Talvikaudelle ilmoittautui deadlineen mennessä 23 avoimen ja 13 naisten joukkuetta eli hieman enemmän kuin viime talvena. Ensi kaudeksi astuu voimaan myös kesän sarjaformaatista kehitelty oma Talvitour.

Uuden sarjaformaatin käyttöönotto vaikutti pitkään epävarmalta heikon salitilanteen vuoksi. Näillä näkymin Tour-viikonloppuja järjestetään muun muassa Kisakeskuksessa, Laukaassa, Iittalassa, Hyvinkäällä, Lempäälässä, Lahdessa ja Pirkkolassa. Tuoreimman suunnitelman mukaan tasolohkot jaetaan viiteen joukkueeseen, jotka pelaavat viikonloppuna round robin –kierroksen.

Avoimen sarjat pelataan totutuilla säännöillä täysikokoisilla kentillä, mutta alimman tasolohkon kohdalta tilanne on erilainen suuremman ja mahdollisesti vaihtelevan joukkuemäärän vuoksi. Alustavasti peleille olisi varattu vain puolen tunnin slotti sekä todennäköisesti pienemmät kentät.

Vallitsevan salitilanteen takia hallitus kokee, että alimman tason pelit tulisi olla mieluiten hyvien kulkuyhteyksien varrella, kuten Tampereella, vaikkei kenttä olisikaan täysmittainen. Lyhyemmät pelit tarjoaisivat myös paljon otteluita eri joukkueiden kanssa ja samalla välttyisi tarve hankkia kallista saliaikaa.

Mitään ei kuitenkaan ole lyöty vielä täysin lukkoon ja uuden formaatin lopullisesta muodosta pyritään uutisoimaan mahdollisimman pian.

Nostaako Otso jälleen mestaruuspokaalin?
Nostaako Otso jälleen mestaruuspokaalin?

Pasilasta Pirkanmaalle

Finaalit palaavat ensi vuonna jälleen Tampere Areenalle 1. maaliskuuta. Uusi pelipäivä on siis heti kolmannen Tour-viikonlopun jälkeisenä lauantaina eli viikon aiemmin kuin aiemmin suunniteltu. Järjestelyistä vastaa paikallisseura UFO, joka oli ilmoittanut halukkuudestaan ottaa finaalit vastuulleen.

Tuoreimman jäsenkyselyn perusteella finaaliotteluiden rostereita haluttaisiin myös säännöstellä. Monet vastaajat oudoksuivat joukkueiden tapaa tuoda kesän viimeiseen ja tärkeimpään otteluun myös niitäkin pelaajia, jotka eivät olleet edustaneet seuraa millään tavalla koko kauden aikana. Mahdolliset rosterirajoitukset saattavat astua voimaan jo ensi kevään finaaliin. Jäsenkyselyn tuloksista tulee myös tarkempia tietoja myöhemmin.

1 KOMMENTTI

  1. Esimerkkinä voin sanoa, että Otsolla oli 30 jätkää mukana avoimen ulkofinaalissa. KAIKKI olivat pelanneet sillä kaudella ja olleet mukana seuran toiminnassa. Mun mielestä kertoo aika paljon kunnioituksesta omaa joukkuetta ja seurakavereita kohtaan… ikävää, jos kaikissa joukkueissa tätä ei ole 🙁

  2. Rosterirajoitukset sinänsä ok, mutta pitäis olla tiedossa kauden alkaessa ja koskea koko kautta, ei pelkästään finaalia.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän