Mastersin pronssinen beach-maajoukkue vuoden 2013 EM-kisoissa Calafellissa Espanjassa.
Mastersin pronssinen beach-maajoukkue vuoden 2013 EM-kisoissa Calafellissa Espanjassa.

Suomesta lähtee ensimmäistä kertaa myös Grand Masters joukkue kohti Dubain MM-kisoja. Jengi koostuu pääosin vanhoista konkareista, jotka ovat kolunneet maailman Masters-kisoja jo useamman vuoden ajan. On meillä toki myös täysin uutta verta ikinuoren Hestiksen voimakkaassa muodossa. Grand Mastersien mielestä nyt oli oikea aika antaa uusille Masters-ikäisille vastuu Masters-sarjatason kehittämisestä.

GM-jengissä on sopivassa suhteessa kokemusta, heittotaitoa, kestävyyttä, taistelu- ja voitontahtoa sekä taktista ja strategista osaamista. Tämä combo tulee yllättämään useamman vastustajan. Juoksuvoiman ja pelaajamäärän puolella olisi vielä parannettavaa ja siinä lieneekin suurin haasteemme. Toisaalta se vähä tasoitus mikä annetaan, korvataan yllätyksellisyydellä, ”Suomalaisella Sisulla ja isolla Ultimate sydämmellä”. Dubaihin lähdetään pelaamaan taktista ultimatea johon yhdistyy valtava taistelutahto ja menestymisen halu. Suurin jännitysmomentti lienee massiiviset rookie-testit. Kukaanhan ei aikaisemmin ole pelannut Grand Masterseissa.

Tiedossa on hieno reissu upeassa porukassa.

Grand Masters -joukkueessa pelaavat:

Janne Kuusinen
Juri Rouhiainen
Olli Kontiainen
Marko Miettinen
Mikael Suoranta
Mikael Hästbacka
Sasu Purho
Peetu Öunap
Teemu Olvio
Tommi Lehto
Timo Vaskio

Teksti: Timo Vaskio

Tekstiä muokattu 16:06: Lisätty lainausmerkit lauseeseen.

1 KOMMENTTI

  1. Sydämmellä? Ihan oikeesti, sydämmellä?

    Lausahdus taisi olla kieli poskessa kirjoitettu, lisäsin siihen lainausmerkit selvennykseksi. -Ari

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän