Rauta kuumana: Katsaus suomalaisen ultimaten nykytilanteeseen

Tänä vuonna suomalaiseen ultimateen on mahtunut runsaasti sykähdyttäviä urheiluhetkiä. Vaikka lajin kulkusuunta näyttää positiiviselta, taustalla piilevät vaikeudet saattavat tyrehdyttää kehityksen. Syyskokouksen kynnyksellä lienee paikallaan kerrata ja valaista kuluvan toimintakauden tapahtumia.

Kilpaurheilun saralla jännitettiin jo alkuvuonna, kun sisäkauden finaalikutsut kirjoitettiin laskin toisessa kädessä. Pasilan urheiluhallilla Atleticon hurja nousu naisten mestaruuteen sähköisti yleisön, ja heti perään Vaasa Saintsin myllytys avoimen finaalissa oli mykistyttävä. Ulkokauden kruunasi naisten Euroopanmestaruus näytöstyyliin sekä masters-naisten EM-hopea, jotka molemmat koettiin Suomen televisiossa. Unohtamatta myöskään Kansainvälisen olympiakomitean myöntämää jäsentunnustusta WFDF:lle, mikä on askel eteenpäin, vaikkei olympialajista voida vielä puhuakaan.

Hallitus on pyrkinyt valjastamaan myötätuulta markkinoimalla itseään ulospäin ja hyppäämällä rohkeasti mukaan uusiin yhteistyökuvioihin, kuten kevään MunLiike-koululiikuntakampanjaan – johon liitto palkkasi oman koordinaattorin – sekä ensi vuonna nähtävään, uuteen SM-viikko-konseptiin. Olemme myös jalkautuneet aiempaa useammin esittelemään ultimatea suuriin tapahtumiin, joista näkyvin oli Ball Sports Expo.

Kiitos kaikille vapaaehtoisille, jotka ovat mahdollistaneet tämän vuoden toimintaa niin valtakunnallisella kuin paikallisella tasolla.

[pullquote align=”left|center|right” textalign=”left|center|right” width=”30%”]Mikäli kehitystä ei tapahdu riittävästi, voimme pudota kokonaan valtionavun ulkopuolelle.[/pullquote]

Talouden osalta talkoohengen kiristykset näkyvät lajiliitoille valtiollisen tuen tiukentuvina kriteereinä, joista viimeisin lisäys on yhdenvertaisuussuunnitelman laatiminen. Lisäksi, Liitokiekkoliiton on tänä vuonna täytynyt toimittaa selvitys valtionapukelpoisuudestaan. Mikäli kehitystä ei tapahdu riittävästi, voimme pudota kokonaan valtionavun ulkopuolelle.

Viimeisen kahden vuoden aikana meille myönnetty tuki on pudonnut asteittain yli kolmasosan 30 000 eurosta 20 000 euroon. Osasyinä ovat lajin kasvun taantuminen sekä Suomen frisbeegolfliiton saapuminen tuen piiriin (heille myönnetty tuki oli arvoltaan 40 000 euroa). Valtio viestii myös pieniä lajiliittoja yhdistymään, mikä noussee tapetille ennemmin tai myöhemmin myös meidän osalta. Frisbeegolfin kanssa on tehty tänä vuonna yhteistyötä MunLiike-kampanjan yhteydessä.

Vapaaehtoisten harventuessa voimavarat Suomen ultimatetoiminnan kehittämiseksi ovat typistyneet yhä harvemman yksilön harteille. Ultimatejaosto on kuullut ja käsitellyt palautteita talven Toureista, mutta kehitystä ei ole luvassa niin suuresti kuin moni saattoi toivoa. Siksi seuroja on lähestytty nimeämään edustaja vähintään kuuloetäisyydelle jaoston toimintaan. Saman tempun voisi toistaa myös juniorijaostoon, jonka tilanne ei ole yhtään kehuttavampi.

Liiton syyskokous järjestetään Helsingissä tulevana lauantaina. Puheenjohtajan ja hallituksen paikat ovat siis jälleen jaossa. Pyrkiäksesi hallitukseen, sinun ei tarvitse olla seurasi aktiivisin toimija. Eikä se olisi edes tarkoituksenmukaista vetää yhtä ihmistä ohueksi. Mutta sinä saatat tietää oikean henkilön tehtävään.

Siksi pyydänkin sinua katsomaan ympärillesi ja kehottamaan tuttavaasi tarttumaan toimeen. Sillä kannustaminen saa ihmisen ylittämään itsensä. Sen tietää jokainen joukkuepelaaja.

Kirjoittaja on hallituksen jäsen ja Ultimate.fin toimittaja.

Liiton syyskokous järjestetään Valo-talolla Helsingissä lauantaina 7. marraskuuta kello 12. Osallistua voit paikanpäällä tai etänä. Mikäli olet kiinnostunut liittotoiminnasta, haluat osallistua etänä tai sinulla on muuta kysyttävää mielessä, laita sähköpostia toiminnanjohtaja Tanja Tuomiselle osoitteeseen toiminnanjohtaja(a)liitokiekkoliitto.fi.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän