SM-Tour valloittaa ensi kertaa Jyväskylän

Jyvaskyla_Tour3_2014_banneriUltimaten SM-Tour valloittaa ensi viikonloppuna kokonaan uuden kaupungin, kun Suomen ultimatekansa saapuu pelaamaan Tourin ratkaisevan kolmannen turnauksen Jyväskylään.

Jyväskylän Tourin järjestää Jyväskylän Liitokiekkoilijat, jonka työn tulosta on kasvusuuntainen ultimate Jyväskylässä viime vuosina.

– Käytännössä sen on huomannut siinä, että treenit pyörivät mukavasti ja turnauksiin ollemme saaneet joukkueet kasaan helposti. Viime talvena sisäpeleissä oli mukana kaksi JSW-joukkuetta ja kesän ulkotoureilla JSW mukana ensimmäistä kertaa 10 vuoteen! Suurimalle osalle pelaajista tämä ensimmäinen kerta ns. Sitä Oikeaa Ultimatea, kertoo Jyväskylän Tourin nokkamies Teemu Ritvanen JyListä.

SM-tourin saapuminen Keski-Suomeen on JyLille iso asia.

– On mahtavaa saada Suomen huiput Keski-Suomeen. Turnausjärjestelyt ovat edenneet suunnitelmien mukaan. Turnauksien järjestäminen ei ole aivan uutta, sillä olemme järjestäneet perinteisen syksyn harjoitusturnauksen useana vuonna ja nyt kahtena viime vuotena uutuutena, kesän alussa järjestettävän JKL Summer Startin. Toivon mukaan SM-Tourin järjestelyt menevät hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä kokemaansa. Olemme tietysti tilanneet aurinkoa koko viikonlopuksi.

Myös junioritoiminta tulossa Jyväskylään

JyLin ultimate haluaa kehittyä entistä laajemmalle pohjalle myös junnutoimintaa aloittamalla. Tavoitteena on saada uusia innokkaita lajin pariin ja entisestään kasvattaa aktiivien määrää ja siten luoda jatkuvuutta tulevaisuutta silmällä pitäen.

Jyvaskyla_Tour3_tiimi
Jyväskylän Tourin tiimi: (vas.) Jukka (ruoka), Miika (frisbeegolf-rata), Esa (toimitsijat, visualinen ilme), Kati-Mati (kahvila-kioski). Kaikki heidät nähdään myös kentällä.

– JyLissä on myös frisbeegolf-jaosto, jonka kanssa yhteistyössä kehitämme seuramme toimintaa ja siten levitämme liitokiekkoilun ilosanomaa.

Miten Jyväskylän kaupungissa suhtaudutaan ultimateen lajina?

– Ultimate on JKLssä pieni laji kuten muuallakin Suomessa, mutta potentiaalia toki on. JKL on urheilukaupunki ja lajitarjonta on runsasta, mikä luo omat haasteensa. Onneksi yliopistolta saamme joka vuosi uusia innokkaita pelaajia sekä treenivuoroja. Starttikursseja järjestämme 3-4 vuodessa ja pidämme toki kovaa ääntä seurasta ja sen toiminnasta, kertoo Ritvanen.

Uudet tulokkaat ja kokeneemmat konkarit pääsevätkin monipuolisen vuorotarjonnan ansiosta harjoittelemaan itselleen sopivalla tavalla.Ultimatetreenejä on JyLin puolesta 2 kertaa viikossa ja sisäkaudella vielä pari vuoroa Jyväskylän yliopistolta eli viikossa on jopa 4-5 vuoroa.

– Vuoroille on eri profiilit eli sarjajoukkueelle ja höntsääjille löytyy peliaikaa. Treenit ovat olleet mixed eli naiset ja miehet ovat tähän mennessä treenanneet yhdessä.

 Jyväskylän Tourin tapahtumainfo >>

 Tour 3:n peliaikataulut Pelikoneessa >>

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän