Kategoria arkisto: WCBU2017

kesä 25

WCBU2017: Suomi sijoille 4 ja 8 – USA:lle kuusi kultaa

Suomi sijoittui rantaultimaten MM-kisoissa neljänneksi avoimen Grand Masters -sarjassa eli yli 40-vuotiaiden ikäsarjassa. Sekajoukkueena pelattavassa Masters Mixed -sarjassa Suomi ylsi kahdeksannelle paikalle. Yhdysvallat oli odotetusti kisojen menestyksekkäin maa. USA ansaitsi yhteensä kuusi mestaruutta ja yhden hopean. Kisoihin osallistui yhteensä 119 joukkuetta seitsemässä eri sarjassa. Grand Mastersin taival juhannusaattona alkoi semifinaaliottelulla Isoa-Britanniaa vastaan. Joukkueet kohtasivat edellisenä päivänä merkityksettömässä ottelussa, jolloin britit …

Jatka lukemista »

kesä 23

WCBU2017: Grand Masters kultajahdissa – Mixed Masters sijoille 7-8

Rantaultimaten MM-kisoissa Suomen Grand Masters -joukkue teki tarvittavansa ja pysyi neljän parhaan joukossa. Joukkueen semifinaaliottelu striimataan kolmoskentällä Fanseatiin kello 11.10. Mixed Masters pelaa viimeisen ottelunsa 7. sijasta Sveitsiä vastaan. Grand Mastersin torstain ensimmäinen ottelu oli isäntämaa Ranskaa vastaan. Pelistä muodostui pitkä tahtojen taisto, jossa vaadittiin useita minuutteja pisteiden tekemiseen. Suomen Mikko Villi sai kiekon haltuunsa vastustajien …

Jatka lukemista »

kesä 22

WCBU2017: Grand Mastersit semifinaalien kynnyksellä – Mixed Mastersin tavoite viiden parhaan joukkoon

Grand Mastersit napsivat keskiviikkona voitot molemmista otteluistaan ja nousi sarjataulukon kolmanneksi. Voittoja vielä tarvitaan, jotta joukkue lunastaisi paikan neljän parhaan joukkoon. Mixed Masters koki niukkoja tappioita ja lähtee varmistamaan seuraavaksi paikkaa sijoista 5-8. Aiemmasta tiedosta poiketen Suomen ottelu Currier Islandia vastaan saatetaan striimata. Avoimen Grand Masters jatkoi voittotiellä ja pyyhki saksalaisten kiekot hiekasta 11-6. Päivän …

Jatka lukemista »

kesä 21

WCBU2017: Grand Masters voittoputkessa ja kuulumiset Masters Mixediltä

Rantaultimaten MM-kisojen kolmantena pelipäivänä yli 40-vuotiaista koostuva avoimen Grand Masters -joukkue päihitti molemmat vastustajansa ja on nyt kolmen ottelun voittoputkessa. Masters Mixed murskasi Japanin, mutta hävisi USA:lle. Grand Masters on tällä hetkellä voittanut neljä ottelua viidestä. Tiistaina kaatuivat Kanada lukemin 11-6 ja Yhdistyneet Arabiemiirikunnat 13-1. Erityisesti Kanadan voittaminen oli tärkeä mitalipelien kannalta ja Suomi nousi …

Jatka lukemista »

kesä 20

WCBU2017: Suomalaiset kahden voiton vauhdissa

Royanin WCBU on alkanut suomalaisittain värikkäissä merkeissä. Grand Mastersit ovat ottaneet kaksi voittoa kolmesta samoin kuin Mixed Masters neljästä. Grand Mastersin ensimmäinen voitto tuli jo avauspäivänä, kun Suomi murskasi Japanin 13-5. Mestarisuosikkeihin kuuluvat Yhdysvallat valitettavasti polki Suomea vastaan voittolukemiksi 13-3. Päivä päättyi kuitenkin suomalaisten juhliin Espanjan hävitessä 13-7. Grand Mastersit ovat tällä hetkellä 10 joukkueen …

Jatka lukemista »

kesä 18

Masters-joukkueet mitalijahtiin WCBU:ssa

Rantaultimaten MM-kisat alkavat tänään Ranskan rannikolla Royanissa. Suomalaista väriä nähdään Masters Mixed- ja avoimen Grand Masters -sarjoissa. Otteluja striimataan ilmaiseksi ja Fanseatiin. – Tunnelmat ovat nyt todella odottavat ja tietysti jännittävät, kun tulevista vastustajista ei ole juurikaan mitään ennakkokäsitystä. Mielestäni joukkue on hioutunut erinomaisesti yhteen parin leirin aikana ja tästä on hyvä lähteä kisaviikkoon, kertoo Masters Mixedin päävalmentaja …

Jatka lukemista »

Vanhemmat artikkelit «