Juniorileiri Iittalassa 30.11.2013

Juniorijaosto järjestää ultimaten juniorileirin Iittalan palloiluhallissa 30.11. klo 10-14. Junnuleiri on avoin kaikille junioriharrastajille. Päivän aikana käydään läpi asiantuntevien vetäjien johdolla ultimaten perusasioita sekä päästään tutustumaan pelaamisen ja treenaamisen ohella muihin junioreihin. Leiri kestää neljä tuntia ja päivän aikana riittää varmasti tekemistä kaikille ikään ja kokemukseen katsomatta.

 

Leirin yhteydessä järjestetään myös ensimmäinen tapaaminen ensi kesän junioreiden MM-kisoja silmällä pitäen. Leirille voi osallistua, vaikka maajoukkue ei olisikaan ajankohtainen tai kiinnostava ajatus. Leirille voi osallistua sekä pojat että tytöt. Osa leiristä on erillistä treenausta, osa yhteistä.

 

Leirille ei ole osallistumismaksua. Tarvitset vain sisäpelivarusteet, mielellään kiekon tai kaksi, juomapullon ja eväät, sekä vaihtovarusteet.

 

Erilliset maajoukkueen try-out –tilaisuudet tullaan järjestämään heti joulukuun alussa, mutta tästä ilmoitetaan tarkemmin, hallitilanteesta riippuen.

 

Ilmoittautuminen leirille tästä.

Lisätietoja Pasi Roimelalta (pasi.roimela( at )par.as).

 

Hallin osoite:

Iittala-halli
Hollaajantie 2
14500  IITTALA

Juniorijaosto/ M.E.

1 KOMMENTTI

  1. Ei toimi ainakaan mulla toi ilmoittautumislinkki… väittää etten ole vastannut ekaan kohtaan vaikka olen ja ei siksi lähetä ilmoittautumista 🙁

  2. Testasin itse juuri fiktiivisellä nimellä, ja ainakin mulla meni läpi moitteetta. Jos ei onnistu, laita minulle sähköpostiin tarvittavat tiedot, niin lisään sinut listalle.

  3. Koulun koneella sain ilmoittautumisen läpi! Voi olla, että oli mun koneessa vika mikäli muilla kuitenkin onnistuu 🙂

  4. Onko seurojen junnuvastaaville lähtenyt tilaisuudesta tieto?
    Joulukuun try outsista pitäisi saada pikapikaa aikatieto sillä junnuilla on myös muita sitoutumisia. Maajoukkuetta ei voi kasailla ylläriaikatauluilla vaan hommassa pitää olla selkeä aikataulutus, josta on tiedotettu laajalla näkyvyydellä.

  5. Pari viikkoa sitten lähetin meilin, missä oli liitolta saatu yli 50 meiliosoitetta juniorijaoston puolelta. Toivottavasti kaikki ovat meilin saaneet.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän