Liitokiekkoliiton hallikauden SM-sarja ajoittuu niin, että se alkaa marras-joulukuussa ja finaalit pelataan helmi-maaliskuussa. Sarja pelataan niin sanotulla pudotuspeliformaatilla.

Ensin aloitetaan sarjatasoilla, joita muodostetaan 1, 2 tai 3 kokonaisjoukkuemäärän mukaan. Nykyisellä joukkuemäärällä sarjatasoja tulee avoimessa sarjassa kahdesta kolmeen ja naisten sarjassa yksi tai kaksi. Sarjatasot määräytyvät edellisen sisäkauden tulosten mukaan.

Avoin sarja

Avoimessa  pelataan talvikaudella 2011-2012 kuuden joukkueen alkusarjat niin monella sarjatasolla, kun joukkueita riittää. Alkusarjat toteutetaan ns. round robin -systeemillä, jossa kaikki joukkueet kohtaavat toisensa kerran.

A-sarjassa alkusarjan ykkönen saa vastaansa ns. välisarja A:n viimeisen joukkueen, vastaavasti SM-alkusarjan neljäs joukkue saa vastustajaksi välisarjan parhaan joukkueen. Ko. välisarjassa pelaavat A-sarjan 2 huonointa ja B-sarjan 2 parasta joukkuetta. Puolivälierien voittajat jatkavat semifinaaleihin, joissa ratkotaan finaaliparit ja pronssiotteluun joutuvat. B-sarjan alkusarjan voittaja ja toiseksi paras joukkue siis nousevat  mukaan A-sarjan puolivälieriin. Näin taataan se, että vuosittain 12 joukkueella on kauden alussa mahdollisuus nousta Suomen mestariksi.

Kokonaisjoukkuemäärän muutokset kausittain aiheuttavat pieniä muutoksia, lähinnä C-sarjan sijoituspelien pelaamiseen.

Sarjaformaatti Avoin 2011-2012. (Klikkaa suuremmaksi.)

Naisten sarja

Naisten sarjassa pelataan samalla systeemillä, mutta pienempi joukkueiden määrä aiheuttaa joitain muutoksia.

Mikäli joukkueita on yli 12, siirrytään avoimen sarjan kaltaiseen formaattiin. Jos joukkueita on vähemmän, pelataan kahdessa lohkossa A ja B. Näihin joukkueet jaetaan edellisvuoden sijoitusten perusteella.

Sarjaformaatti Naiset 2011-2012. (Klikkaa suuremmaksi.)

Lisätietoa kuluvan kauden sarjaformaatista Liitokiekkoliiton sarjavastaavilta osoitteesta sarjavastaava(at)liitokiekkoliitto.fi.

 

 

Share