SM-viikko: Uudessa supertapahtumassa korostuu lajien yhteishenki

SM-viikko on Suomen urheilun kattojärjestön Valon organisoima urheilun suurtapahtuma. Se järjestetään nyt ensimmäistä kertaa tulevana viikonloppuna 12.-14.2.2016. SM-viikko kokoaa yhteen 22 eri lajia, joiden yli 400 SM-mitalista kamppaillaan perjantaista sunnuntaihin ympäri Tamperetta, pääosin Messu- ja Urheilukeskuksessa. Jatkossa tapahtuma on tarkoitus laajentaa kahteen vuodessa, kesä- ja talvitapahtumaan, ja lajien kirjoa kasvattaa jopa viiteenkymmeneen.

Katsojalle luvassa monen lajin Suomen huiput samassa paikassa

SM-viikolla katsojalle on luvassa koko perheen urheilutapahtuma, jossa pääsee tutustumaan uusiin lajeihin, kannustamaan omiaan ja nauttimaan urheilun yhteishengestä.

Mukana SM-viikolla on monia ns. pienempiä lajeja, joista monia nähdään nyt ensimmäistä kertaa televisiossa. Yle lähettää SM-viikolta pitkät lähetykset sekä lauantaina että sunnuntaina. On mukana kuitenkin myös mm. olympialajeja, joten kirjo on monipuolinen. Koskaan ennen ei ole yhtä monen lajin Suomen huippuja voinut nähdä tositoimissa samassa paikassa – eikä ultimatenpelaajia heidän joukossaan!

Halliultimaten SM-Tourin miesten A-sarja pelataan perjantaista lauantaihin ja päätöspeli on lauantaina klo 15-16. Tämä peli myös televisioidaan TV2:ssa. Sen jälkeen SM-viikko jatkuu naisten Tourin A-sarjan peleillä lauantai-illasta sunnuntaihin, jolloin pelataan naisten päätöspeli.

SM-viikon lauantaina ja sunnuntaina  Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen kulkee joka tunti ilmainen Onnibus Tampereen keskustasta (linja-autoasema) klo 8-18. Bussilla pääsevät kulkemaan niin urheilijat, toimitsijat kuin lipun ostaneet katsojatkin.

Ultimate ja trial-pyöräily D-hallissa

Ultimaten kanssa samassa Messu- ja urheilukeskuksen D-hallissa on trial-pyöräilyn suorituspaikka. Lauantaina trial-radalla pyörivät moottoripyörät, sunnuntaina moottorittomat polkupyörät. Lauantaina trialin finaali on klo 14-15 eli juuri ennen miesten ultimatetourin televisioitua päätöspeliä.

SM-viikko on tapahtumana ensimmäinen lajiaan Suomessa näin isossa mittakaavassa. SM-viikolla korostuukin lajien välinen yhteistyö ja yhteishenki: Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa pääsee tutustumaan itselle täysin vieraisiin lajeihin ja vastailemaan kysymyksiin omasta lajista. Kaikkien lajien toimitsijoilla on yhtenäinen vaatetus, joten saattaapa ultimaten staff-paitaisille toimitsijoille tulla kysymyksiä myös täysin oman lajin ulkopuolelta!

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän