Mixed-mestaruus Helsinkiin

 

7.-8.7. Vantaalla pelattiin ultimaten mixed-suomenmestaruudesta. Turnaus järjestettiin osana Ylen SM-viikkoa. Viime vuoden suomenmestariseuran Espoo Ultimate Clubin jättäytyminen pois avasi muille joukkueille hyvät mahdollisuudet tavoitella edellisvuotta kirkkaampia sijoja.

Turnaukseen osallistui kaiken kaikkiaan kuusi joukkuetta. Espoon Rennot Heittelijät (ERHe) teki viikonloppuna ensiesiintymisensä SM-sarjassa.

 

Tiukka pronssiottelu kääntyi UFOn voitoksi

 

Pronssimitallistit. (Kuva: UFOnaisten Facebook)

 

Sunnuntain pronssiottelussa kohtasivat jo toisen kerran samana viikonloppuna Tampereen UFO ja Vihdin Rennot Heittelijät. Ensimmäinen kohtaaminen päättyi ViRHelle lukemin 13-10. UFO onnistui kuitenkin tiukentamaan peliään viikonlopun aikana, ja tasaisena alkaneessa  pronssiottelussa puoliajalle mentiin Ufon johtaessa 8-7.

Peli päättyi lopulta UFOn hyväksi lukemin 12-8 ja pronssimitalit löysivät paikkansa tamperelaisten kaulasta.

 

Finaalissa Saints ja Helsinki

 

Saints hopeamitalit kaulassa.

 

Myös finaalijoukkueet Helsinki Ultimate ja Saints olivat kohdanneet toisensa jo lauantaina lohkopeleissä. Ensimmäinen peli päättyi melko selvästi Helsingin hyväksi.

Finaali sai vaasalaisten kannalta unelma-alun, kun Saints otti heti 3-0-johtoaseman. Helsinki onnistui kuitenkin kiristämään peliään, ja alun kaulan kurouduttua umpeen pisteet napsahtelivat tasaiseen tahtiin molemmille joukkueille. Saints onnistui maalinteossaan hyödyntämään erityisesti Elias Päällysahon ja Antti Wiklundin yhteispeliä.

Peliajan loppuessa uudeksi pistekatoksi ilmoitettiin kolmetoista, ja voittoa lähdettiin tavoittelemaan jännittävästä 12-12-tilanteesta. Peli ratkesi Helsingin hyväksi kun Anni Jokisen pitkä heitto tavoitti maalialueelta Heidi Paunosen.

”Oli mahtavaa päästä pelaamaan tällä jengillä finaali televisioon”, kommentoi Helsinki Ultimaten valmentaja Akseli Ranta. ”Joukkueen loistava yhteishenki näkyi myös kentällä. Mixed-rintamalla on vähän hiljaista Suomessa, mikä on harmi, sillä se tuo seurojen kaikki pelaajat yhteen.”

 

Mixed-mestarit.

 

Näkyvyyttä mediassa ja somessa

 Kooste finaalipelistä näytettiin televisiossa osana Ylen SM-viikkoa. Selostamossa kuultiin Mikko Hannulaa ja asiantuntijan roolissa Annariikka Paatolaa.

Laji herätti huomiota myös somessa. Esimerkiksi Aleksi Valavuori innostui twiittaamaan finaalista useaan otteeseen.

 

 

Pelin voi katsoa myös jälkikäteen Yle Areenasta.

 

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän