13.3.2012 / Ultimaten naisten maajoukkue vuoden 2012 MM-kilpailuihin Japanin Sakaihin on valittu. Maajoukkueen päävalmentaja Paula Sihto kommentoi joukkuevalintaa näin:

”Naisten Sakain projekti polkaistiin käyntiin kick-off -tilaisuudella viime vuoden marraskuussa. Maajoukkuerinkiin ilmoittautui yhteensä 36 pelaajaa, joista kuitenkin kahdeksan pelaajaa vetäytyi projektista ennen lopullista valintaa. Valinnat tehtiin kahdessa vaiheessa, ja lopullinen 22 pelaajan joukkue julkistettiin 12.3. Olemme valinneet joukkueen, joka on paras kokonaisuus lähtemään kisoihin.Naisten puolella on käynnissä jo viime vuoden EM-kisoissa Mariborissa nähty sukupolvenvaihdos. Siitä osoituksena on, että yli puolet joukkueen pelaajista on ensikertalaisia naisten maajoukkueessa.

Japanissa edessä ovat sangen haastavat kisat. Olosuhteet ovat etenkin lämpötilan ja kosteuden vuoksi rajut, ja olemmekin koko projektin ajan painottaneet fysiikkapuolen tärkeyttä. Tähän mennessä naisten sarjaan ilmoittautuneet joukkueet ovat edellisissä MM-kisoissa yhtä lukuun ottamatta sijoittuneet Suomea paremmin, joten makoisia päänahkoja on tarjolla. Joukkuehenki Mariborin joukkueen tapaan vaikuttaa mainiolta, ja jatkammekin hyvillä mielin joukkueen kanssa kohti päämääräämme heinäkuussa.”

Naisten maajoukkueen viimeisen valintaleirin kanssa samaan aikaan selvisi, että Suomi ei tänä vuonna lähetä MM-kilpailuihin masters-maajoukkuetta vähäisen pelaajamäärän vuoksi.

Suomen naisten maajoukkue 2012

Aino Känsälä (Atletico)
Anna-Maija Tiira (UFO)
Annariikka Marttinen (UFO)
Anni Tikkunen (Viima)
Anni Valkola (Turku Terror)
Anna-Kaisa Antinoja (Viima)
Csilla Furka-Elenius (Viima)
Elina Yli-Kyyny (Atletico)
Essi Inkinen (Atletico)
Henna Tanskanen (Viima)
Jarna Kalpala (Viima)
Johanna Ujainen (Atletico)
Jutta Wuolamo (Turku Terror)
Karoliina Lappalainen (Team)
Kata Niini (Atletico)
Maija Leino (UFO)
Marja Elonheimo (Team)
Nanna Karessuo (Viima)
Pauliina Lehtinen (Viima)
Sofia Lähteenmäki (Viima)
Susanna Surakka (Team)
Ulla Kiili (UFO)

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän