28.12.2011 / Suomen Liitokiekkoliitto hakee vuoden alusta uutta tiedottajaa, ultimatejaoston puheenjohtajaa ja projektivastaavaa sekä liiton hallituksen jäsentä.  Pestien nykyiset hoitajat kertovat, mikä on ollut parasta ja miksi heidän hommiinsa kannattaa hakea.

Tehtäviin voi hakea kuka tahansa Liiton jäsen mistä päin Suomea vain, sillä Liitto korvaa matkakulut kokoontumisiin ja yhteydenpito liiton toimijoiden välillä hoituu suurimman osan ajasta sähköisesti.

Hakuaika kaikkiin tehtäviin päättyy 10.1.2012. Lisätietoa hakemisesta ja tehtävistä saat Liitokiekkoliiton puheenjohtajalta Mikko Saloilalta, puheenjohtaja(at)liitokiekkoliitto.fi.

Markku: Ultimatejaoston puheenjohtajana pääsee päättämään oman ultimatearjen asioista

Markku "Make" Pajunen.

”Ultimatejaostossa on hienoa olla mukana, koska siellä oikeasti pääsee päättämään tosi monista rivi-ultimatistia koskevista arkisistakin asioista (kuten pelien aikataulutus, turnausajankohdat). Todellakin tuntee saavansa vaikuttaa rakastamansa lajinsa asioihin! Puheenjohtajana tietysti saa vielä pienenä bonuksena enemmän valtaa. 🙂 Ja kun kerran asioista on päättämässä, niin tietää ensimmäisenä oman kalenterin ultimatemenot. Ehdottoman hieno juttu on tietenkin myös huikean kivat jaostolaiset, joiden kanssa on helppo tulla toimeen!”

Ultimatejaoston toimenkuvaan kuuluu mm. halli- ja kesäsarjojen sekä finaalien järjestäminen, otteluiden ja turnausten tuloksista ja tapahtumista tiedottaminen sekä erilaiset projektit kuten maajoukkueasioiden koordinointi, jo perinteeksi muodostunut Hietsu Beach Ultimate ja hattuvuorojen järjestelyt. Ultimatejaoston puheenjohtaja pitää langat käsissään ja huolehtii, että jaosto hoitaa tehtävänsä. Pj kuuluu myös liiton hallitukseen.

Heini: Tiedottajana saa hoitaa yhteyksiä ja kehittyä niin kuin toivoo

”Tiedottajan homma on kyllä mukava pesti! Jaostossa mukana olemalla kuulee jo etukäteen mitä kaikkea on tapahtumassa, ja pääsee osallistumaan ja vaikuttamaan. Lisäksi kivaa on tehdä näkyviä mainoksia, käsiohjelmia, uutisia, tulostiedotteita ja kutsuja ulkomaille. On palkitsevaa nähdä oma kirjoittama juttu lehdessä taikka teksti-tv:llä. Tiedottajan tehtävä on lähinnä saada viesti ultimaten tähtihetkistä läpi suurelle yleisölle, olla yhteydessä ulkomaisiin joukkueisiin (mm. Tour-yhteydet) ja lähettää tietoa jaoston asioista suomalaisille joukkueille.

Tiedottajan tehtävässä on puuhaa oikeastaan niin paljon kuin haluaa ja itsensä kehittäminen on siksi monessa mielessä helppoa. Itse en ole tiedotus- enkä viestintäalan ammattilainen, mutta innolla, ahkeruudella, huolellisuudella ja asioiden loppuun saattamisen kyvyilläkin selviää tässä tehtävässä hyvin. Olen myös oppinut valtavasti tässä vajaan vuoden aikana – myös muista kuin tiedottajan tehtävistä. :)”

Liiton tiedottajan pesti on eriytetty vuoden 2012 alusta alkaen Ultimate.fin toimittajan tehtävistä, minkä ansiosta kummallakin tontilla on vähemmän tehtäviä päällekkäin. Liiton tiedottaja hoitaa Liiton yhteyksiä, kun taas Ultimate.fin toimittajat raportoivat lajista ja sen eri ilmiöistä.

Johanna: Projektivastaavana saa korvaamatonta työkokemusta ja pitää hauskaa!

Johanna Ujainen.

”Projektivastaavan suurin vuosittainen ponnistus on Hietsu Beach Ultimaten järjestäminen kesällä. Viimevuotinen Hietsu-tiimi on luvannut tarvittaessa olla mukana seuraavankin HBU:n järjestelyissä, koska se on niin hauskaa. HBU:n organisoinnista saa korvaamatonta projektinhallintakokemusta. Lisäksi projektivastaavana pääsee ideoimaan juuri sellaisia projekteja ja tapahtumia, joita liitolla sinun mielestäsi pitäisi olla. Kuten muissakin liiton tehtävissä, myös projektivastaavana saa jo etukäteen tietää, mitä liitossa on suunnitteilla. Parasta on kuitenkin ehdottomasti se, kun HBU-turnaus koittaa ja pääsee biitsille pelaamaan ja nauttimaan työn tuloksista. :)”

Toim. huom. Nykyisestä projektivastaavasta Johannasta tulee siis seuraavaksi Ultimate.fin toimittaja, joten Johannan löytää todennäköisesti myös ensi kesänä Hietsun rannalta pelaamasta!

Mikko S.: Hallituksen jäsen osallistuu aktiivisesti päätöksentekoon

”Liitokiekkoliiton hallitus päättää liiton resurssien jakamisesta sekä tekee tärkeitä päätöksiä lajin suunnasta Suomessa. Hallitus toimii myös tiiviissä yhteistyössä maailman ultimaten kattojärjestön WFDF:n kanssa. Hallituksen jäseneltä odotetaan aktiivista osallistumista liiton päätöksentekoon ja kantaa ottamista erilaisissa liittoa koskevissa asioissa. Osallistuminen tapahtuu sekä sähköisesti että hallituksen kokouksissa, joita on kymmenkunta vuodessa.” – Mikko Saloila, Liitokiekkoliiton puheenjohtaja.

Hae siis paikkaa liiton hallituksessa, mikäli mielit puhumaan muiden samanmielisten kanssa ultimateasioista laajemminkin kuin vain oman seuran tai paikkakunnan puitteissa. Ultimatemaailmassa kynnys on matala päästä vaikuttamaan lajin asioihin korkeallakin tasolla, ja liiton hallitus on hyvä paikka aloittaa.

Liitokiekkoliiton ja ultimatejaoston muista nykyisistä tehtävistä ja tekijöistä pääset lukemaan Ultimate.fin Liitto-osion liittoinfosta > >

-AM-

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän