Jyväskylä on ollut viimeisten vuosien ehdoton nousija Suomen ultimatekartalla ja eikä missään määrin vähiten hyvän meiningin vuoksi. Jyväskyläläisten kanssa on aina hauska tavata ja pelata. Väitän hyvän meiningin olevan yksi suurin tekijä siinä, että nytkin Jyväskylä Summer Startissa järjestävällä taholla oli 3 joukkuetta sekä muutama pelaaja hattujengissä. Paikallisten lisäksi väkeä oli saapunut eri puolilta Suomea kiitettävästi.JSS on puolestaan turnaustirehtööri Ritvasen Teemun tuotoksia. Itse olin viimeksi mukana 2013 ensimmäisessä JSS:ssä, mutta tänä vuonna oli ilo havaita että turnauksen järjestelyvastuu on jakautunut entistä isommalle joukolle. Yhdessä tekeminen ei rasita niin paljoa yhtä ihmistä ja kaikki ehtivät itsekin nauttimaan pelaamisesta ja turnaustunnelmasta, ainakin toivottavasti.

Kuva: Jani Rutanen

Pelaamaanhan sitä tullaan?

Joukkueita turnaukseen saapui lopulta 13, joka on otteluohjelman tekijän painajainen. Ohjelma kuitenkin saatiin toimimaan yllättävänkin hyvin. Alkulohkojen, välilohkojen sekä loppupelien kautta saatiin lopputulokset ratkottua ja kaikki pääsivät pelaamaan mahdollisimman paljon oman tasoisia joukkueitaan vastaan. Pelit itsessään pelattiin 5vs5-peleinä kahdella kentällä ja (mikäli ihmettelet kuvia) sunnuntaina jouduimme tyytymään kuplahalliin jalkapalloilijoiden varastettua paremman kentän.

Lauantain pelipaikka Viitaniemen uusitussa tekonurmessa ja auringonpaiste toimivat hyvin. Sunnuntaina ohjelma olisi voinut olla vähän tiiviimpi, koska kuplahallissa hengailu ei ole kovinkaan innostavaa. Otteluissa itsessään nähtiin tiukkoja vääntöjä ja huikeita suorituksia etenkin uudemmilta pelaajilta.

Onnistuneet järjestelyt tuovat lisäarvoa turnaukselle

JSS:n ehdoton vahvuus on se, että sinne ei tulla vain pelaamaan. Rento meininki ja yhdessä olo on tärkeintä ja uudemmatkin pelaajat/joukkueet ovat lämpimästi tervetulleita mukaan. Lisäksi mahdollisuus hattujoukkueeseen tuo oman lisänsä. Ainakin itselle on kiva päästä pelaamaan uusien tyyppien kanssa.

Pelien lisäksi kisajärjestäjät olivat viritelleet kentän laidalle oheistoimintaa Gutsin sekä kivipaperisakset-pelin merkeissä. Myöskin kahvila ja ruokahuolto toimivat kentän laidalla sekä iltapeleissä. Allekirjoittanut söi aika monta palaa herkullista porkkanakakkua.

Ohjelmaa myös illalla

Tänä vuonna JSS kasvoi ensimmäistä kertaa kaksipäiväiseksi turnaukseksi, joka tietenkin mahdollisti ne tärkeimmät pelit eli iltapelit monelle. Yhteiseksi paikaksi oli varattu Jyväskylän SoHo, jossa oli mahdollisuus yhdessä syödä ja nauttia ohjelmasta. Ehdottomasti kiva lisä on koota porukka yhteen paikkaan. Me suomalaiset kun ollemme aina tai ainakin välillä vähän huonoja lähtemään omasta porukasta tai hotellihuoneesta tutustumaan muihin.

Kuva: Jani Rutanen

Bonuksena osa ehti vielä tutustumaan paikalliseen Yläkaupungin yö -kulttuuritapahtumaan ennen yökerhoa. Yökerhon peleissä johtajan asema oli tutuissa käsissä. Oululaiset ottivat jo monista turnauksista tuttuun tapaan tanssilattian haltuun heti kättelyssä ja luopuivat siitä vasta aivan pikkutunneilla. Ja ainakin naamakirjan mukaan taisi eräät herrat järjestää vielä omat poolpartyt yön pimeydessä. 😉

Kouluarvosanana JSS saa 9+ ja ensi vuonna kun kaikki pelit ovat ulkona niin voisin veikata, että ollaan lähellä kymppiä. Iso kiitos järjestäjäjoukolle ja ensi vuonna kaikki mukaan entistä isompaan ja mahtavampaan turneeseen, kuten Jyväskylän väki uhosi palkintoja jakaessaan.

Lopulliset tulokset turnauksesta:
1. Hazardi
2. Leki 2
3. Sleepwalkers Ultra
4. Hattujengi
5. Kuopio
6. Lohi
7. Leki1
8. Whisquitos
9. Sleepwalkers Red
10. Freezebees
11. Chickquitos
12. Sleepwalkers JR
13. TUFF

Lisäksi spiritjoukkueeksi äänestettiin ylivoimaisesti TUFF ja spiritpelaajapalkinto meni jakoon TUFFin Lauran ja Paulin kesken!

PS. turnaustunnelmia löytyy myös Facebook-eventista. >>

Teksti ja kuvat: Jani Rutanen

1 KOMMENTTI

  1. GUTS-pelien voittajana selvisi JKL:n haarakiilat. Ahkerimman Haastajan -titteli meni Lekin porukoille.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän