Kategoria arkisto: EUC 2015

elo 21

Euroopanmestaruus-projekti – Onnistumisen avaimet

1. Projektin aloitus riittävän ajoissa Kisaprojekti starttasi jäätävässä vesisateessa Sipoon tekonurmella 19.10.2014 ensimmäisen try-out leirin merkeissä. Maajoukkuerinkiin ilmoittautui yli 40 pelaajaa ja ensimmäisellä leirillä oli mukana näistä 23. Vuoden 2014 aikana leireilimme vielä toistamiseen marraskuussa. Ensimmäisillä leireillä keskityttiin paljon perustekemiseen ja harjoituksista pyrittiin saamaan mahdollisimman kuormittavia. Muutamien ensimmäisten leirien aikana tuli fiilis, että nyt on laajasti …

Jatka lukemista »

elo 02

EUC2015 päivä 5: Masters-naisille hopeaa – nuorilla tilaisuus kirkastaa

Lauantai oli päätöspäivä Suomen yli 30-vuotiaiden naisten masters -maajoukkueelle sekä sekajoukkuesarjan eli mixedin maajoukkueelle. Naisten maajoukkue haastaa tänään Sveitsin Euroopanmestaruuskisojen finaalissa. Ennakkoasetelmissa Suomi on hienoinen suosikki mestaruuteen. Masters-naiset päättivät turnauksen erinomaiseen EM-hopeaan kahden maalin tappiolla Saksalle 12-14. Saksa voitti Suomen myös alkusarjassa kahdella pisteellä 11-13. Mixed-maajoukkue osoitti sisukkuutensa toipumalla jatkolohkon yhden pisteen tappiostaan Espanjalle voittaen …

Jatka lukemista »

elo 01

EUC2015 päivä 4: Finaalissa nähdään – torilla tavataan?

Naisten masters ylsi suomalaisjoukkueista ensimmäisenä finaaliin voittamalla jo toisen kerran ennakkosuosikki Iso-Britannian. Naisten maajoukkueella on myös täydet mahdollisuudet finaaliin, kun he saavat tänään eteensä Saksan, joka ei ole vielä hävinnyt otteluakaan. Avoin maajoukkue taipui eilen kahdesti yhden pisteen erolla ja tavoittelee vielä turnauksen yhdeksättä sijaa. Myös mixed kariutui niukasti kahdeksan parhaan ulkopuolelle turnauksen viihdyttävimmällä ottelulla Espanjaa …

Jatka lukemista »

heinä 31

EUC2015 päivä 3: Mitalitoivot elävät: ”Illalla tulos tai ulos”

EM-kisojen alkulohkon pelit ovat takana. Avoimen joukkue sai eilen avattua voittotilinsä Latviasta 17-13 ja Saksaa vastaan 17-11. Naiset ovat omassa jatkolohkossaan toisena ja pelaavat iltapäivällä ykköspaikasta toistaiseksi voittamatonta Iso-Britanniaa vastaan. Mixedin täytyy tänään voittaa ainakin yksi ottelusta kahdesta päästäkseen neljännesvälieriin. Mixedin pelaamista näkee tänään Fanseat-palvelulla kello 18, kun vastaan asettuu Espanja. Naisten masters kärsi yllätystappion kotijoukkue …

Jatka lukemista »

heinä 30

EUC2015 päivä 2: Suomi tosipelien kynnyksellä

Kolmas pelipäivä tarkoittaa sitä, että alkuhermostuneisuus pitäisi olla nyt takanapäin ja tärkeiden otteluiden alkaessa joukkueen täytyy hioutua yhteen mahdollisimman nopeasti. Ultimate.fi tavoitti pelaajia kertomaan otteistaan. Naiset, Ulla Kiili: Latvia kaatui eilen kohtalaisen selvin numeroin 14-5. Sääolot jatkuivat vaihtelevina ja niin vettä kuin tuulta oli tarjolla. Olimme siis lohkon toisia ja pelit jatkuvat power poolissa. Joukkue oli todella …

Jatka lukemista »

heinä 29

EUC2015 päivä 1: Sadetta ja shokkihoitoa

Turnauksen ensimmäinen täysi pelipäivä on takana. Suomen kannalta nähtiin onnistumisia ja alisuorituksia. Ultimate.fi tavoitti joukkueita kommentoimaan päivän otteitaan. Naiset, Ulla Kiili: Aamun Irlanti-peli oli kunnon shokkihoitoa turnauksen alkuun. Ei saatu omasta hyökkäyspelistä oikein kiinni ja puolustuksessa ei loistettu sen enempää. Paljon pieniä virheitä ja vähän malttamattomuutta. Tämä näkyi lukuisina kiekonmenetyksinä, joskin myös olosuhteet olivat paikoitellen …

Jatka lukemista »

Vanhemmat artikkelit «