«

»

loka 19

Koutsin päiväkirja

 HennaLehtonenHenna Lehtonen /

Ke 26.9.2012 klo 22.30

Työkeikalla Tampereella on vaikea saada siirrettyä ajatukset tulevan viikonlopun EUCF-turnaukseen Frankfurtissa. Tiedän kuitenkin, että joukkue odottaa (tai niin ainakin luulen) viimeisiä speksejä turnausta varten, joten kokoan ajatukseni hetkeksi ja kirjoitan sähköpostin turnaukseen lähteville. Minulla on ollut tapana antaa kirjalliset speksit aina päivää, paria ennen pelejä – joskus vähän tarkempia ja joskus aika ylimalkaisiakin speksejä. Lähinnä kuitenkin on tarkoitus muistuttaa, että pelit oikeasti lähestyvät ja vaikka speksit usein toistavat itseään, uskon niiden toimivan fokuksen herättäjinä. Frankfurtia ennen halusin korostaa hyvää spirittiä, loppuun asti pelaamista, hyökkäyksessä yläkentän tyhjänä pitämistä, dumpin ja svingin arvostamista, sekä rakentajien isoa liikettä. Avaan myös puolustuksen erikoisroolit ja muut vastuutehtävät. Klo 22.48 painan ”send”.

To 27.9. klo 21.50

Ajelin illan suussa Tampereelta duunikeikalta kohti kotia. Hektisen työviikon aikana on ollut vähän mahdollisuuksia pohtia viikonlopun peluutusta. Huomenna ensimmäinen peli alkaa klo 10.15 ja tuossa pelissä on käytettävissä 15 pelaajaa. En syty kentällisillä peluuttamisesta. Jotenkin peluutukset, jotka suovat erilaisille komboille mahdollisuuden syttyä, ovat enemmän mieleeni. Pyörittelen nimiä paperilla ja viimeistään nyt tajuan, kuinka kova joukkue meillä on kasassa Frankfurtissa. Pyörittelyn lopputuloksena tällä kertaa ensimmäiseen peliin syntyy tavoistani poiketen kuitenkin kentälliset. Joukkueessa on niin paljon taitavia pelaajia, että päätän tavoitella toisella kentällisellä 100 % hyökkäysvarmuutta ja toisen kentällisen pyrin muodostamaan sellaiseksi, että jalkoja riittää katkojen ottamiseen. En usko varsinaisesti hyökkäys- ja puolustuskenttien toimivuuteen naisultimatessa, mutta koen tärkeäksi, että kentällisille muodostuu vahva identiteetti, jonka muodostumiseen auttaa se, että valmentaja kertoo mitä kentälliseltä odotetaan.

Peluuttamisen suhteen minulle on tyypillistä se, että teen tarkat suunnitelmat, miten vaihdot pyörivät, ketkä pelaavat kenenkin kanssa, pohdin pahimmat skenaariot ja parhaimmat nyrkit valmiiksi. Uskon tämän olevan tärkeää omaa valmistautumistani peleihin. Sillä usein pelin edetessä tilanteet muuttuvat ja joudun heittämään normipeluutuksen romukoppaan ja peluuttamaan tunteella. Peluutustani ohjaa halu käyttää ”kuumia pelaajia”, ja odotan pelaajan näyttävän kentälle päästessään 110 % yrittämistä ja hurjaa halua saada peliaikaa. Myönnän sen, että peluuttaessani en ole tasapuolinen, vaan enemmän voittoa tavoitteleva. Myönnän myös sen, että toisille pelaajille sallin enemmän virheitä kuin toisille. Perustelen tämän itselleni ja pelaajille sillä, että suurimman vastuun kantajalle sallitaan enemmän virheitä: jos olet joka toisessa tai kolmannessa kiekossa, virheitäkin voi osua enemmän kohdalle. Kentälle haluamisen toivon näkyvän siten, että pelaaja marssii itsevarmasti viivalle pisteiden välissä, pää ylhäällä ja kroppa valmiina suoritukseen. Minua epäilyttää laittaa kentälle vaihtopenkillä syrjäänvetäytyvä pelaaja. Unohdan helposti tällaisen pelaajan olemassaolon. Pyrin aina saamaan jonkun avuksi pitämään pelin aikana kirjaa siitä, ketkä ovat pelanneet missäkin pisteessä. Tuota tilastoa välillä vilkuilemalla hahmotan helpommin, kuka saattaa kaivata vaihtoa tai kuka on istunut liian pitkään penkillä.

Kyyti lentokentälle lähtee aamulla klo 5.10., joten nyt olisi aika laittaa kamat kassiin. Miksi kukaan ei ole tehnyt valmentajalle muistilistaa, mitä kuuluu ottaa mukaan? Vaikka edessä on tämän vuoden viides ulkomaanturnaus puhtaasti valmentajana, vieläkään minulle ei ole muodostunut pakkausrutiineja – mitä kassiin laitetaan, kun ei pläägiä ja hotpantsejä tarvita? No, Tallinnan oppirahat on maksettu ja pakkaan mukaan ainakin kunnolliset sadevarusteet!

Pe 28.9.

Alkulohkossamme pelasivat turnauksen kakkossiidattu Woodchicas Saksasta, Windmillin pronssimatsissa meidät tänä kesänä mitaleitta jättänyt Tequila Boom Boom Italiasta, brittijengi Nice Bristols ja vähän tuntemattomampi Praque Devils Tsekeistä.

Aloitimme turnauksen kohtaamalla NiceBristolsin, jonka riveissä näkyi useampia tuttuja kasvoja MM-Sakain naisten mastersjoukkueesta. Hyökkäyspainotteisen kentällisen (Milla Mantere, Reija Ylönen, Pauliina Lehtinen, Kaisa Rämö (vahvistus Atleticosta), Jenni Oksanen, Anni Tikkunen ja Nanna Karessuo) peli lähti heti sujumaan mallikkaasti. Kiekko liikkui koko kentän alueella, hakijalle annettiin hyvin rauhaa ja tilaa, haut olivat isoja ja flow lähes pysähtymätöntä, lisäksi dumppi saatiin aina haettua silloin kun tarvittiin. Toiselle kentälliselle (Henna Tanskanen, Katri Jalo-Salokangas, Jarna Kalpala, Essi Inkinen (vahvistus Atleticosta), Karoliina Lappalainen (vahvistus Teamista), Csilla Furka, Niina Sandholm) lähdimme hiomaan aluepuolustusta (2-1-2-2), joka saikin hidastettua vastustajan hyökkäystä ja pakotti heidät siirtelemään kiekkoa tehottomasti. Aluepuolustus tuotti joka pisteessä sitä pelatessamme katkon. Tämän kentällisen hyökkäyspeli oli ajoittain tukkoista, johtuen suurimmilta osin siitä, että yläkentän pelaajat ”himoitsivat” kiekkoa liikaa – hauille ei ollut tilaa. Hiomista jäi myös dumppipeliin ja svingin täydentämiseen. Miespuolustusta vastaan hyökätessämme kiekko saatiin usein siirrettyä kämmenlaidasta keskelle, mutta svingiä ei täydennetty toiseen laitaan saakka. Mielestäni svingaamalla peli aukeaa, sillä kiekon liikkuessa riittävän nopeasti puolustus joutuu aina asemoitumaan uudelleen ja jossain vaiheessa puolustus on väkisinkin myöhässä ja selkeä ratkaisun paikka aukeaa. Pelin keskivaiheilla brittiläiset yrittivät vaikeuttaa hyökkäystämme paikkapuolustuksella, mutta löysä kolmen boksi ei ajanut taitavia pelaajiamme heittovirheisiin, vaan hyökkäys oli melkeinpä helpompaa paikkapuolustusta vastaan.

Pelin loppulukemat olivat selvät: 15-8 (puoliaika meille 8-1). Tehokkaimpia tässä pelissä olivat Jenni (2+4), Reija (3+1) ja Niina (0+4). Yksilösuorituksina tästä pelistä jäi erityisesti mieleen Niinan hyvät kärkihaut ja kätsit pakin roikkuessa niskassa, sekä nuorimman pelaajamme Hanna Kaupin ensimmäiset pelatut pisteet kovassa kv-ottelussa.

Usean tunnin tauko ennen seuraavaa peliä sai jo silmäluomet lupsumaan, mutta yritin saada joukkueen hereille alkulämmittelyn aikana. Mielestäni fokus saadaan parhaiten peliin, kun alkulämmittely on monipuolinen, säädelty ja myös keskittymistä vaativa. Kun alkulämmittelyn eri osioita vaihtelee, siihen on keskityttävä enemmän. Vaihtelua on helppo saada aikaan erilaisilla ohjeistuksilla (esim. heittelyssä heitot tietyllä tavalla), pienillä kisoilla ja parien vaihdoilla.

Toisessa pelissämme kohtasimme Tequila Boom Boomin. Vastustajan riveissä oli monia tuttuja kasvoja ja heidän peliroolinsakin oli suhteellisen hyvin tiedossa ennakkoon. Kentälliset säilyivät ensimmäisestä ottelusta muuten samoina, mutta Kata Niini (vahvistus Atleticosta) tuli täydentämään Millan kenttää ja Annariikka Marttinen (vahvistus UFOsta) Hennan kenttää, joten molempien kentällisten kesken pyöri yksi vaihto. Pelissä oli ihan erilaista latausta kuin aamumatsissa. Emme saaneet alkuun riittävän kovaa miespuolustusasennetta esiin, italialaiset pääsivät liian helposti hakemaan ylöspäin. Kaikki kaarevat ”kukkupallot” tuntuivat leijailevan puolustuksemme yli ja tippuvat italialaisten hyppysiin. Tequilaa vastaan ei toiminut aluepuolustuksemmekaan aamun malliin. Kokeiltuamme aluepuolustusta, streittipuolustusta ja laita kiinni -pakotusta keskityimme lopulta yhden suunnan pakotukseen ja parantamaan sektorin ja yläkentän miespuolustustamme emmekä päästäneet spaghettinaisia karkuteille. Puolustuksessa uurastivat etenkin Kaisa Rämö ja Katri Jalo-Salokangas, jotka saivat pidettyä Italian sitkeän pelintekijän pois kiekosta. Millan kentällisen flow hyökkäyksessä jatkui aamuisen pelin tapaan, ja hyökkäyspään onnistumisia osui myös toiselle kentälliselle tasaisesti, se onnistui tekemään neljä katkomaalia. Windmillin pronssimatsi opetti meille sen, että italialaiset eivät luovuta koskaan (15-12 tappio 12-7 johtoaseman jälkeen), joten huokaisimme helpotuksesta vasta tehtyämme 15-11 voittolukemat (puoliaika meille 8-6). Pelin tehot jakautuivat tasaisesti, top nelosen ollessa Jenni (3+2), Kaisa (2+2), Csilla (1+3) ja Anni (1+3).

Illalla hotellissa mietin, että milloinkohan olen valmentaessani pysynyt näin tarkasti alun perin suunnittelemien kentällisien käytössä, sillä peluutin päivän molemmat pelit tasaisesti, kunkin pelaajan ollessa keskimäärin 11 pistettä kentällä. Tai lähinnä tajusin, kuinka kova ja tasainen edustus Viimalla on turnauksessa, kun 7 kovaa pelaajaa tulee kerralla vaihtoon ja saman verran kovia pelaajia astelee pelaamaan seuraavaa pistettä.

La 29.9.

Aamupäivän pelissä vastaan asettui Praque Devils. Tsekkiläisistä olemme aiemmin kv-kentillä kohdanneet ainoastaan Hot Beaches -joukkueen, jonka kanssa voitot ovat jakautuneet muistaakseni suhteellisen tasan. Devilsin riveissä oli vain muutama tutuhko kasvo.

Perjantai-iltana joukkuettamme saapui vielä täydentämään Marina Kuusivaara, joka löysi paikkansa Hennan kentällisestä. Päätin jatkaa samoilla kentällisillä, sillä odotettavissa oli, että pelien edetessä vastus kovenee ja etenkin avainpelaajien voimien säästäminen mahdollisimman pitkälle tasaisen peluutuksen avulla olisi koko joukkueen menestymisen kannalta tärkeää. Ainoastaan Tanskaselle annoin lepovuoron aamumatsiin.

Aloitimme pelin miespuolustuksella, kämmen- ja rystypakotusta vaihdellen. Saimme perjantaita paremman paineen aikaiseksi puolustuksessa ja siirryimme helposti 4-2 johtoon. Tämän jälkeen siirryimme 2-1-2-2 aluepuolustukseen ja saimme sen toimimaan todella hyvin. Hyökkäyksessä maalin lähellä pelaaminen osoittautui ajoittain hankalaksi, mutta maltin kasvaessa saimme ratkaisuheitot harkitummiksi. Pelistä meille helppo voitto 15-6 (puoliaika 8-5). Tämän pelin tehokkaimmat olivat Katri (2+2), Milla (2+2), Reija (2+2) ja Csilla (0+4).

Lauantain jännitys tiivistyi ykköskentällä tv-kameroiden alla pelattuun lohkon kärkikamppailuun Saksan Woodchicasia vastaan. Vastustajan joukoissa ei ollut montaa tuntematonta pelaajaa, sillä useampikin maajoukkuepaidassa Sakaissa esiintynyt saksatar pelaa Woodchicasin riveissä (mm. Sakain pistepörssissä korkealle sijoittunut pitkänhuiskea Valerie). Lohkovoittajalle olisi luvassa suora paikka semifinaaleihin, lohkokakkosten ja -kolmosten pelatessa pre-semeissä vielä lauantai-iltana yhden pelin lisää.

Pohdin ennen peliä peluutusta ja päätin pitäytyä samoissa kentällisissä, mutta muutin kentällisten sisäistä vaihtosysteemiä siten, että avainpelaajille ei osunut kentällisten sisäisiä vaihtoja. Tein valmiiksi myös toisen peluutussuunnitelman, jos peli muodostuisi äärimmäisen tiukaksi.

Lähdimme hakemaan peliin kovaa sykettä miespuolustuksella. Saimmekin heti pelin alusta alkaen kovan paineen aikaiseksi kämmenpakotuksella – estimme hyvällä sijoittumisellamme haut sektoriin, emmekä päästäneet vastustajaa hakemaan ylöspäin. Hyökkäyksemme oli todella varmaa ja siirryimme nopeasti 4-0 johtoon. Päätin muuttaa pelin rytmiä hetkellisesti aluepuolustuksella, joka sekin toimi hyvin ja tuloksena 5-0 johtoasema. Tunnelma oli huipussaan johtaessamme puoliajalla 8-2. Toisen puoliajan pelasimme toimivaa miespuolustustamme, sillä saksalaiset puolustivat meitä vastaan paikkapuolustusta kolmen boksilla ja väsyttivät itsensä rakentajiemme svingatessa nätisti ja maltilla koko kentän laajuudella. Miespuolustus pakotti väsyneet saksalaiset huonoihin hakuihin ja heittoratkaisuihin. Lopputuloksena yllättävän helppo voitto (15-5), alkulohkon ennakkoon kovimmaksi kaavaillusta pelistä.

Ottelun tehokkaimpia olivat: Henna (4+1), Jenni (3+1), Csilla (1+3), Essi (2+1) ja Anni (0+3). Fiilis oli joukkueen kesken huipussaan, kun paikka semifinaaliin varmistui. Illan pre-semeistä voittajina selvisivät Sveitsin Lotus kaadettuaan Tequila Boom Boomin ja Woodchicas voitettuaan venäläisen Cosmic Girlsin.

Su 30.9.

Viikonlopun jäätävin hetki osui sunnuntaiaamuun. Saapuessamme pelikentälle lämpötila lähenteli nollaa, vaihtopenkin ollessa jääpeitteen alla. Maisema oli toki maalauksellinen sakeine sumuineen ja auringonnousuineen. Koutsi joutui vetämään triplakerroksen vaatetta päälle ja kannusti pelaajat tehokkaaseen alkulämmittelyyn.

Ottelukaavio toi semifinaaliin vastustajaksemme juuri kohtaamamme Woodchicasin. Saman joukkueen kohtaaminen uudelleen samassa turnauksessa herättää aina tunteita laidasta laitaan. Kompastummeko omaan itsevarmuuteemme selkeästi voitetun ottelun jälkeen? Kuinka paljon vastustaja pystyy petraamaan eilistä suoritustaan? Onko vastustajalla takataskussa vielä jotakin uutta?

Panostimme huolelliseen alkulämmittelyyn ja vauhdikkaaseen pelin alkuun. Salaisena toiveenani oli samanlainen salama-alku kuin edellisessäkin kohtaamisessamme. Lähdimme puolustamaan miespuolustusta, jonka turvin siirryimme 8-4 puoliaikajohtoon. Peli eteni kuin jatkumona eilisestä, Woodchicas jatkoi samaa kolmen boksi -puolustustaktiikkaansa. Jos olisin ollut saksalaisten saappaissa, olisin kenties yrittänyt välillä muuttaa puolustustaktiikkaa, niin hyvin joukkueemme tuota paikkaa purki. Neljällä pelaajalla saimme svingattua kiekkoa laidasta laitaan ja parin, kolmen täydellisen svingin jälkeen puolustuksesta alkoi löytymään rakoja. Lopulta voitimme pelin selvästi 15-8 ja selvitimme tiemme ensimmäisenä suomalaisena naisjoukkueena tämän turnauksen finaaliin. Semifinaalin tehopisteiden kirjaus ei ole täydellinen, joten tehokkaimmat pelaajat eivät tulleet merkatuksi muistiin.

Jännitys alkoi hiipiä pipon alle ennen finaalia. Ehkä SM-finaaleissa ja maajoukkueen MM-kisoissa valmentaminen tarjoaa jotain kokemuspohjaa tällaisia tilanteita varten, mutta kyllä ennen pelin alkua sydän löi suhteellisen tiheään. Yritin pysyä rauhallisena ja pyrin luomaan joukkueeseen uskoa ja rentoa tunnelmaa. Katsomorakenteiden puuttuessa yleisö pakkautui tiiviisti kentän ympärille ja onnistui luomaan kentälle toden totta finaalitunnelmaa.

Finaalivastustajamme brittien Iceni on meille tuttu, olemme kohdanneet vuosien varrella Wonderful Copenhagen turnauksissa, Windmillissä, seura EM- ja MM-kisoissa ja toki pelaajat ovat tuttuja maajoukkuekohtaamisistakin. Olemme silloin tällöin onnistuneet voittamaan Icenin, mutta tällä kertaa uskoin todella, että voimme voittaa finaalin.

Finaalin alku oli minulle shokki. Edellisissä peleissä koko ajan kehittynyt kova miespuolustuksemme oli tipotiessään, emme saaneet painetta aikaiseksi ja britit repivät puolustuksemme auki isolla pelillä. Kun samaan aikaan viimeistely hyökkäyksessämme ontui, olimme yhtäkkiä 4-1 tappioasemassa. Otimme aikalisän. Yritin luoda tsemppiä puolustukseen ja uskoa omaan hyökkäykseemme. Emme ihan selvästi olleet kohdanneet yhtä kovaa puolustusta aiemmissa peleissä, jonka vuoksi hyökkäyksessä oli hankalaa päästä puolustajasta irti ja useampikin pitkä maalisyöttö päätyi vastustajan käsiin. Yritin löytää otetta puolustukseen vaihtelemalla pakotussuuntaa ja kokeilimme myös aluepuolustusta. Aikalisän jälkeen onnistuimme kaventamaan pelin tilanteeseen 4-3. Iceni vei kuitenkin puoliajan kahden maalin erolla 8-6.

Uskoin koko ajan, että saamme vielä kurottua eron kiinni. Hyökkäyspeli oli paljolti rakentajien harteilla, sillä kun jatkuvaa flowta ei saatu aikaiseksi, raksat tekivät ison työn pitämällä kiekkoa elossa dumppaamalla ja svingaamalla. Hyökkäyksessä jaksoimme kantaa kiekkoa maltillisesti kohti maalia ja vihdoin onnistuimme tasoittamaan pelin 9-9. Hyökkäyksen avainhenkilöitä olivat upeita rystykrosseja maaliin heittänyt Henna (tehot finaalissa 6+2), sekä isoa työtä yläkentällä tehneet Kaisa (1+5) ja Jenni (2+4). Kun usko omaan hyökkäykseen palasi, myös puolustuksessa aloimme saada parempaa painetta aikaan. Toisella puoliajalla saimme kämmenpakotuksen toimimaan miespuolustuksessa.

Siirryimme ensimmäisen kerran johtoon tilanteessa 11-12. Muistan, että ajattelin, että nyt jos pidämme omat hyökkäyksemme, voitamme tämän ottelun. Valitettavasti 14. maali jäi viimeiseksemme ja Iceni vei finaalin pisteen erolla. Kun ratkaisumaali syntyi, päässäni löi tyhjää: ei tämä näin voi päättyä. Näin upean takaa ohi -nousun jälkeen olisimme ansainneet voiton.

Myöhemmin pelin kulkua pohtiessani, olen pyöritellyt mielessäni vaihtoehtoja, mitä olisin voinut tehdä toisin, jotta olisimme voittaneet ottelun. Epäonnistumiset hyökkäyksessä osuivat pelin ensimmäisiin pisteisiin. Olisiko minun pitänyt ottaa aikalisä jo 2-0-tilanteessa, eikä vasta 4-1-tilanteessa? Millä keinoilla olisin voinut herätellä pelaajat kovempaan puolustukseen pelin alussa? En tiedä onko näihin vastausta. Tai varmasti onkin.

Kun aikaa kului vielä enemmän finaalin päättymisestä, pettymys alkoi muuttua ylpeydeksi. Olimme 4-1-tappioasemassa, josta onnistuimme nousemaan 11-12-johtoon! Alun tilanteessa voisi jo napsahdus kuulua selkärangasta, joten lopputulos 15-14 osoittaa kovaa tahtoa. Koko ottelussa tuli vain 20 turnoveria 29 pisteen aikana, mikä on pieni määrä tasaisessa naisten ultimateottelussa. Joten toisen puoliajan 8-7 voitto tuntuu sitäkin paremmalta.

Ja eipä ole suomalainen naisjoukkue selvinnyt arvoturnauksissa finaalipeleihin sitten vuoden 2007. Olkaamme siis ylpeitä lopputuloksesta! Hieno päätös Viiman ultimatekesälle. Kaitpa tätä voisi vielä vähän fiilistellä katsomalla finaalin kerran jos toisenkin netistä.

Kirjoittajasta: Henna Lehtonen

Henna on ollut mukana EUC:n naisten joukkueen Viiman valmennuksessa vuodesta 2008 ja toimi Sakain MM-kisoissa Suomen naisten maajoukkueen valmentajana yhdessä Paula Sihdon kanssa. Ultimaten pariin Henna siirtyi vuonna 2005 lopetettuaan futiksen pelaamisen pääsarjatasolla. Henna vetää taas sisäkaudella pelikengät jalkaan ja edustaa Viimaa sisäsarjassa pelaajavalmentajan roolissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Jotta kommentointi onnistuisi vain ihmisiltä eikä roboteilta, vastaa oheiseen kysymykseen ennen lähettämistä.

Liitokiekolla pelattava joukkuelaji on nimeltään u....e?