«

»

loka 01

SM-hallisarjan käytäntöihin ja seedauksiin on tehty muutamia päivityksiä

Liiton hallitus on yhdessä sarjavastaavien kanssa päättänyt, että hallikaudella 2017-2018 avoimen ja naisten A-sarjat jatkavat edelliskauden mukaisina. Lisäksi hallitus ja sarjavastaavat päättivät seuraavista muutoksista alkavalle hallikaudelle:

  • Hallitourin kahdeksan jengin alkulohkojen seedausperiaate on jatkossa seuraavanlainen:
    • A: 1,4,6,7
    • B: 2,3,5,8
  • Jatkossa joukkueet nousevat automaattisesti alemmasta sarjasta ylempään, eli joukkueilta ei enää kysytä asiaa erikseen.
  • Tulevalla kaudella naisten B- ja C-sarjat pelaavat joukkuemäärästä riippuen joko yhdessä tai erikseen, mutta aina kuitenkin samalla paikkakunnalla. Siten viime hetken poisjäännit eivät aiheuta mittavia muutoksia. Siten myös päätettiin hallijako seuraavanlaisesti, eli seuraavat sarjat pelaavat aina samassa hallissa:
    • Miesten A-sarja
    • Miesten B- ja naisten A-sarja
    • Miesten C- ja D-sarja
    • Naisten B- ja C-sarja
  • Lisäksi päätettiin ilmoittaa jo ennen kauden alkua jokaisen tourin osalta, mitkä sarjat pelaavat missäkin hallissa. Liitto pidättää kuitenkin oikeuden muutoksiin tilannekohtaisesti, jotta kotijoukkueet pelaisivat aina kotihalleissaan. Tarkoituksena on helpottaa joukkueiden ja pelaajien suunnitelumahdollisuuksia, kun ko. sarjan hallit ovat etukäteen jo tiedossa. Palaamme tähän tarkempien tietojen kanssa vielä lokakuun aikana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Jotta kommentointi onnistuisi vain ihmisiltä eikä roboteilta, vastaa oheiseen kysymykseen ennen lähettämistä.

Liitokiekolla pelattava joukkuelaji on nimeltään u....e?