Suomen masters (sin.) ja Sveitsin masters yhteiskuvassa Mariborin kentillä. Kuva: Matti Kajaste.

12.8.2011 / EM-kisat saatiin päätökseen viime viikonloppuna Sloveniassa. Suomea edustivat kisoissa avoimen, naisten, mixedin ja mastersin maajoukkueet, ja tuomisina kotiin oli mastersilla EM-hopeaa, naisilla neljäs sija, avoimella seitsemäs ja mixedillä 11. sija.

Masters uusi mitalin neljän vuoden takaisista EM-kisoista. Silloinkin Southamptonista oli tuomisina hopea. Masters-sarjan taso sai suomalaisilta kiitosta, eikä kyse ollut oman hännän nostamisesta menestyksen innoittamana. Finaalissa ja kahdesti aiemmin turnauksen aikana paremmaksi osoittautunut Iso-Britannian masters-maajoukkue nimittäin voitti ennen kilpailuja harjoitusottelussa brittien avoimen maajoukkueen, joka päätyi avoimessa sarjassa hopealle. Näin mastersin pelaajavalmentaja Peetu Öunap kommentoi mitalia:

– Toki tavoitteenamme oli voittaa Euroopan mestaruus, mutta tällä kertaa finaalivastustajamme britit olivat parempia. Tyytyväisyyttä nostaa se, että läpi turnauksen tulimme kaikissa peleissä paitsi brittejä vastaan takaa ohi, ja se tietysti nostaa aina fiilistä yksittäisistä matseista.

Mastersin finaalipeliä ja varsinkin sen ratkaisuhetkiä seurattiin paitsi paikan päällä muiden suomalaisjoukkueiden voimin, myös koti-Suomesta käsin Ultimate.fin Twitter-päivitysten avulla. Kisajärjestäjät eivät tarjonneet livescoringia.

Masters-henki toi menestyksen

Masters-maajoukkuetta johtivat Timo ”Stidi” Vaskio päävamentajana sekä Peetu, Tommi Lehto ja Pekka ”BOB” Ranta valmennusryhmässä. Parasta antia EM-kisaviikossa oli Peetun mukaan joukkueen täysipainoinen omistautuminen pelaamiselle, ja mm. peluutus ja vammojen ehkäisy onnistuivat jopa ennakko-odotuksia paremmin.

– Masters-pelaamisen yksi keskeisimpiä asioita on saada pidettyä joukkue ehjänä mahdollisimman pitkään. Valmistautuminen ja kondis kun eivät ole enää samaa luokkaa kuin avoimen aikoihin. Meillä oli mukana loistava, iso rinki, 27 pelaajaa. Tuon kokoisella ringillä peluuttaminen niin, että kaikki pääsevät riittävästi kentälle, oli ennakolta yksi suurista haasteista, jota odotimme kohtaavamme. Turha huoli, sillä läpi kisojen kentällä ja kentän laidalla oli joka pelissä 100% sitoutuneita, lajia rakastavia pelaajia 27 kappaletta.

Ehjänä pysymisessä auttoi perusteellinen lämmittely ja valmistautuminen, josta kertoo valmentaja Timo Vaskio:

– Joukkueen lämmittelyyn kiinnitettiin erityishuomiota. Tyypillisimmät turnausvammat oli kartoitettu etukäteen ja lämmittely suunniteltu nämä turnausfaktat huomioiden. Lämmittelyt veti pitkällä kokemuksella ja erittäin ansiokkaasti Timo Lemettinen. Joukkue oli ehjä ja hyvävoimainen kun turnausta lähdettiin ratkaisemaan. Voitetun semifinaalin jälkeen alkoi valmistautuminen finaaliin. Valmistautumiseen kuului oleellisena osana toki hienosta semifinaalivoitosta nauttiminen, mutta myös sen aika nopea nollaaminen, mikä tapahtui mestarien liigan karsintaottelussa Maribor FC vs Maccabi Haifa. Hienoa rohkeaa peliä, loistava fiilis, upeita suorituksia ja erittäin vahva pelikavereiden kannustaminen. Nämä eväät otettiin mukaan ja valmistautuminen omaan finaaliin alkoi hyvin nukutun yön jälkeen.

Masters-maajoukkueessa ikähaitari oli laaja, mutta ikä itse vaikuttaa olevan vain numero:

Juhana "Forest" Oivio Brittien maajoukkuetta vastaan. Kuva: (c) Adrian Moser.

– Parhaiten varmasti onnistui taas masters-ilmapiiri, jota edesauttoivat  niin kapteenien loistavat psyykkaukset, majoitusratkaisut, supermiesasut kuin pelaajien sitoutuminen siihen, että jokainen antaa aina parhaansa kentällä ikään, kokemukseen, kuntoon tai rasvaprosenttiin katsomatta, kertoo Peetu.

Erityisiä onnistujia mastersin riveistä on hankala nimetä, sillä koko joukkue onnistui laajalla skaalalla. Hienoja suorituksia oli mm. Martin Glantzin maali: harva 52-vuotias olisi pystynyt vastaavaan suoritukseen. Masters-tulokkaista mm. Matti Kajaste ja Pekka Neuvo olivat erittäin vakuuttavia ja tärkeitä vahvistuksia joukkueelle. Juhana ”Forest” Oivio pelasi loistavan varmat kisat ja toimi keskeisessä roolissa hyökkäysten pyörityksessä. Pistepörssin valossa Suomen tehokkain oli Timo Vaskio (15.), heti perässään Pekka Neuvo (16.). Muutkin suomalaiset jakautuivat tasaisesti pistepörssiin, mikä kertoo sekin yhtenäisestä joukkueesta.

Masters-sarjassa voivat tänä vuonna pelata 1978 ja aiemmin syntyneet, ja ensi vuonna Suomesta löytyy taas ikäryhmällinen lisää masters-ikäisiä pelaajia kilpailemassa masters-maajoukkueen paikoista. On siis lupa odottaa kovatasoista maajoukkuetta myös Japanin MM-kisoihin heinäkuussa 2012.

Linkkejä EUC-kuvaajien gallerioihin, mukana paljon suomalaisiakin:

José Pirez http://joez.smugmug.com/EUC2011/
Jocelyn Trottett http://www.lookgoodplaygood.org/EUC2011
Adrian Moser http://gallery.me.com/kamuffell#gallery
Václav Pachta https://picasaweb.google.com/konopnicek
Aoife Delany http://picasaweb.google.com/109128596911176982465

EM-tulosten takaa -juttusarja jatkuu vielä muiden Suomen joukkueiden osalta!

1 KOMMENTTI

  1. Peetun pointtien lisäksi menestystekijäksi voisi nostaa vielä Suomen masters-ryhmän varsin laajan kokemuksen kovista kansainvälisistä peleistä. Se, että on vanha ei meinaa sitä, että olisi kokenut. Edes masters-sarjassa.

    Yllätyin siitä, kuinka suhteessa nuorilla ja fyysisillä ryhmillä muut maat (varsinkin GB ja Ranska) sarjaan osallistuivat. Kilpailu kovenee myös masters-sarjassa.

  2. EDIT: Lisätty Timo Vaskion kertomus mastersin kenties epätavallisesta tavasta valmistautua omaan finaaliin.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän