21.9.2011 / Viikonlopun SM-finaalipelien jokaisesta sarjasta valittiin parhaat pelaajat eli MVP:t (most valuable player). Nämä palkinnot saivat viikonloppuna loistaneet Joni Nieminen (SOS), Henna Tanskanen (Viima) ja junioreista Ora Visuri (EUC). Ultimate.fi pääsi haastattelemaan näitä taitavia pelaajia. Kysymyksiin pääsi vaikuttamaan myös finaalien yleisö.

Ora Visuri, juniorit

Joukkue? Espoo Ultimate Club
Rooli joukkueessa? Valmentaja ja raksapelaaja

Miltä nyt tuntuu? Ihan kivalta, saatiin todella hienosti joukkue kokoon finaalia varten.

Miksi olet niin hyvä? Olen pelannut pitkään, myös ulkomailla. Suomen ulkopuolella pelaamista suosittelisinkin kaikille!

Kuinka paljon treenaat? Olin loukkaantumisesta johtuen viime talvesta heinäkuuhun asti pelikyvytön. Nyt olen treenannut n. 5-15 h viikossa monipuolisesti, ei vain ultimatea.

Mitä kaudesta jäi päällimmäisenä mieleen? Oli upeaa, että saatiin juniorijoukkueella hyviä treenejä aikaan, vaikkei aina kaikki päässytkään treeneihin mukaan. Treeneissä oli motivoitunutta jengiä ja meillä oli oikeasti hauskaa, ei haitannut myrskyt ja sateet!

Kuka on oma ultimatesankarisi? Koplan vanhat jätkät, sekä Sipoon nuoret pelaajat. Joni Nieminen, siitä otan mallia.

Mistä kuvakulmasta näytät parhaalta? Dyykit näyttää korkeammalta alaviistosta…

Paras liikkeesi tanssilattialla? The running man.

 

Henna Tanskanen, naiset

Joukkue? Viima
Rooli joukkueessa? Raksa, pelin avaaja

Miksi olet niin hyvä? Koska saan pelata niin hyvässä joukkueessa. Minulla on ollut myös hyvät opettajat. Olen pelannut ultimatea 11 vuotta.

Mikä on vahvuutesi pelaajana? Entä heikkoutesi? Vahvuuteni on terve voitonnälkä, heikkous kestävyys. Lisäksi pitäisi kuunnella Minsua enemmän eli alkaa levyttämään kunnolla.

Kuinka paljon treenaat? Riippuu kaudesta. Tällä kaudella maajoukkueissa mukana oleminen on vaikuttanut treenaamiseen. Punttia ja pelitreeniä tulee tehtyä, mutta valitettavasti loukkaantumiset ovat vaikuttaneet treenaamiseen.

Mikä on pelaajan tärkein ominaisuus joukkuepelaamisessa? Kyky kommunikoida, kentällä ja sen ulkopuolella.

Miten tsemppaat joukkuettasi tiukassa paikassa? Se ei ole aina helppoa… Yritän pysyä positiivisena. Se on tärkeää itseluottamuksen säilyttämiseksi.

Mitä kaudesta jäi päällimmäisenä mieleen? Hyvä fiilis joukkueen sisällä! Tour-formaatti oli myös tervetullutta vaihtelua ja tosi jees. Oli hieno saada ulkomaalaisia joukkueita mukaan Toureille.

Kuka on oma ultimatesankarisi? Rantaultimaten MM-kisoissa vaikutuksen teki Kanadan joukkueen numero 55, Malissa Lundgren. Hän on uusi sankarini! Ja aina tietenkin Eldis on eläin.

Mistä kuvakulmasta näytät parhaalta? Kaukaa otettuna.

Paras liikkeesi tanssilattialla? Virallinen mammat riivaa -tanssi!

 

Joni Nieminen, avoin

Joukkue? SOS
Rooli joukkueessa? Lempparipaikkani on kärki, jota pääasiassa pelaan. Pelipaikka riippuu kuitenkin pelistä.

Miltä nyt tuntuu? Tyhjä olo…

Miksi olet niin hyvä? Harjoittelusta se tulee. Olen aloittanut ultimaten ala-asteella, pelaaminen tulee selkärangasta.

Mikä on vahvuutesi pelaajana? Entä heikkoutesi? Vahvuuteni on sähäkkyys ja nopeat käännökset. Pituuteni on heikkous.

Kuinka paljon treenaat? Treenaan paljon. Talvisin pelaan salibandya miesten 1. divarissa, kun taas kesällä ultimate on ykköslaji. Lajit tukevat toisiansa: fysiikkaa ja tiukkoja käännöksiä tarvitaan molemmissa.

Miten tsemppaat joukkuettasi tiukassa paikassa? Kentän ulkopuolelta autan puolustusta. Lisäksi annan joukkuelaisilleni hyvää palautetta hyvistä suorituksista ja yrityksistä.

Mitä kaudesta jäi päällimmäisenä mieleen? Uusi formaatti, joka oli hieman kaksijakoinen. Formaatissa hyvää oli se, että jokaiseen turnaukseen oli mahdollista tulla uusia naamoja: ulkkarijoukkueita tai yhteen turnaukseen koottuja joukkueita. Turnausten pisteytys ei taasen ollut ihan toivottu ja tuntui osin epäreilulta.

Mikä ultimatessa on parasta? Yhteisöllisyys ja hyvä henki joukkueiden välillä. Myös fyysinen monipuolisuus miellyttää.

Kuka on oma ultimatesankarisi? Nevalaisen Ville, SOS.

Mistä kuvakulmasta näytät parhaalta? Yläpuolelta…

————————————————————————————————————————

Kuvat:
Ora Visuri: kuvaaja Timo Idänheimo
Henna Tanskanen: kuvaaja Emmi Marttinen
Joni Nieminen: kuvaaja Emmi Marttinen

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän