Uudet säännöt sekä sääntöakkreditointi SM-turnauksissa

WFDF julkaisi alkuvuodesta ultimaten sääntöpäivitykset vuodelle 2017. Liiton hallitus on aiemmin tänä vuonna linjannut, että uudet säännöt astuvat Suomessa voimaan kesäkaudella 2017.

Tällä hetkellä työstetään koontia sääntöpäivityksistä sekä päivitetään suomenkielistä sääntökirjaa. Nämä toimitetaan seuroille sekä ultimate.fin kautta tiedoksenne hyvissä ajoin ennen kesäkauden ensimmäistä touria.

Englannin kielisiin sääntöihin voit käydä tutustmassa täällä.

 

Sääntöakkreditointi SM-turnauksissa.

SLKL otti vuonna 2013 käyttöön WFDFn sääntöakkreditointimallin. Samaa käytäntöä jatketaan myös kaudella 2017-2018. Koska WFDFn akkreditointilistaus päivittyy viiveellä, tulemme vaatimaan kesän aikana sattumanvaraisesti valituilta joukkueilta listan sääntökokeen suorittaneista pelaajista ja heidän akkreditointinumeroistaan. Joukkueet voivat varautua tähän etukäteen päivittämällä oman listan jo hyvissä ajoin ennen kauden alkua.

SLKL kilpailusääntöjen mukaan SM-Tourille osallistuvien ja SM-pisteistä kilpailevien joukkueiden pelaajilla tulee olla suoritettuna vähintään Standard-tason akkreditointi, ja vähintään kolmella joukkueen pelaajalla tulee olla Advanced-tason akkreditointi suoritettuna. Liitokiekkoliitto suosittaa myös Tourille osallistuvien projektijoukkueiden ja ulkomaisten joukkueiden pelaajia suorittamaan vähintään Standard-tason testin.

Junioreiden U20-sarjassa kilpailevien joukkueiden pelaajilla tulee olla suoritettuna vähintään Standard-tason akkreditointi ja joukkueen kapteeneilla tulee olla suoritettuna Advanced-tason akkreditointi. U17 otteluissa pelaajille suositellaan sääntöakkreditointia, mutta sitä ei vaadita.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän