Ensi kesänä järjestetään seurajoukkueiden MM-kisat (WUCC) Cincinnatissa, Ohiossa (USA) 14.-21.7.2018. Ensimmäinen infokirje turnauksesta saatiin tällä viikolla ja se  lähetetään vielä erikseen kaikille vuoden 2017 kesäkaudelle osallistuneille joukkueille tiedoksi.

MM-kisojen maapaikkojen tarkkaa määrää ja jakamisperustetta ei vielä tiedetä, mutta turnausjärjestäjät ovat avanneet alustavan ennakkoilmoittautumisen turnaukseen. Tämän ennakkoilmoittautumisen kautta pyritään siis kartoittamaan kiinnostuneiden joukkueiden määrää kokonaisuudessaan sekä myös maakohtaisesti. Siten lopulta päätetään maapaikat.

Suomen maapaikat jaetaan ensisijaisesti vuoden 2017 kesän SM-sarjasijoituksen perusteella. Eli sarjavoittajat saavat lähtökohtaisesti Suomen maapaikan, mikäli paikkoja saadaan yksi. Jos paikkoja saadaan useampi, niin jaetaan paikat sarjan SM-hopeamitalisteille ja niin edelleen. 

HUOM! Yhdistelmäjengejä saatetaan hyväksyä kisoihin. Liitto tiedottaa näistäkin tarkemmin käytännön asioiden tarkennuttua.

 

Toimitamme lisätietoja sitä mukaan kun liittona niitä saamme.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän