Rantaultimaten MM-kisoissa Suomen Grand Masters -joukkue teki tarvittavansa ja pysyi neljän parhaan joukossa. Joukkueen semifinaaliottelu striimataan kolmoskentällä Fanseatiin kello 11.10. Mixed Masters pelaa viimeisen ottelunsa 7. sijasta Sveitsiä vastaan.

Grand Mastersin torstain ensimmäinen ottelu oli isäntämaa Ranskaa vastaan. Pelistä muodostui pitkä tahtojen taisto, jossa vaadittiin useita minuutteja pisteiden tekemiseen. Suomen Mikko Villi sai kiekon haltuunsa vastustajien maalialueella 11 minuutin ottelun jälkeen ja vei ottelun puoliajalle 6-4. Peli päättyi vain muutaman maaln päästä Suomen voittoon 8-5. Muiden joukkueiden pelatessa ristiin, nousi Suomi sarjan kakkoseksi varmistaen samalla paikan vähintään kolmantena, jolloin semifinaalivastuksesi ei lankeaisi USA.

Päivän toinen ja viimeinen ottelu oli merkityksetön, sillä vastustajana oli sarjan kolmas eli Iso-Britannia, joka lopputuloksesta huolimatta asettuisi uudestaan vastaan heti seuraavana päivänä semifinaalissa. Britit voittivat 13-7. Perjantain semifinaali striimataan Fanseatin kentältä kolme kello 11.10 alkaen. Lähetykseen pääset tästä. Mikäli Suomi voittaa ottelun, pelaavat he finaalissa kello 15.50, joka striimataan kentältä yksi.

Grand Mastersin sarjataulukko ja pudotuspelikaavio.

Alkusarjassa Saksa yritti, mutta Suomi voitti 11-6. Kuva: Deepthi Indukuri /WCBU

Mixed Masters sijalle 7-8

Pitkä koitos on päättymässä myös Mixed Mastersin osalta. Päätösottelussa vastassa on Sveitsi, jonka Suomi peittosi alkusarjassa selkein lukemin 13-7. Torstain sarjaotteluissa Suomi otti odotetusti voitot pick-up-joukkue Currier Islandista ja Unkarista. Molemmat pelit päättyivät 13-5. Päivän kolmannessa ottelussa Iso-Britannia oli Suomea vahvempi vain kahdella maalilla 10-8. Tulos on selkeä parannus joukkueelta alkuturnaukseen nähden, jolloin Suomi hävisi sarjaottelun 13-6.

Mixed Mastersin sarjataulukko ja pudotuspelikaavio.

Nippeli-Niilon nurkkaus

Espoon Viimassa pelannut Csilla Furka-Elenius pelaa Unkarin Masters Mixedissä ja teki joukkueelleen kolme maalia viidestä Suomea vastaan. Seuraavaksi lisää statistiikkaa Suomen Masters Mixedin ennen sijoitusottelua:

Joukkueen ahnein maalintekijä: Jenni Oksanen (20)
Joukkueen tarkin maalisyöttäjä: Juho Lehtimäki (27)
Joukkueen pistenikkari: Jenni Oksanen (20+12)
Miehet syöttivät yhteensä 66 maalia, joista 41 kertaa toiselle naiselle ja 25 miehelle.
Naiset syöttivät yhteensä 48 maalia, joista 22 kertaa toiselle naiselle ja 26 miehelle.
Kolmesta maalista puuttuu tieto joko hyökkääjästä tai syöttäjästä (tieto olisi löydettävissä Kanada-ottelun striimistä).
Joukkueen Spirit-keskiarvo on 10,8 ja vastustajien 10,4.

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän