SM-Ennakko: Naisten finaali Atletico – UFO

NfinaaliYLALähes koko kuluvan kesän voitosta voittoon porskuttanut espoolainen Atletico saa naisten finaalissa vastaansa niin ikään vakuuttavia otteita läpi kauden esittäneen tamperelaisen UFO:n. Atletico jahtaa kolmatta peräkkäistä mestaruuttaan. Haastajana loppuotteluun lähtevä UFO tavoittelee ensimmäistään.

Tilastojen valossa Atletico on ollut tällä kaudella niskan päällä. Pelit ovat kuitenkin olleet tasaisempia kuin loppunumerot antavat olettaa. Otteluiden jälkipuoliskolla ”kottaraisten” varmuus, luovuus ja tietynlainen voittamisen kulttuuri on kääntänyt pelit espoolaisille.

Atleticon rosterissa riittää leveyttä ja terveystilanne on pysynyt läpi kauden hyvänä, mikä näkyy myös tilastoissa. UFO on sen sijaan kärsinyt kauden mittaan lukuisista loukkaantumisista. Joukkueen sisältä kantautuneiden tietojen mukaan on mahdollista, että kentän laidalla nähdään lauantaina useampia kyynärsauvoja kuin kentällä pelaajia. Avainpelaajat lienevät kuitenkin pelikunnossa ja toisaalta työmyyrillä on mahdollisuus kasvaa suurempiin saappaisiin.

Atletico lähtee pelifilosofiassaan puolustus edellä ja tukeutuu varmasti finaalissakin tiukkaan miespuolustukseen. Kottaraisten hyökkäys on tunnettu arvaamattomuudestaan ja heitä vastaan on äärimmäisen haastavaa kehittää toimivaa puolustusta. Espoolaisten erityinen vahvuus on pelaajamateriaalin tasaisuus, sillä kauden mittaan jokainen on noussut vuorollaan kantamaan vastuuta.

UFO on joukkueen kertoman mukaan treenannut kuluvalla kaudella Ben Johnsonin, John Woodenin ja Rocky Balboan opeilla: nopeuden, pompun ja voimatasojen pitäisi siis olla loppuottelun edellyttämällä tolalla. UFO:n puolustuksessa on kauden aikana nähty useita eri variaatioita, joiden joukosta on mahdollista valita sopivin käyttöön tilanteen mukaan. Tampereella on kuulemma pidetty kesän aikana myös erillisiä dyykkitreenejä, joten hyökkäyksessä nähtäneen näyttävää venymistä.

Molempien joukkueiden johtavat pelaajat olivat näkyvässä roolissa Euroopan mestaruuden voittaneessa naisten maajoukkueessa viime kesänä. Myös naisten mastersissa, mixedissä ja junioreissa löytyi edustusta.

Naisten finaali tulee takuuvarmasti olemaan kovavauhtinen, sillä kumpikaan joukkue ei tule antamaan yhtään ylimääräistä tilaa vastustajalleen. Loppuottelussa kohtaavat kaksi kauden tasaisinta joukkueita, joista kumpikin on kiistatta ansainnut paikkansa podiumilla.

Seuraa heitä:

Essi Inkinen #30, Atletico
Avainpelaaja niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessäkin. Tituleerattiin Euroopan mestaruudesta kertoneessa Ylen uutisessa ”Euroopan parhaaksi naisheittäjäksi.” Näyttää omalla esimerkillään miten annetaan kaikkensa jokaisessa tilanteessa.

Olga Rentto #25, Atletico
Hoitaa ilmatilanteet ilmiömäisellä kyvyllään lukea kiekkoa. Tunnettu dominoinnistaan yläkentällä, mutta saadessaan kiekon käteensä maalialueen ulkopuolella ei jätä ketään kylmäksi heittotaidoillaan.

Raakel Pfister #59, UFO
Suomen parhaita yleispelaajia, jolta sujuu rooli kuin rooli sekä hyökkäys- että puolustustilanteissa. Hankala puolustettava, sillä pystyy yllättäviin ratkaisuihin myös paineen alla.

Anna-Maija Tiira #20, UFO
Nopea ja monipuolinen pelaaja. Jaksaa juosta, mutta lukeutuu myös joukkueen parhaisiin heittäjiin. Puolustussuuntaan etenkin markkerityöskentely on erittäin tehokasta.

Keskinäisten ottelujen top-5 pistepörssi.
Keskinäisten ottelujen top-5 pistepörssi.

Naisten finaaliottelu alkaa Brahenkentällä kello 15.00. Lisätietoa finaaleista täällä. >>

Teksti: PuTi

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän