Turnauspäälliköt Arto Heikkilä ja Johanna Ujainen kävivät testaamassa Hietsun hiekan dyykikelpoisuuden.

8.7.2011 / Hietsu Beach Ultimate eli HBU on Liitokiekkoliiton ultimatejaoston järjestämä turnaus, joka pelataan jo yhdettätoista kertaa Hietaniemen uimarannalla Helsingissä. La-su 16.–17.7. pelattavassa turnauksessa pisteistä kilpaillaan kolmellakentällä ja mukana on huimat 24 joukkuetta.

– Osallistumismaksuun kuuluu liiton jäsenyyden lisäksi kevyt lounas sekä Summer Heat -iltabileet Vanhalla, missä tunnelmaa nostattaa Posteljoona & Paha-Nuutti. Lisäksi rannalla on tänä vuonna näytösottelu, musiikkia ja yllätyskilpailu, paljastavat turnauspäälliköt Arto Heikkilä ja Johanna Ujainen.

HBU-viikonlopun kohokohta on sunnuntaina iltapäivällä pelattava finaaliottelu, jonka voittaja saa maineen ja kunnian lisäksi haltuunsa Lokki-kiertopalkinnon. Myös parasta spirittiä osoittanut joukkue palkitaan.

– Finalisteja on vaikea arvailla etukäteen. Mukana on jälleen monta uutta joukkuetta, eikä viime vuoden voittaja LaBa lähtenyt tänä vuonna puolustamaan mestaruutta, Arto toteaa.

Hietsu-viikonloppuna ultimatelta on pääkaupungissa vaikea välttyä. Samaan aikaan, kun HBU täyttää Hietsun rannan, myös Narinkkatorilla ydinkeskustassa tapahtuu. Lauantaina 16.7. kannattaa siis olla liikkeellä ja suunnata vaikka keskustassa asioinnin ja Narinkkatorin promotapahtuman jälkeen Hietsuun nauttimaan turnaustunnelmasta meren rannalla. Illan päätteeksi voi vielä lähteä ultimateporukassa Vanhalle.

Hiki, helle, hiekka ja hyvä spirit

Yksi Hietsun konkarijoukkueista on helsinkiläinen Hazardi, joka oli mukana jo ensimmäisessä HBU:ssa 2001. Hazardin Mikko Jauhosen mukaan Hietsuun lähtemisestä onkin tullut kesäperinne, josta on vaikeaa tinkiä.

– HBU:ssa on parasta hiki, helle, hiekka ja hyvä spirit. HBU:ssa on aina ollut hyvä spiritti joukkueiden välillä. Hiekalla pelaaminen on rentoa ja hauskaa, mutta myös kilpaileminen innostaa aina, luettelee Mikko Hietsu Beach Ultimate hyviä puolia.

Turnaus on välillä ollut suurempi ja välillä pienempi. Viime vuosina turnaus on ollut jälleen kasvussa ja oheisohjelmaan on panostettu enemmän. Turnauksen kehittyessä ja kasvaessa myös Hazardi on kehittynyt.

– Ensimmäisessä turnauksessa useimmat pelaajistamme opettelivat kämmenheittoa. Seuraavina vuosina kokeilimme erilaisia taktiikoita. Vuodesta 2007 eteenpäin olemme pärjänneet hyvin, kun opimme paremmin pelaamaan yksiin joukkueena ja yksilötasolla taidot kasvoivat, Mikko sanoo.

Hietsua kutsutaan useasti aloittelijaturnaukseksi, mikä ei täysin pidä paikkaansa. Turnauksessa on mukana myös seuroihin kuulumattomia pitkän linjan ultimatisteja, joille HBU tarjoaa mahdollisuuden päästä kilpailemaan oman kaveriporukan kanssa.

– Hietsun turnauksessa on ollut aina joukkueiden välillä tasoeroja, josta ei kannata lannistua. Seuraavana vuonna voit olla yksi haastajajoukkueen pelaajista, joka sunnuntai-iltana pokkaa voittopokaalin. Uusille osallistujille Hietsun turnaus on hyvä tilaisuus viettää hauska viikonloppu, tutustua samanhenkisiin ihmisiin ja oppia lajista lisää, kannustaa Mikko.

Lisätiedot turnauksesta, joukkuekuvaukset ja peliaikataulut löydät osoitteesta http://hietsubeachultimate.wordpress.com/.
Tykkää turnauksesta Facebookissa: https://www.facebook.com/hietsubeachultimate.

Teksti: HBU-tiimi.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän