UFOn naiset saavat aikalisäohjeistusta valmentaja Teemu Rantaselta.
UFOn naiset saavat aikalisäohjeistusta valmentaja Teemu Rantaselta. Kuva: Sonja Perttula.

Kolmas SM-Tour pelattiin Vaasassa, ja vaiherikkaan viikonlopun jälkeen Tampereen UFO vei finaalipaikat sekä avoimessa että naisissa. Pronssiotteluissa pelaavat avoimessa Team ja Saints ja naisissa Team ja Viima.

Saints kävi lähellä avoimen finaalipaikkaa

Avoimessa pelattiin round robin, ja heti ensimmäinen ottelu antoi viitteitä, että Vaasan viikonlopusta oli tulossa mielenkiintoinen. Kotikentälleen vahvasti marssinut Saints voitti UFOn ja otti kenties yllättäen askeleen kohti SM-finaalipaikkaa, sillä Tour-voitolla sellainen olisi mahdollista. SM-finaalipaikan jo varmistanut Otso ei ollut parhaimmillaan Vaasassa osan maajoukkuemiehistöä jäädessä kotiin, joten tällä kertaa Tourin voittopistepotista käytiin mittelö Saintsin, UFOn ja Teamin välillä. Round robinin päättäneessä UFOn ja Teamin välisessä kohtaamisessa oli panoksena häviävän joukkueen putoaminen pois niin Tour- kuin SM-finaalista. Ottelu oli huippujännittävä ja ratkesi vasta 14-14-tilanteessa. Kiekko oli kummallakin joukkueella pisteen aikana useaan kertaan, mutta lopulta UFO sai sateisessa säässä vietyä sen maaliin asti. Voittoa juhlittiin vain hetki, sillä edessä oli vielä pakkovoitto Saintsista Tour-finaalissa, sillä muutoin Saints marssisi jonon ohi SM-finaaliin. Peliä käytiin tasatahtia puoliajalle, eikä kumpikaan joukkue vaikuttanut antavan tuumaakaan periksi. Toisen puoliajan muutama katkomaali veivät UFOn edelle, ja tilanteesta 10-11 UFOlle tamperelaisten huru kantoi  loppuun asti ja peli päättyi 10-13. Näin UFO siis pitkästä aikaa SM-finaalissa.

UFO tiukkojen pelien kautta naisten finaaliin

Naisten sarjassa UFO pyrki varmistelemaan finaalipaikkaansa sijoittumalla Vaasassa Viimaa ja Teamia paremmin. UFOn tie Vaasan Tourin finaaliin ei kuitenkaan ollut millään tapaa kivetön, sillä kumpaakin tärkeintä kilpakumppania vastaan tahkottiin pisteitä pitkän kaavan kautta. Tästä esimerkkeinä vaikkapa alkusarjan Viima-UFO-pelin puoliaika tilanteessa 4-2 (sisältäen mm. 25 minuutin mittaisen pisteen) sekä välierässä Teamista otettu voitto vain pisteen erolla vaihtelevan sadekelin trillerissä. Voitto kuitenkin irtosi, ja kun Atletico samalla pesi Viiman toisessa välierässä, oli edessä jo kolmas samansisältöinen Tour-finaali tällä kaudella, Atletico-UFO. Samalla se sinetöi joukkueiden kohtaamisen myös SM-finaalissa syyskuussa. Vaasan Tour-finaali oli siis merkityksetön SM-sarjan kannalta, ja joukkueet hakivatkin tuulisessa sadekelissä vain tuntumaa parin viikon päässä odottavaa lopullista kohtaamista varten. Atletico harjoitteli näyttäviä maalituuletuksia, ja UFO kierrätti pientä rosteria yrittäen vältellä lisäloukkaantumisia.

Paikat jaettiin Italian seura-MM-kisoihin 2014

Tämän vuoden SM-finalistit varmistivat paikkansa ensi vuonna pelattaviin seurajoukkueiden MM-kilpailuihin. Kisat pelataan 2.-9. elokuuta 2014  Italian Leccossa .

World Ultimate Club Championships 2014 -kisasivut >>

SM-Tour 2013 KOKONAISPISTEET (Excel) >> 

SM-Tourin Finaalitapahtuman aikataulu 14.9.2013 >>

Vaasan Tourin tulokset >>

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän