EYUC: Suomen U17-joukkueen tavoitteena kisat ylittävä yhteisö

U17-juniorit lähes täydellä kokoonpanolla harjoitusleirillä. Kuva: Finland Youth Ultimate FB-sivu

Juniorien EM-kisat järjestetään 5.-11. elokuuta Alankomaiden Veenendaalissa. Poikien U17-sarjaan osallistuvassa Suomen joukkueessa pelaa myös tyttöjä. Valmentajien tavoitteena on luoda porukka, joka pitää yhtä myös kisojen jälkeen.

– Yksilöt eivät voi voittaa pelejä vaan ne voittaa joukkue, toteaa valmentaja Oskari Murto.

Oskari tutustui ultimateen Siwan ilmoitustaulun kautta viisi vuotta takaperin. Oskari on alusta asti ollut mukana junioritoiminnassa ja halu kehittää junioriultimatea oli myös syynä lähteä maajoukkueprojektiin mukaan. Oskari näkee nykyjunioreissa potentiaaliset tulevaisuuden tähdet, kunhan kannustus ja ohjaus tehdään oikein. Ultimatessa parasta Oskarin mielestä on yhteisöllisyys ja joukkuehenki.

Ja tämäkin vielä: Tänä vuonna Oskari saavuttaa 20 vuoden merkkipaalun 1-tyypin diabeetikkona.

– Tavoitteena on ainutlaatuinen joukkuehenki ja porukka, joka pitää yhtä myös projektin jälkeen, kertoo toinen valmentaja Aarni Nagy.

Aarnista tuli ultimatepelaaja yläkoulussa pidetyn lajidemon innoittamana. Ensimmäisissä treeneissä kaikki oli vierasta, mutta mahtava meininki sai jatkamaan. Edelleenkin lajissa parasta ovat ihmiset. Kentällä pelataan kovaa – kuitenkin vastustajia kunnioittaen – ja kentän ulkopuolellakin viihdytään yhdessä. Samaa Aarni toivoo luotsaamaltaan maajoukkueelta. Projektiin mukaan veti toive tarjota entistä nuoremmille pelaajille kansainvälistä kokemusta, mikä loisi heille paremmat mahdollisuudet kehittyä pelaajana. Aarni uskoo junioriultimaten kehitykseen ja pelaajamäärien kasvuun.

Ja vielä yksi juttu: Monien muiden nimien lisäksi Aarni tunnetaan myös nimellä ”iso käsi”. Nimi tulee vuoden 2013 junioreiden EM-kisoista, jossa käsi turposi muodottomaksi ampiaisen piston vuoksi.

– Lajissa parasta on päästä osaksi tätä kokonaisuutta ja sen kehittymistä, sanoo joukkueen kolmas valmentaja Leevi Cederlöf.

Leevin houkutteli ensimmäisiin ultimatetreeneihin silloinen luokkakaveri. Sittemmin Leevi on pelannut läpi neljät junioreiden arvokisat. U17-projektista hän sai loistavan mahdollisuuden toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa päästä mukaan arvokisoihin valmentamaan junioreita. Leevi uskoo junioriultimaten kehitykseen ja sen tuomaan tulevaan kansainväliseen menestykseen, kunhan ailahtelevuudesta päästään ja toiminta saadaan pyörimään jatkuvasti hyvällä sykkeellä. Lajissa Leeville tärkeää ovat yhteishenki ja onnistumisen kokemukset.

Mainitaan vielä sekin, että: Leevin jalkojen koko eroaa toisistaan kolmella numerolla.

U17-poikien sarjassa pelaavat Suomen lisäksi Itävalta, Belgia, Tshekki, Ranska, Iso-Britannia, Saksa, Irlanti, Israel, Italia, Alankomaat, Ruotsi ja Sveitsi. Suomen alkulohkovastustajat lihavoituna. Neljän alkulohkon kaksi parasta jatkavat kahteen jatkolohkoon, jotka keskinäisten otteluiden ja ristiottelun kautta pelaavat pudotuspelit mestaruudesta.

U17-juniorit lähes täydellä kokoonpanolla harjoitusleirillä. Etuoikealla valmentajat Oskari ja Aarni. Kuva: Finland Youth Ultimate Facebook-sivu

Suomen U17-maajoukkue nuorten EM-kisoissa 2017

Cederlöf Lassi (Lempäälän Kisa)
Dahlman Aada (Total Ultimate Frisbee Freaks)
Dahlman Aku (T.U.F.F.)
Dahlman Helmi (T.U.F.F.)
Eho Eetu (LeKi)
Hurtig Johan (Saints)
Hurtig Jooa (Saints)
Kuvaja George (Vihdin Rennot Heittelijät)
Mönkö Valtteri (T.U.F.F.)
Niskanen Roope (T.U.F.F.)
Riihiviita Anni (T.U.F.F.)
Saarikivi Casper (T.U.F.F.)
Saarikivi Ronda (T.U.F.F.)
Soikkeli Roope (ViRHe)
Soini Simo (ViRHe)
Uusi-Illikainen Oskari (Jyväskylä Sleepwalkers)
Virtanen Teemu (LeKi)
Winqvist Leevi (ViRHe)

Seuraa juniorien EM-kisoja!

Suomi edustaa poikien U17- ja U20-sarjoissa sekä tyttöjen U20-sarjassa.

EYUC-kisat kestävät lauantaista perjantaihin 5.-11.8. Kisojen kotisivut ovat osoitteessa http://eyuc2017.com/. Aikataulut löytyvät osoitteesta http://eyuc2017.com/games/schedule ja tulokset päivitetään tänne: http://eyuc2017.com/games/results.

U17-joukkueen alkulohkon ottelut menevät Suomen ajassa seuraavasti:

6.8. Suomi-Iso-Britannia 12:30
6.8. Suomi-Italia klo 16:30
7.8. Suomi-Sveitsi klo 10:30

EYUC-kisojen ykkös- ja kakkoskentän otteluita voi katsoa suorana Fanseat.comista. Fanseatin käyttö on maksullista ilmaiskuukauden jälkeen. Lisäohjeita palvelun kotisivuilta Fanseat.com. Alustavasti U20-tyttöjen ottelu Itävaltaa vastaan näytetään maanantaina 7.8. Suomen aikaa kello 12:30 alkaen ykköskentältä.

Teksti: Elisa Pursiainen & Ari Ojanperä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän