«

»

loka 25

Junioriseminaarin hedelmät: junnuvalmennuksen eri osa-alueet

25.10.2012 / Vuosittainen junioriseminaari järjestettiin tänä vuonna 14 hengen voimin Tampereella. Päivän pääteemana oli eri näkökulmat junioreiden valmennuksessa.

Seminaari alkoi perinteisesti juniorijaoston tervehdyksellä puheenjohtaja Marja Elonheimon johdolla ja kertauksella edellisvuoden saavutuksista sekä raotuksella tulevaisuuden suunnitelmiin. Viime vuoden ideoihin kuuluivat parempi ohjeistus liitolta seuroille junioreiden valmentamisesta, lisää tapahtumia junioreille sekä maajoukkuetoiminnan satsaaminen. Missä siis mennään?

Junioritapahtumien määrä lisääntyi vuoden aikana merkittävästi leirien ja kisojen muodossa. Leirien suhteen pudotettiin etuliite ”maajoukkue”, jotta kynnys osallistumiseen säilyisi mahdollisimman matalalla. Kokonaisuudessa leirejä järjestettiin kolme, joista esimerkiksi Lempäälän ilmestyi 35 nuorta. Sisäkaudella järjestettiin myös talvisarja, joka tarjosi mahdollisuuden junioreille useampiin otteluihin. Näillä näkymin sarjaan osallistuvat viime vuoden tavoin Espoo Ultimate Club, Sipoo Odd Stars sekä Lempäälän Kisa.

Viime kesänä oli tarkoitus järjestää myös erillinen Hietsu-turnaus tai -sarja junioreille, joka kaatui kuitenkin järjestelyongelmiin, kuten nuorten MM-kisojen osuminen samalle viikonlopulle. Ehkä ensi vuonna sitten?

Maajoukkuetoimintaan liittyen, seminaarin aikana Tampereella oli käynnissä myös syksyn ensimmäinen leiri. Harjoituksia veti junioreiden uusi ja motivoitunut mj-valmennuspäällikkö Pasi Roimela. Innostuneita pelaajia saatiin haalittua tällä kertaa parikymmentä. Seuraava leiri on jo ensi kuussa Herttoniemessä Helsingissä 17.-18. marraskuuta. Ilmoittautumistiedot tulevat kuun loppuun mennessä.

Opas juniorivalmennukseen päivän puheenaiheena

Liiton ohjeistus junioreiden valmennukseen on päässyt hyvään vauhtiin jaoston sisällä. Tämän vuoden teemana olikin koota ryhmissä lisää mielipiteitä ja lähtökohtia aiheista yksilötaito, joukkuetaito, henkinen valmennus ja fysiikka. Tehtävä herätti paljon keskustelua varsinkin  loppupäivän yhteenvedossa.

VINKKI: Kuvia klikkaamalla näet koosteen jokaisen kohdan tärkeimmiksi valituista asioista.

Henkisestä valmennuksesta oli vaikea nostaa mitään näkökantaa ylitse muiden. Ensimmäiseksi kuitenkin valittiin itseluottamuksen rakentaminen korostamalla jokaisen yksilöllisyyttä ja erikoistaitoja, kuten hyvän juoksu- tai heittotaito. Toisena oli rakentavan ja positiivisen palautteen antamisen taito. Valmentajalta toivottiin myös kykyä huomioida jokainen, mutta kyetä myös antamaan yksilöllistä palautetta. Kolmantena oli kannustavan ilmapiirin luominen juniorin ympärillä etenkin niille, jotka ovat heikompia.

Fysiikkatreenaaminen nuorelle on haasteellista sijoittaa raameihin yksilöllisen kehityksen vuoksi, siispä parhaaksi nähtiin tarjota mahdollisimman monipuolista harjoittelua alle 15-vuotiaille. Erikoistuminen tiettyihin osa-alueisiin tulisi aloittaa vasta 15 ikävuoden jälkeen. Fysiikkatreenit pitäisi olla vähintään kerran viikossa edes treenien yhteydessä erillisenä sessiona. Oleellista on myös oikeanlainen ruokavalio, jota valmentaja voi tarvittaessa ohjeistaa vaikka turnauseväiden hankinnassa.

Joukkuetaidoissa jokaisen valmentajan tulisi pystyä perustelemaan junioreille treenien tavoitteet. Miksi tiettyä harjoitusta tehdään, mihin sillä pyritään ja niin edelleen, jotta asiaan ei jäisi epäselvyyksiä. Toki kysymyksiä saa aina esittää tarpeen vaatiessa. Hyökkäykseen ja puolustukseen kuuluivat tietysti erilaiset taktiikat, mutta ohjeistukseen tulisi määritellä myös flow-pelaaminen.

Roolituksella tarkoitetaan tässä yhteydessä pelipaikan, kuten paikkapuolustuksen siiven tai kupin, tehtävien selittämistä ja ymmärtämistä. Ketään ei siis väkisinkään kasvateta tiettyyn muottiin pelikentällä. Spiritin lisäksi on tärkeää opettaa kentän ulkopuolista toimintaa, kuten puolustuksen ohjaamista.

Yksilötaitoja heittojen suhteen halutaan opettaa progressiivisesti eli aluksi pyritään saamaan heitot perille tavalla tai toisella. Vasta sen jälkeen keskitytään itse tekniikkaan ja tyyliin. Viimeisenä vasta hienosäädöt, kuten kiekon lentorata. Tärkeää olisi myös opettaa pelinomaiset asennot ja liikkeet alusta alkaen. Perusheitoiksi luetellaan rysty, kämmen ja upsi.

Summa summarum

Keskustelu päivän aikana oli ajottain erittäin hedelmällistä ja ainakin allekirjoittaneen puolesta päivä tuntui jäävän kesken. On sääli, että seminaari kokosi lopulta vain etelän ja Pirkanmaan seurat. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla pienempien seurojen, kuten Salkon, kuulumisia juniorityön kannalta.

Liiton ja jaoston antama panostus ultimaten eteen on pitkälti ”näkymätöntä” työtä. Seminaarit ovat tarjonneet erinomaisen tilaisuuden nähdä kulissien taakse ja huomata, kuinka paljon junioreiden vuoksi on painittu viime vuosina. Toivottavasti seuraava tilaisuus houkuttelee enemmän mielipiteitä paikalle.

 Ultimate.fi / Ari Ojanperä

Psst, muistathan ilmoittautua mukaan lajipäivään ja MM-kisojen purkutilaisuuteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Jotta kommentointi onnistuisi vain ihmisiltä eikä roboteilta, vastaa oheiseen kysymykseen ennen lähettämistä.

Liitokiekolla pelattava joukkuelaji on nimeltään u....e?