maalis 27

Liiton tukea aloittelijavuoroille!

17.3.2011

Suomen Liitokiekkoliitto tukee seurojen järjestämiä aloittelijoille
suunnattuja ultimate-vuoroja. Tuen edellytyksenä on, että vuoro on
avoin kaikille ja paikalla on aina ohjaaja. Vuorojen tarkoituksena on
madaltaa uusien pelaajien kynnystä harrastaa ultimatea. Kahden
ilmaisen kokeilukerran jälkeen kävijät tulee ohjata Liitokiekkoliiton
jäseniksi.

Mikäli seurallanne on ollut mainitunlainen aloittelija-/hattuvuoro
kuluneena talvena, voitte toimittaa vapaamuotoisen tukihakemuksen
osoitteeseen ultimate@liitokiekkoliitto.fi 31.3.2011 mennessä.
Hakemuksesta tulee käydä ilmi vuoron aika ja paikka, kuvaus vuorolla
toteutetusta ohjauksesta, keskimääräinen kävijämäärä ja heidän
ikäjakauma sekä vuorosta kertyneet kustannukset.

Hallitus käsittelee hakemukset huhtikuun aikana ja päättää
tapauskohtaisesti tuen määrästä.

teksti: SLKL

maalis 25

Aktiivinen joukkue kasaan: 10 testattua keinoa

Tiina Rättö

Ultimaten harrastajamäärät ovat viime vuosina laskeneet, ainakin liiton jäsenten tasolla mitattuna. Itse lajia kymmenisen vuotta harrastaneena olen kuitenkin ilokseni huomannut, että omalla paikkakunnallani harrastajien määrä on tänä aikana jatkuvasti kasvanut ja uusia kasvoja tulee mukaan edelleen – siitäkin huolimatta, että koko ajan meilläkin taustalla on se huoli, että väkeä tarvittaisiin lisää ja uusia pitää löytää lopettavien tai pois muuttavien tilalle.

Kun mietin oman (naisten) joukkueeni keinoja houkutella uusia naisia mukaan, tulee mieleen Tampereella hyvin toimivat 1 oppilaitosjoukkueet, jotka ovat vakiinnuttaneet asemansa yliopistoilla ja ammattikorkeakoulussa tarjoten helpon tavan aloittaa opiskelijabudjetille sopiva, rento ja hauska laji. Oppilaitosjengeissä on helppo aloittaa ja sisäkauden päättyessä raahaamme puoliväkisin 2 sarjajoukkueiden ylijäämävuoroille kaikki oppilaitosten harkoissa pyörineet naiset. Heti ulkokenttien avauduttua pidämme samalle kohderyhmälle 3 ulkopelin peruskurssin. Näissä harjoituksissa mennään uusien ehdoilla ja kaikkia kannustetaan. Tästä onkin helppo lähteä vaivihkaa tutustuttamaan potentiaalisimpia pelaajia hieman erilaiseen, tavoitteelliseen treenaamiseen ja pelaamiseen.

Nykyinen naisten joukkueemme onkin koottu suurilta osin pelaajista, jotka ovat löytäneet ultimaten oppilaitosjengien kautta. Seura on tietenkin yrittänyt saada mukaan myös junnuja erilaisten demojen ja esittelyiden sekä alkeiskurssien avulla, mutta tämä työ ei oikein ikinä ole tuottanut tulosta. Ihan uusia lajin parissa aloittavia junnuja ei ole tainnut ikinä eksyä naisten joukkueen treeneihin asti, ja junnuille suunnitellut omat treenit pitää aina pelaajapulan takia avata kaikille aloittelijoille. Mikäli jollakin on tähän hyviä vinkkejä, otamme niitä ilolla vastaan. Ikärasisteja emme siis sentään ole, vaan alle parikymppisetkin ovat tervetulleita mukaan.

Naisten ja etenkin hieman vanhemmalla iällä aloittavien pelaajien osalta haasteena on myös kilpailullisuuden ja kilpailuvietin puute – osa naisista kun tyytyisi mielellään vain harrastamaan lajia kuntoilumielessä eikä pidä siitä, että heitä painostetaan mukaan peleihin ja kovaan treenaamiseen. Ensimmäiset vuodet painimme useasti tämän ongelman kanssa, kun kaikki kynnelle kykenevät oli raahattava mukaan peleihin ja potkittava treenaamaan kovaa, vaikkei se heitä juuri kiinnostanut. Ja kaikki varmasti ymmärtävät tämän vaikutuksen peliin ja lopputuloksiin. Kiekon tippuessa väläytetään hymy kasvoille kun muu jengi kiroaa…

Nykyään olemme onneksi päässeet sellaiselle tasolle pelaajamäärässä ja osaamisessa, että voimme ottaa peleihin mukaan vain niistä oikeasti kiinnostuneet. Samalla pystymme kuitenkin tarjoamaan pelailuvuorojen ja oppilaitosvuorojen avulla myös kuntoilusta kiinnostuneille sopivan tavan harrastaa lajia ilman paineita. Muutaman vuoden pelailun jälkeen saattaa kipinä vielä siihen kilpailuunkin herätä, ja tällöin olemme tietenkin valmiita ottamaan vastaan näitä myöhäisherännäisiä. Mielestäni on tärkeää, että 4 seuralla on tarjota kaikille mahdollisuus harrastaa lajia, myös niille, joista ei ikinä tule eikä tarvitse tulla SM-tason pelaajia.

Uusien pelaajien sitouttamista helpottaa myös tapa, jolla joukkueemme tarjoaa heille 5 rooleja, vastuuta ja peliaikaa. Jokaiselle pyritään löytämään oma rooli, jossa voi käyttää parhaita ominaisuuksiaan hyväksi ja jossa saa paljon aikaa kentällä. Kannustamme uusia 6 jatkamaan myös oppilaitosjengeissä pelaamista erityisesti kokeillen paikkoja ja rooleja, jotka eivät ole itselle tuttuja tai vahvoja. Näin yritämme lisätä ymmärrystä pelistä kokonaisuutena. Naisille tekee välillä hyvää myös 7 pelata mixed-peliä, joka on yleensä nopeampaa ja fyysisempää kuin naisten peli.

Kannustamme uusia naisia myös lähtemään 8 heti mukaan harjoitusturnauksiin ja koviinkin peleihin. Olemme vahvasti sitä mieltä, että kiinnostuksen säilyttämiseksi peliaikaa uusillekin pelaajille on pystyttävä tarjoamaan paljon jo heti harrastuksen alussa. Olemme joutuneet tekemään useasti tietoisen päätöksen siitä, että turnauksiin lähdetään vain harjoitusmielessä tai että tehdään tasaväkiset joukkueet, jotta kaikille pystytään tarjoamaan riittävästi peliaikaa ja riittävän iso rooli ja luottamusta. Joskus tämä on varmasti syönyt menestystä ja vaatinut 9 kokeneemmilta pelaajilta kanttia panostaa tulevaisuuteen lyhytnäköisten voittojen sijaan. Oikea peluuttaminen on tietenkin tärkeissä otteluissa elinehto ja voittamisessa meillä on vielä paljon opittavaa, mutta viime vuosien tulosten perusteella olen aika tyytyväinen valitsemaamme strategiaan. Toivottavasti uudet pelaajat pystyvät näyttämään myös tulevina vuosina, että heille annettu vastuu kannattaa ja he pystyvät vuorostaan siirtämään tätä ajatusta eteenpäin seuraaville uusille pelaajille.

Myös 10 seuramme ja joukkueemme sisäinen hyvä henki kannustaa uusia pelaajia pysymään mukana. Järjestämme paljon yhteistyötä ja tapahtumia miesten ja naisten joukkueiden välillä. Bileistä ja illanvietoista tuskin tarvitsee enempää kirjoitella, mutta hyvä yhteishenki mahdollistaa meillä myös tekniikka- ja taktiikkaosaamisen jakamisen puolin ja toisin. Okei, yleensä miehiltä naisille päin, mutta kuitenkin.

Miten teidän seuranne tai joukkueenne saa mukaan uusia pelaajia ja miten heitä tulisi kohdella, jotta lajin parissa pysyttäisiin pitkään? Mikä on oikea vastuun taso ja tarvitseeko uusille antaa paljon peliaikaa? Miten junioreita saadaan houkuteltua mukaan aikuisvaltaiseen seuraan? Tilausta on uusille ideoille ja ajatuksille, joiden avulla saataisiin harrastajamäärät nousuun ihan koko maassa!

Kirjoittajasta: Tiina Rättö

Tiina on ultimaten jokapaikanhöylä, joka pitää kurissa UFOn naisten joukkuetta ja välillä koko seuraa. Suurimmaksi saavutuksekseen ultimateurallaan hän näkee miehensä Tommin viettelemisen ja houkuttelemisen pois pk-seudulta nostamaan tamperelaisen ultimaten tasoa. Tiina on myös ylpeä siitä, että on pystynyt oppimaan uusia temppuja niin ruoholla, hiekalla kuin perketillakin ja saanut kivoja kiiltäviä mitaleita palkinnoksi, vaikka aloittikin lajin vasta kypsässä 24:n vuoden iässä.

 

maalis 25

Ultimate rakentaa rauhaa konfliktialueilla

maalis 25

SM-tour: Heinäkuun turnaus Tampereen Kaupissa

Tampere on saanut järjestettäväkseen kesän 2011 ultimaten SM-Tourin toisen osaturnauksen. Turnaus pelataan 2-3.7.2011 Kaupin urheilupuiston kentillä. Järjestävänä seurana toimii Tampereen Unlimited Frisbee Organization yhteistyössä Liitokiekkoliiton kanssa.

Ensimmäinen SM-tourin osaturnaus eli Tour ykkönen pelataan Helsingin Siltamäessä 11.-12.6.2011. Vastuuseurana on Helsingin Team.

Lisää uudesta Tour-formaatista voit lukea SM-Tourin esittelystä.

Lisätietoja Tourin formaatista ja Tourille ilmoittautumisesta tulossa pian.

maalis 21

Liitto jakaa stipendin Sockeyen leirille

Huom! Stipendihaun deadlinea jouduttiin aikaistamaan, uusi dl on 27.3.

Suomen Liitokiekkoliitto on päättänyt laittaa avoimeen hakuun stipendin koskien Seattle Sockeyen treenileiriä Moskovassa 30.4.-9.5.2011.

Treenileirin stipendiaat(e)ilta odotetaan leirillä käsitellyistä aiheista lyhyttä esitelmää, joka esitetään liiton seminaarissa erikseen sovittavana ajankohtana.

Jos olet aikeissa osallistua leirille, lähetä viesti toiminnanjohtajalle 27.3.2011 mennessä osoitteeseen info [at] liitokiekkoliitto.fi. Liitä mukaan:

  • kustannusarviosi matkasta
  • tieto siitä, mille jaksolle treenileiristä (viikko vai kolme päivää) olet osallistumassa ja
  • mitkä ovat odotuksesi kyseiseltä jaksolta.

Liitokiekkoliiton hallitus päättää jaettavan stipendin suuruuden saatuaan kaikki hakemukset ja huomioiden esitetyt kulut.

Lisätietoja treenileiristä osoitteessa: http://www.sockeye-camp.discore.ru/ sekä aiemmin Ultimate.fi:ssä http://www.ultimate.fi/2011/03/huippujoukkue-sockeyen-leirille-moskovaan/

maalis 18

Miksi suomalainen nainen ei dyykkaa?

Minsu Rauramo 

Joskus jossain kentän laidalla joku on saattanut kuulla minun suustani taikasanan ”levy”. Useimmiten tämä vieno toive jää juuri siksi. Mikä siinä on, että suomalainen nainen ei dyykkaa?

Usein näkee kiekonmenetyksiä, joissa hakija katsoo heittäjää pahasti, tyyliin ”laitoit sitten tuollaisen kaveriheiton”. Minun vahvasti puolueellisesta näkövinkkelistäni syy on aika usein vastaanottavassa päässä. Heittäminen on vaikeaa. Juokseminen ja dyykkaaminen ei niinkään.

Suomen naisultimate on vuosikaudet rakentunut enemmän heittotekniikan ja taktiikan kuin raa’an fysiikan ja kiukkuisten kätsien varaan. Sitten aina joskus pääsee käymään niin, että tulee vastaan teknisesti huomattavasti heikompi joukkue, joka sitten vain hakee kiekot kiinni. Ja tulee puolustuksessa dyykillä ohi. Ja suomitytöt vain katselevat vierestä.

Poikkeuksiakin toki löytyy, kiitos esimerkiksi Millan komean esimerkkisuorituksen naisten sisäfinaalissa.

Dyykkaamisen kynnys tuntuu useimmille olevan aivan ylitsepääsemätön. Levyttämistä pidetään jonain mystisenä ominaisuutena, joka toisilla voi olla, mutta ”enhän minä dyykkaa”. Sitä elämän ainoaa dyykkiä sitten säästellään tosipaikkaan. Tässä on yksi perustavanlaatuinen ajatusvirhe: mitään ei opi harjoittelematta. Kukaan ei lähde koviin matseihin ilman, että on harjoitellut juoksemista, heittämistä, lihaskuntoa, ketteryyttä. Mutta dyykkaamisen harjoittelu jätetään sitten pelitilanteeseen. Ei ihme, ettei lähde.

Minsun dyykkinäyte Paganellosta. Kuva: Matti Kajaste.

Dyykkaamista voi ja pitää kuivaharjoitella, jotta se tosipaikassa tulee selkäytimestä. Siihen ei edes tarvita koko joukkueen treenejä. Riittää, kun on pätkä mieluiten kosteaa ja pehmeää nurmikkoa, kiekko ja kaveri. Tai jos oikein jännittää tai haluaa vain fiilistellä, niin harjoitteluun riittää vaikka hiekkaranta tai lumihanki, katso mallia biitsimaajoukkueen helmikuun treeneistä http://vimeo.com/20434487. Kaveri on hyvä olla pitelemässä kiekkoa ja lopuksi heittelemässä pikku sneppejä, joihin levyttää. Asennetta tarvitaan eniten siihen, ettei välitä hullun leimasta, jonka ohi kulkevien koirankusettajien silmissä varsin suurella todennäköisyydellä saa. Tätä kun toistaa vaikka touko-kesäkuun kerran viikossa, niin yleensä on loppukauden dyykit hallussa.

Tärkein oppi on mielestäni kuivaharjoituksissa se, että oppii, kuinka aikaisin dyykki pitää ajoittaa. Harjaantumaton pelaaja, joka pelitilanteessa lähtee dyykkiin pelkällä asenteella, könähtää usein lähes kiekon päälle (ja tulee ikävästi polvilleen alas sivutuotteena). Levyn voi ajoittaa todella aikaisin: saavutettava etu on metrejä verrattuna juoksemiseen. Yleisin moka johtuu juuri korkeasta dyykkaamisen kynnyksestä: yritetään juosta kiekkoa kiinni, jolloin dyykin latausta ei enää pysty tekemään, koska vauhti on liian kova. Silloin dyykki jää parhaimmillaankin pikku könähdykseksi, eikä kroppaa saa koskaan venytettyä täyteen mittaansa. Joskus itsekin yllättyy, kun levyttää jonkun aivan epätoivoisen kaukana olevan kiekon perään, ja hups, jää käteen.

Dyykki on itse asiassa hyppy, suunta vain on toinen (tai no, onhan noita ilmatilannedyykkejäkin). Sen ponnistus pitää ladata – joskus siis jopa hidastaa askeleen parin verran – jotta saa täyttä vauhtia polkemisen muutettua elegantiksi lennoksi.

Ookoo, myönnetään, Suomen oloissa voi hyvät olosuhteet (ts. pehmeä kunnon nurtsi) jäädä usein haaveeksi. Hyvällä tekniikalla pärjää kuitenkin huonommallakin alustalla. Parkettikin on itse asiassa oikein hyvä dyykkausalusta, se kun liukuu niin hyvin. Vapaalla kädellä ei tosin silloin kannata jarrutella niin paljon kuin nurtsilla, ettei kärähdä nahka. En kuitenkaan suosittele yrittämään kovin kitkaisilla alustoilla sisällä; muistan eräänkin kerran urani alkuhämäristä, kun täydellisen dyykin vauhti pysähtyi kuin seinään Merihaan silloiseen mattoon ja loppukroppa jatkoi matkaansa vielä hetken aikaa. Aukenivatpahan nikamalukot selkärangasta.

Tässä erinomainen opetusvideo, joka hyvin todistaa että dyykkaus on enemmän tekniikkaa kuin asennetta. Opettajana idolini ja ystäväni Anja Haman. (Anja oli aikoinaan Kanadan maajoukkueen kantavia voimia — mm. MM-kultaa Turun kisoista 2004 — ja sittemmin Icenin pelaaja-valmentajana hän nosti brittinaisultimaten tasoa pari naksua ylöspäin.):

http://www.youtube.com/watch?v=6Z1u292EXxw

Lentämällä loppumetrit hitaampikin pelaaja pystyy ansaitsemaan itselleen peliaikaa. Ja ennen kaikkea: ah, dyykkaaminen vain tuntuu niin hyvältä.

Kun maksimivenytyksen kiekko jää käteen, ja yleisö repeää.

Kirjoittajasta: Minsu Rauramo

Minsu on yksi Suomen johtavista fribahäröistä, joka pitää vaakatasossa tapahtuvasta toiminnasta. Minsun suuri rakkaus on beach-ultimate, jonka merkeissä on tullut kierrettyä maailmaa Maitotyttöjen riveissä ja hattuturnauksissa. Nurmikonrullaaminenkin on tuottanut tulosta, kuten MM-hopeaa ja muutaman EM-kullan sekä joitakin kymmeniä SM-mitaleita, viimeisimmät Viiman riveistä.