Junioreiden EM-kisat Kölnissä ovat olleet melkoista hulinaa. Kahden päivän sisään on hermoiltu lentokentän tullissa, sairaalassa sekä kiekko kädessä kentällä.

Pojilla tahmea alku

Itävalta 17 – 9 Suomi

Valmentaja Pasi Roimelan mukaan ensimmäinen puoliaika Itävaltaa meni jännittäessä ja ”pojat eivät muistaneet, kuinka pelataan ultimatea”. Toisella puoliajalla Suomi kuitenkin kokosi rivinsä ja pelasi tasaisesti itävaltalaisia vastaan. Ero oli kuitenkin kasvanut jo liian suureksi.

Viidennessä pisteessä tapahtui myös vakava loukkaantuminen, kun yksi joukkueen tukipilareista Juho Pitkänen sai ilmatilanteesta laskeutuessaan itävaltalaispelaajan napit jalkapöytään. Tuloksena oli murtuma ja pelit ovat häneltä osin pelattu.

– Meiltä on nyt yksi parhaista pelaajista poissa, mikä aiheuttaa tietysti takapakkia. Täytyy antaa kiitosta paikallisen sairaalaan henkilökunnan ripeälle toiminnalle. Kaksi tuntia ja kipsit kaikki valmiina, Roimela kommentoi.

Tšekki 17 – 3 Suomi

– Täyskatastrofi. Tšekki on paljon huonompi kuin Itävalta, mutta yhtään ei onnistuttu, valmentaja tiivistää päivän toisesta pelistä.

Tänään pelit jatkuvat lohkon kovimmaksi rankattua Italiaa vastaan, joka on kuitenkin Suomen lailla kärsinyt kaksi tappiota.

– Se on nuori joukkue, jossa on paljon ensikertalaisia. Siellä on paljon intoa ja nopeita pelaajia, mutta se pitää kaataa. Siihen me tähdätään.

Tytöillä kova itseluottamus

Latvia 11 – 17 Suomi

Valmentaja Roimela hykerteli tyttöjen suoritusta turnauksen ensimmäisessä ottelussa. Joukkue pelasi erittäin mallikkaasti ja repi itselleen selkeän johdon. Pelin edetessä Latvia alkoi saada omaa peliään kulkemaan, mutta vei lopulta voiton selkein lukemin.

Ranska 12 – 9 Suomi

Ranska otti itselleen pienen johdon, joka riitti voittoon asti. Peli eteni todella tasaisesti ja pisteet venyivät erittäin pitkiksi. Joukkueet puolustivat erittäin tiukasti ja hyökkäyspuolen onnistumiset olivat vähissä sekä Ranskalla että Suomella, mutta voittoon jäi tällä kertaa saamatta.

– Tytöillä on itseluottamus hyvin korkealla. Peleissä on ollut paljon hyvää. Toijalan nuoret Ellinoora Hakala ja Saana Salonen ovat olleet tosi positiivisia. Sipoon tytöt ovat olleet paljon rakennusvastuussa ja he ovat Euroopan kärkitasoa tässä ikäluokassa, Roimela kertoo.

Tänään tytöt saavat vastaansa lohkoykkösen ja -kakkosen Italian ja Itävallan sekä lohkojumbon Venäjän.

– Molemmat kärkijoukkueet pystytään voittamaan. Se ei ole lainkaan mahdottomuus.

Tutustuminen tulliin

Pelipaidat saapuivat Saksaan vasta viime perjantaina ja joukkue odotti niiden toimittamista pelipaikalle vielä maanantainakin, kun turnaus virallisesti avattiin.

– Tiistaiaamuna ne löytyivät lentokentän tullista. Lähdettiin taksilla hakemaan ne sieltä ja piti käyttää vähän kyynärpäätaktiikkaa että ehti takaisin ensimmäisen peliin, Roimela sanoo.

1 KOMMENTTI

  1. Pahoittelut, ettei kuvia tai tekstiä saada aktiivisemmin, johtuen hostelissa ei ole nettiä. Tänään pojat kaatoi Italian 15-14, mutta iltapäivällä tuli illalla tukkaan Hollannilta 14-13. Pojilla vaivojen takia vain 10 pelaajaa iltapelissä. Tytöt hävisi Italialle 17-10, ja Itävallalle pisteellä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän