EUCR-vieraita Suomessa

Parhaillaan on käynnissä seurajoukkueiden EM-lopputurnaus XEUCF Ranskassa, joten on hyvä aika muistella, millaisia vieraita Helsinkiin saatiin, kun Skandinavian ja Baltian parhaat joukkueet kisasivat lopputurnauspaikoista Regionals-turnauksessa Siltamäessä 24.-25. elokuuta.

Raging Seagulls Disc Club, Ruotsi

Raging Seagulls Regionals 2013”Viikonloppuna on ollut suurimmaksi osin hauskaa, vaikka koimme muutaman tiukan tappion ja menetimme mahdollisuuden päästä heti neljän parhaan joukkoon. Olimme hieman pettyneitä peliaikatauluihin, koska kaikki ruotsalaisjoukkueet olivat samassa lohkossa ja ulkomaan turnauksissa hienointa on pelata uusia joukkueita vastaan. Tämä turnaus määrittelee myös Ruotsin edustajat ensi vuoden seurajoukkueiden MM-kisoihin, mikä muuttui meille vaikeaksi, kun putosimme jo pelaamaan sijoista 5.-9. ja ainoa mahdollisuutemme on enää takaoviottelun kautta.

Joukkueemme tulee Göteborgista ja meillä on paljon nuoria pelaajia. Arvioisin keski-iän olevan 21 vuoden paikkeilla. Hyökkäys on yksi nuorimmista, mitä olen ikinä nähnyt ja se on pelannut hyvin. Peleissä on kuitenkin tapahtunut paljon ”juniorivirheitä”. Puolustuksemme tekee paljon katkoja, mutta myös paljon pudotuksia, mikä on ollut ongelmamme viime päivinä ja oikeastaan viime vuosinakin.”

– Jonathan Sjögren, Raging Seagulls Disc Club, 6. sija avoimessa.

Sexy Legs, Viro

Kristina Reinsalu Sexy Legs”Kuulun joukkueen pelaajiin, mutta olen tällä hetkellä raskaana, joten olen toiminut joukkueenjohtajana ja valmentajana tämän turnauksen ajan. Odotimme peleiltämme parempaa, sillä halusimme pelaamaan Ranskaan, mutta kesä oli tänä vuonna liian hyvä emmekä saaneet tarpeeksi treenejä aikaiseksi ja se näkyi kentällä. Emme olleet valmistautuneet tarpeeksi ja hävisimme tärkeät ottelut.

Turnauksen spirit on ollut hyvää. Välillä tulee huutoja, kun on tasaisia pisteitä, mutta meillä on ollut silti hauskaa. Järjestelyt Siltamäessä ovat onnistuneet ja sää on ollut erittäin kaunis. Virossa on satanut muutaman viimeisen viikon, joten Siltamäen olosuhteet olivat mukavaa vaihtelua sille.”

– Kristina Reinsalu, Sexy Legs, mixed

 Jeans Team, Norja

Jeans Team Norway Regionals 2013”Pelaajamme tulevat Bergenistä, Oslosta ja Trondheimista ja lisäksi mukana on muutama venäläis- ja ruotsalaisvahvistus. Olimme lähellä perua osallistumisemme viime tiistaina, mutta pick up -pelaajilla saimme joukkueen kasaan. Meillä oli hieman vaikeuksia yhteispelissä harjoittelun puutteen vuoksi, joten oli hienoa saada myös yksi voitto alkulohkossa ja pelimme kehittyi jatkuvasti viikonlopun edetessä. Joukkueet täällä ovat olleet vahvoja ja saimme paljon kansainvälistä kokemusta.

Ultimate Norjassa ei ole erityisen iso laji ja sen suosio on ollut vaihtelevaa, mutta tällä hetkellä pelaajien määrä on pysynyt aika tasaisena. Meillä on joukkueita kaikissa isoissa kaupungeissa eli 3-4, ja niissä on pelaajia 10-20. Olemme viime aikoina ryhtyneet pelaamaan paljon kansainvälisissä turnauksissa, kuten Paganellossa ja rantaultimaten EM-kisoissa. Pääosin pelaammekin juuri 5 vastaan 5 -peliä ja sisätiloissa, mutta pikku hiljaa olemme siirtyneet myös ulkokentille, kun huomasimme kuinka hienoa sekin on.

Meillä ei ollut turnauksen järjestelyiden kanssa mitään ongelmia. Lounas oli hyvin organisoitu ja maistuvaa. Haluaisimme erityisesti kiittää toimitsijoita, jotka toimitsivat kärsivällisesti loppuun asti, vaikka heidän oma pelinsä oli jo käynnissä.”

– Robert Sasek, Jeans Team

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän