Seurallasi mahdollisuus järjestää hallikauden finaalitapahtuma – haku auki!

Hallikauden 2016-2017 SM-mitalistit ratkotaan 11.3.2017 järjestettävässä finaalitapahtumassa. Alustavasti liitto on varannut käyttöönsä aiemmilta vuosilta tutun Pasilan Urheiluhallin klo 14- 20 väliselle ajalle. Finaalitapahtumassa pelataan aikuisten SM-mitalipelit sekä junioreiden SM-finaalit.

Viime vuonna finaalitapahtuma järjestettiin Turussa Samppalinnan liikuntahallissa Turku Terrorin toimesta. Järjestelyt sujuivat hyvin ja tapahtuma sai kiitosta, minkä takia haluamme jälleen tarjota mahdollisuuden yhdelle seuralle tai joukkueelle järjestää hallikauden finaalitapahtuman. Samalla seuralla on mahdollisuus toteuttaa pientä varainkeruuta. Otteluiden toimitsijoille maksetaan kesältä tuttua korvausta toimitsijoista, eli 15 euroa per toimittu peli.

Seura saa hakea ja tarjota omaa halliaan finaalitapahtumalle. Seurat saavat myös käyttää liiton varaamaa Pasilan Urheiluhallia. Ensisijaisesti finaalitapahtuma tullaan viemään läpi seuran / joukkueen toimesta!

Liitto ei ole budjetoinut hallifinaalin kuluihin kenttävuokraa, sillä se on ajateltu katettavan pääsylipputuloilla (n. 5 euroa / lippu). Järjestävä seura saa itse päättää, kerätäänkö pääsylipputuloja vaiko ei. Mikäli pääsylipputuloja ei kerätä, jää salivuokra seuralle maksettavaksi. Puolestaan kaikki ylijäämä pääsylipputuloista jää seuran omaan käyttöön. Siten suosittelemme hakemaan finaalitapahtuman järjestämisoikeutta sekä markkinoimaan tapahtumaa hyvissä ajoin!

 

Tässä listaus järjestävän seuran sekä liiton vastuista ennen tapahtumaa sekä tapahtumapäivänä:

Järjestävän seuran vastuut ennen tapahtumaa

– Facebook-tapahtuman luominen
– Tapahtuman markkinointi omilla kanavilla ja yhteistyössä liiton kanssa
– Päivän vapaaehtoisten rekrytointi (selostaja / toimitsijat / lipunmyyjät)
– Paikallisen median tiedottaminen
– Mahdollinen lisäohjelma / väliaikaohjelma
– Palkintojen jaon suunnittelu
– Jatkobileet -> paikan varaus ja siihen liittyvät järjestelyt (plus alaikäisille vaihtoehtoista ohjelmaa?)

– Mahdollinen kioski, arpajaiset ja kiekkomyynti (seuran omaa varinkeruuta)


Järjestävän seuran vastuut tapahtumapäivänä

– Kentän valmistelu (kartiot, teipit jne.)
– Lipunmyynti viimeisen pelin alkuun saakka
– Toimitseminen (2 hlö per peli -> livescore tietokoneella suoraan pelikoneeseen) –> Liitto maksaa 15e/peli toimitsemisesta
– Selostukset koko päivän ajan
– Palkintojen jako tapahtuman päätteeksi (mukana mahdollisesti joku liiton jäsen)

Liiton vastuualueet ennen finaalitapahtumaa

– Mitalien tilaus ja toimitus turnausrinkan mukana pelipaikalle
– Kiertopalkinnot ja niiden kaiverrukset
– Käsiohjelmien painatus (mikäli seura nämä haluaa)
– Tiedotus tapahtumasta ultimate.fi:ssä
– Liiton kutsuvieraslistan laatiminen
– Rinkan pakkaus ja hoitaminen pelipaikalle

Vapaamuotoiset hakemukset tulee toimittaa liiton toimistolle osoitteeseen info(a)liitokiekkoliitto.fi sunnuntaihin 15.1.2017 mennessä. Liiton hallitus tekee tämän jälkeen päätöksen, kenelle hakijoista järjestämisvastuu myönnetään.

Hakemuksessa olisi hyvä tulla esille ainakin seuraavat kohdat:

– Järjestävä seura/joukkue
– Yhteyshenkilön tiedot (nimi, sposti ja puhelinnumero)
– Oletteko aiemmin järjestäneet ultimateturnausta?
– Kuvaus kentästä ja/tai eri vaihtoehdoista (sijainti, hinta, koko, kunto, katsomo ja sen koko?)
– Onko suunnitelmissa kerätä pääsylipputuloja?
– Lyhyet perustelut, miksi juuri teidän seuran tulisi saada järjestää hallikauden finaalitapahtuma?
Lisätietoja liiton toimistolta info(a)liitokiekkoliitto.fi.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän