«

»

kesä 23

WUGC2016: 4. päivä: Mitalitoiveet mastersien harteilla

Erinomaisesti suoriutunut naisten maajoukkue joutui pettymään ristiottelussa Australiaa vastaan, mikä lähetti Suomen pudotuspelisijoihin 9-16. Ainoastaan avoimen masters-maajoukkue voi yltää enää mitaleille.

Henri Modenius Masters-maajoukkueesta. Kuva: Gavin Thompson/The Show Game

Henri Modenius Masters-maajoukkueesta. Kuva: Gavin Thompson/The Show Game

Avoin masters (Suomi 15 – 9 Uusi-Seelanti)

Suomi juoksi tänään ainoassa ottelussa Uuden-Seelannin, joka ei ole päässyt WUGC2016-kisoissa vielä kertaakaan voiton makuun. Joukkue lähti otteluun valmentajan Matti Kajasteen mukaan tiukasti liikkeelle alusta alkaen, jotta vastustajan selkäranka taittuisi helposti.

– Kiwit kieltäytyivätkin harmiksemme häviämästä suosiolla ja pitivät ottelun tiukempana, kuin olimme suunnitelleet. Joukkue pelasi ihan hyvin, Kajaste kertoo.

Tänään Suomi pelaa ristiottelussa Sveitsiä vastaan. Voittaja nousee kahdeksan parhaan joukkoon.

Uutta vaihdetta, mieluiten eteenpäin, tarvitaan kuitenkin huomenna kun vastaan asettuu Sveitsi. Panoksena pääsy 8:n parhaan joukkoon, jossa odottaa Tanska.

– Aikamoinen ase meille on hyökkäyksessä ollut Ilkka ”Ile” Rämön pitkät Miitrei ”Mitu” Sorsalle, Pekka ”Peksu” Neuvolle ja muille kärjille. Ne on avannut myös vastaan hakemista ja pitänyt puolustuksen rehellisenä. Puolustuksemme on perustunut paljolti paikkapuolustuksiin ja varsin leveään peluuttamiseen halki turnauksen. Näin on pystytty pitämään puolustuskenttä kohtuullisen tuoreena halki turnauksen. Pitkälti näillä samoilla tempuilla mennään. Muuta ei operatiivisen turvallisuuden nimissä voida tässä vaiheessa paljastaa, valmentaja toteaa.

Naisten masters (Suomi 14 – 10 Ranska)

Masters-naisten voitto Ranskasta tarkoitti joukkueelle varmaa sijoitusta kahden parhaan joukossa alemmassa jatkosarjassa. Nasters jatkaa siis pudotuspeleihin sijoista 5-8. Tänään he kohtaavat Saksan. Voitolla nasters ansaitsee lohkon kärkipaikan sekä ”helpomman” vastuksen Iso-Britannian ja Uuden-Seelannin välisen ottelun häviäjästä.

– Päästiin taas voittokantaan ja tänään varmistui että ollaan ainakin top 8:ssa. Paikkapuolustuksella saatiin Ranskan hyökkäystä pysäytettyä ja onnistuttiin koko joukkueena kantamaan kiekkoa maaliin. Sisukas Kaisa Rämö piti hyökkäystä pystyssä virheettömällä pelillä, Heidi Pekkola analysoi joukkueensa suoritusta.

Mixed (Suomi 12 – 5 Meksiko, Suomi 11 – 15 Yhdistyneet arabiemiirikunnat)

Maija Lappalainen joukkueesta kertoo neljännen pelipäivän olleen täynnä tahtoa ja hyvää Spiritiä. Suomen mixed-maajoukkue sai kuin saikin kaivatun avausvoiton turnaukselleen voitollaan Meksikosta 12-5. Ottelussa nähtiin melkoisia taisteluvoittoja, kun maalia hierottiin sisään neljästi yli kymmenen minuutin ja kerran lähemmäs 19 minuuttia.

– Meksiko-pelissä ei tyydyttiin siihen, että johdettiin, vaan jaksettiin puskea eteenpäin ja kasvattaa kaulaa, Lappalainen sanoo.

Suomen voiton ansiosta jatkolohkoon saatiin kolmen joukkueen välinen tasapeli, jossa Suomi oli lopulta korkeimmalla sijalla parhaimmalla maalierolla! Ristiottelussa tuli takkiin Arabiemiraateilta, mikä lähetti Suomen pelaamaan sijoista 25-30.

– Arabiemiraatteja vastaan taisto oli reilu, mutta tiukka. Lopun pieni nousu ei riittänyt ohi, joten harmillinen tappio.

Vastassa ovat vielä Intia ja revanssinnälkäinen Meksiko ennen lopullista sijoitusottelua.

Naiset (Suomi 15 – 11 Singapore, Suomi 9 – 15 Australia)

Naisten maajoukkue otti erinomaisen väännön seurauksena voiton Singaporesta. Tutkapari Essi Inkinen ja Olga Rentto löysivät toisensa neljä kertaa Inkisen seitsemästä maalisyötöstä. Hyvällä asenteella otteluun lähtenyt Suomi teki myös kisojen toisen Callahan-maalinsa Johanna Ujaisen suorituksella.

Ristiottelussa Suomi sai eteensä Australian, joka oli aiemmin kokenut tappion Venäjälle 12-15.

– Heti pelin alussa huomasimme vastustajan olevan todella fyysinen ja Australia menikin pian selvään johtoon 11-5, Raakel Pfister kertaa ottelun tapahtumia.

– Sen jälkeen Suomi-katsomon kannustamana saatiin kova taistelutahto päälle ja tasoiteltiin eroa 11-9.tilanteeseen. Kova yritys säilyi loppuun asti, mutta vastustaja oli tällä kertaa kovempi ja peli päättyi Australian voittoon 15-9. Ollaan tietysti pettyneitä, että ei päästy kahdeksan parhaan joukkoon. Huomenna jatketaan kuitenkin tiukkaa taistelua yhdeksännestä sijasta.

Avoin (Suomi 12 – 15 Italia, Suomi 15 – 10 Israel)

Avoimen maajoukkue Italian pihdeissä. Kuva: Gavin Thompson/The Show Game

Avoimen maajoukkue Italian pihdeissä. Kuva: Gavin Thompson/The Show Game

Suomelle päivän tärkein ottelu oli jatkolohkon voiton ratkaiseva kamppailu Italiaa vastaan. Miehet olivat jälleen pelissä hyvin mukana mentäessä puoliajalle yhden pisteen erolla. Mutta jälleen tapahtui notkahdus toisella puoliajalla, jolloin Italia pääsi viiden pisteen etumatkalle. Miehet yrittivät vielä viimeistä tempausta otteluvoittoon kolmen pisteen arvoisella maaliputkella, mutta se ei enää riittänyt.

– Jälleen alkuun lähdettiin hyvin ja oltiin puoliajalle asti aivan tasoissa. Otettiin puoliajan jälkeen vielä 8-8 -tilanteeseen kiinni mutta sit alettiin tekeen liikaa omia virheitä ja Italia pääsi karkuun. Lopussa lähdettiin vielä kirimään mutta vähän liian myöhään, Milo Brown toteaa.

– Ei olla ehkä Suomessa totuttu että pelit on niin kovatasosia alusta loppuun, Brown pohti joukkueen tason heikkenemisestä.

Ristiottelussa miehet oppivat läksynsä ja saivat ensimmäistä kertaa vietyä ottelun puoliajalle yhden pisteen erolla. Joukkue piti tasonsa ja Eetu Joukaisen kaksi peräkkäistä maalisyöttöä kirjasivat pelin lopputulokseksi 15-10. Edessä ovat pudotuspelit sijoista 17-24. Ensimmäisenä on edessä Etelä-Afrikka ja sen jälkeen hyvin todennäköisesti rakas naapurimaamme Ruotsi.

Lisäksi!

Mixed-maajoukkue on tuoreimmissa Spirit-tilastoissa ensimmäisenä tasapisteissä Belgian kanssa! Intian naismaajoukkue on keskimäärin turnauksen positiivisinta sakkia. Herkimpiä fyysiselle kontaktille ovat olleet Italian miehet. Pisteitä voi ihmetellä MM-kisojen pelikoneesta osoitteessa http://www.bit.ly/WUGCPelikone.

Artikkelin kirjoittamishetkellä turnauspäivälle on luvassa tihkuvia pisaroita ja ukkostavaa salamia.

Artikkelin kirjoittamishetkellä 5. turnauspäivälle on luvassa tihkuvia pisaroita ja ukkostavia salamia.

Artikkelikuva: Gavin Thompson/The Show Game https://www.facebook.com/TheShowGame/photos/a.510498085741357.1073741911.230105810447254/510499952407837/?type=3&theater

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Jotta kommentointi onnistuisi vain ihmisiltä eikä roboteilta, vastaa oheiseen kysymykseen ennen lähettämistä.

Liitokiekolla pelattava joukkuelaji on nimeltään u....e?