ECBU2013-logoBiitsi-EM jatkui lauantaina kaksijakoisissa suomalaistunnelmissa. Toisaalta masters eteni helpolla puolivälierävoitolla Venäjästä välieriin, ja vaikka hävisikin taitavalle Iso-Britannialle, pelaa näin EM-pronssista sunnuntaina. Ottelu näytetään livestreamina klo 9 Espanjan aikaa (klo 10 Suomen aikaa), muista katsoa!

Naiset aloittivat puolivälieränsä Saksaa vastaan vahvasti. Ensimmäinen puoliaika oli suomalaisten, ja kaula venyi muutamaan pisteeseen. Saksa kuitenkin tuli toisella puoliajalla kiinni, ja lopulta pelattiin jälleen ratkaisupiste tilanteessa 9-8, peli kymmeneen. Siinä Suomen paljon pelannut hyökkäyskenttä ei päässyt omalta alueelta pois Saksan onnistuneen aloitusheiton jälkeen, ja Saksa viimeisteli maalin etukulmaan voittolukemat 10-8. Pettymys oli Suomen naisille valtaisa, eikä joukkue onnistunut kokoamaan tahtotilaansa täysin seuraavaan peliin, jossa pelattiin Latviaa vastaan pääsystä sijaotteluun 5. sijasta. Latvia pelasi kenties härömpää rantaultimatea kuin mikään muu Suomen vastustajista turnauksessa, mutta Suomen ei onnistunut täysin saada kuriin Latvian hyökkäystä. Kun oma hyökkäys teki virheitä, peli oli tasan tilanteessa 9-9. Suomi pääsi hyökkäämään viimeiseen pisteeseen, mutta menetti kiekon ja Latvia viimeisteli pimeälle vastaiskumaalin ja juhli voittoa. Suomen naiset siis päättävät kisansa otteluun sijasta 7., mikä on alle kaikkien ennakko-odotusten.

Päätöspäivänä sunnuntaina kisoissa

Naiset pelaavat sijasta 7. klo 10 Ranskaa vastaan, ja masters aikoo pronssiottelussa klo 9 ottaa revanssin Hollannista. (Ajat paikallisia Espanjan aikoja.)

Biitsilinkit

Jani Rutasen upeita kuvia perjantain ja lauantain peleistä >>

Naisten playoff-tilastot >>

Mastersin playoff-tilastot >>

Biitsi-EM-livelähetykset ja tulokset >>

Livelähetysten aikataulu (pdf) >>

Ultimatemaajoukkueiden menossa mukana kotimainen rahoitusyhtiö Risicum. Lisätietoja Risicumin rahoituspalveluista löytyy osoitteesta www.risicum.fi.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän