Hämeen ammattikorkeakoulun joukkue onnistui voittamaan sunnuntaina käydyn aloitteleville pelaajille suunnatun Tampere Beginners -turnauksen. Turnauksen muut joukkueet olivat pelanneet ensimmäiset kuukautensa seuravalmennuksessa, mutta hämäläiset onnistuivat keskinäisten harjoituksien tuomalla kokemuksella. Itseironiasta tinkimättä joukkue oli valinnut ensimmäiseen turnaukseen nimekseen Hämeen Tähdet (HäTä).

HäTän tie aukeni jatkopeleihin numeroin 7-1 sekä 10-2. Pelit olivat lukemista huolimatta usein hyvin tasaista ja vastajoukkueet osoittivat jo hallitsevansa runsaasti tekniikan ja taktiikan perusteita. Hämeenlinnalaisten hyvä puolustus, pelaaminen ilmassa sekä ”varma” hyökkääminen joukkueena riittivät kuitenkin lohkovoittoon.

Hämeen Tähdet ja FreezeBees loppuringissä
Hämeen Tähdet ja FreezeBees loppuringissä.

Iltapäivällä jatkettiin sijoitusotteluilla, joissa kolme joukkuetta pelasivat toisiaan vastaan kierroksen. Hämeenlinnalaisia vastaan asettuivat Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen alkeisjoukkueet. Ensimmäisessä ottelussa Jyväskylä osoitti heränneensä aamupäiväisestä ottelusta ja olisi karannut jo pelin alussa etumatkalle, jos pitkät heittonsa olisivat jääneet kiinniottajien käsiin. Hämeenlinnalaiset puolestaan pitivät kiekon sen kerran saatuaan, ja pääsivät parin pisteen johtoasemaan. Kiriyrityksistä huolimatta HäTä myös piti johtoasemansa ja jatkoi numeroin 7-5 puhtaalla pelillä eteenpäin.

Viimeisessä ottelussa Tampereen joukkue osoitti, miksi se oli voittanut oman alkulohkonsa. Ottelua käytiin tasapistein sekä mainiosti puolustaen lukemiin 5–5. Tämän jälkeen tamperelaiset onnistuivat pitkän hyökkäyksen päätteeksi tekemään voittomaalin, mutta olivat aiemmin päivällä hävinneet jyväskyläläisille yhdellä pisteellä. Näin sijoitukset kolmen ensimmäisen joukkueen välillä ratkesivat pienimmillä mahdollisilla eroilla.

”Pojaksi” eli palkinnoksi HäTä sai konvehtirasian, jota ei luvattu jättää kiertopalkinnoksi.

HAMK:n pelaajien vauhtia voi tulla testaamaan joukkueen avoimilla vuoroilla Visamäen liikuntasalissa maanantaisin 16.30-18 sekä keskiviikkoisin 17-19.

Teksti: Janne Lintilä

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän