Tour2_2013_ilmassa_Otso_c_Henri_Modenius
Vaikka Otso venyi, se ei aivan riittänyt lohkopelissä UFOa vastaan, mutta finaalissa oransipaidat veivät voiton. Kuva: Henri Modenius.

SM-Tour 2 pelattiin Hyvinkään helteessä menneenä viikonloppuna. Otso ja Atletico jatkoivat voittojen tiellä ja veivät täydet 301 pistettä kotiin myös tältä Tourilta. Näin joukkueet käytännössä varmistivat paikkansa SM-finaaleissa syyskuussa, vaikka yksi Tour on vielä pelaamatta Vaasassa elo-syyskuu vaihteessa.

Avoimessa sarjassa kamppailu toisesta finaalipaikasta käy kuumana, sillä Team oli toinen ensimmäisellä Tourilla, kun taas toisella Tourilla UFO otti kakkossijan pisteet. Hyvinkäällä UFO myös aiheutti pitkään aikaan ensimmäisen kotimaisin voimin tehdyn särön Otson voitokkaaseen putkeen nousemalla alkulohkopelissä 10-9-tappioasemasta 10-12-voittoon. Finaalissa Otso kuitenkin jaksoi paremmin, ja UFO joutui taipumaan 15-11. Vaasan kolmannella Tourilla on siis paljon pelissä, kun Team ja UFO mittelevät keskinäisestä paremmuudesta.

Naisissa UFO on tällä hetkellä vahvin tarjokas SM-finaaliin Atleticon vastustajaksi. Kakkossijat niin ykkös- kuin kakkostoureilla vahvistivat joukkueen asemia. Vaikka Viima ja Team jäivätkin ensimmäisellä Tourilla mitalipelien ulkopuolelle ja toisellakin Tourilla niin kävi Teamille, ovat ne silti kolmannella ja neljännellä sijalla kokonaispisteissä, sillä ulkomaisille ja projektijoukkueille ei jaeta Tour-pisteitä. Kolmannella Tourilla kummallekaan joukkueelle ei kuitenkaan riitä vähempi kuin voitto finaalipaikan saavuttamiseksi, sillä UFOn kaksi kakkossijaa riittävät muussa tapauksessa finaaliin.

Hyvinkään Tour 2 kärsi joukkueiden vähyydestä. Siltamäessä nähty venäläisryntäys jäi tällä kertaa Cosmic Girlsien, Jupiterin ja Shadowsien harteille, ja kotimaisista joukkueista SOS puuttui naisista tämän viikon junioreiden EM-kisojen takia eivätkä Vaasa ja Disquitoskaan saaneet naisjoukkueita kokoon. Se oli sääli, sillä Hyvinkään pehmeät kentät tarjosivat erinomaiset puitteet huippu-ultimatelle, ja viikonlopun helteessä nähtiin monia upeita suorituksia, tässä niistä yksi (kuvaajana Henri Modenius).

Tour 2:n lopputulokset ja tilastot >> 

Tour-pisteytys

Pisteitä jaetaan jokaisesta Tourista seuraavasti:

Sijoitus / Pisteitä

1: 301 pistettä
2: 225
3: 195
4: 175
5: 165
6: 155
7: 150
8: 135
9: 130
10: 115
11: 110
12: 95
13: 90
14: 75
15: 70
16: 55

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän