Ultimaten mixedmestaruus Espooseen

Espoo Ultimate Clubin joukkueet EUC Sweet ja EUC Sour kohtasivat ultimaten mixed-SM-finaalissa, jossa Sour oli lopulta vahvempi 14-12. Pronssia voitti kotijoukkue Tampereen UFO. Turnaus pelattiin osana SM-viikkoa.

EUC:n joukkueet olivat pysäyttämättömiä lauantain alkulohkoissa ja heidän vastustajansa saivat tehtyä keskimäärin vain viisi maalia. Välierissä EUC Sour sai vastaan vaasalaisen Saintsin, joka hävisi ottelunsa 15-4. EUC Sweet puolestaan päihitti kotiyleisönsä edessä pelaavan Tampereen UFOn 15-10.

Mixed-SM:n finaaliottelu oli väkevä vääntö kahden tasavahvan joukkueen välillä. Käännekohta tapahtui ottelun loppuvaiheilla, kun 12 minuutin pisteen päätteeksi Sour pääsi kahden pisteen johtoon 13-11. Sweet piti pintansa hyökkäysvuorollaan, mutta niin myös teki Sour ja Roni Hotari, joka kuudennella maalisyötöllään Tatu Kokkoselle pääsi juhlimaan Suomen mestaruutta. Pronssia ansaitsi Tampereen UFO, joka voitti Saintsin 15-5. Viidenneksi sijoittui Helsinki Ultimate ja kuudenneksi Vihdin Rennot Heittelijät ensimmäisissä aikuisten SM-kisoissaan. Seitsemäntenä oli Jyväskylä Sleepwalkers ja Spirit-palkinnon voittanut Oulun Disquitos oli kahdeksas.

Mixedin SM-finaali on katsottavissa Yle Areenassa elokuun alkuun saakka. Kuvakaappaus: Yle Areena

Artikkelikuva: Rainer Lönnbäck

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän