Ultimaten tuhkimotarina

1.6.2012 / Ultimatea pelataan tyypillisesti ruohikolla kesäaikoihin ja useimmiten tavallisilla jalkapallokengillä. Yhä suositummaksi vaihtoehdoksi ovat nousseet amerikkalaiseen jalkapalloon tarkoitetut kengät. Mitkä tekevät kengästä hyvän ultimatelle ja mitkä ovat edellä mainittujen erot? Tarkastellaanpa hetki.

Zen

Molemmat kenkätyypit suunnitellaan eri filosofialla. Molempien täytyy olla kevyitä, mutta siihen se oikeastaan jääkin. Futiskenkien täytyy tarjota pallonhallintaominaisuuksia, jotka vaikuttavat erityisesti pintamuotoiluun. Lähes jokaisen kengät ovat todennäköisesti lahonneet ensimmäisenä kengän kärjestä, jota tarvitaan tarkkoihin potkuihin. Tukijalan kanssa pyöriminen heittäessä kuluttaa tuon herkän alueen nopeasti. Allekirjoittaneen uusimmat kengät aukesivat edestä jo parissa kuukaudessa. ”Jefukenkien” kärjet ovatkin pyöreämpiä ja kestävämpää materiaalia, mutta samalla hitusen painavampia.

Pito ja pohjakuviointi

Tasapainoiset heitot ja terävät liikkeet ovat ultimaten kivijalkoja ja niiden vuoksi kenkien pohjaratkaisu, eli käytännössä napit tai hampaat, edustavat tärkeää roolia. Alla olevassa kuvassa vasemmalla puolella on jenkkifutis- (Nike Vapor Talon Elite Low) ja oikealla jalkapallokenkä (Nike Total90 Shoot IV FG). Kuten tieteellinen grafiikka todistaa, jalkapallokengästä puuttuu kärkinappi, jotta kenkä saadaan tehokkaasti pallon alle. Tämä on tärkein ero kenkien välillä. Tuo ”ylimääräinen” hammas haukkaa ruohoon antaen lisää pitoa ja tasapainoa esimerkiksi nopeisiin pysähtymisiin ja niveliä paukuttaviin heittoihin.

Muiden nappien sijainnilla tai muotoiluilla ei ole niin suurta merkitystä, ne ovat jokaisen omia mieltymyksiä. Itse pidin aikoinaan pyöreämmistä napeista, mutta nykyään koen ohutkärkisten toimivan paremmin. Käytännössä mitä useampi nappi, sitä tasaisempi painojakauma ja askel. Harvat jaksavat hifistellä useilla kenkäpareilla, mutta koska ollaan aiheessa, käydään eri kenkätyypit läpi.

HG-merkityt kengät (Hard Ground) ovat tarkoitettu koville pinnoille, johon kengät eivät pureudu erityisen. Napit ovat muotoiltu pyöreämmiksi, jotta jalkaan kohdistuisi vähemmän painetta juostessa.

FG (Firm Ground) ovat pelikenkien jokapaikanhöylät. Ne sopivat käytännössä kaikille alustoille. Jos ostat vain yhden kenkäparin, osta tämäntyyppiset.

SG (Soft Ground) on nimensä mukaisesti pehmeille alustoille. Jos olet nähnyt jalkapallokenkiä, joissa on irroitettavat napit, ne ovat todennäköisesti tämän tyypin kengät. Hifistelijät saavat tilaisuuden vaihdella nappien pituutta kentän pehmeyden mukaan. Nämä ovat kuitenkin eduksi, kun pelataan sadekelillä ja nurmi muistuttaa enemmän mutaa.

TF (Turf) tai AG (Astrograss) -merkkiset ovat tekonurmelle kehitellyt kengät. Niissä on useita, pieniä nappeja, jotka pureutuvat kenttään tehokkaammin (kuvassa yllä Adias Mundial Team TF).

Tuki

Jalkapallon kanssa kikkailu vaatii paljon nilkkatyöskentelyä, joten tavalliset nappulakengät eivät tarjoa erityisen paljoa nilkkatukea. Jenkkifutiskenkien ulkonäössä ja suunnittelussa on jonkinverran variaatiota riippuen pelipaikasta, mutta ultimateen lähes kaikki soveltuvat ultimateen paremmin kuin tavalliset jalkapallokengät tuensa puolesta. Alla (klikkaa suuremmaksi) vasemmalla on kaksi eri Adidas AdiZero-jenkkifutiskenkää ja oikealla F50-jalkapallokenkä. Selkein ja tärkein ero kenkien välillä on juuri nilkkatuessa: huomatkaa, kuinka paljon enemmän jefukengät sitä tarjoavat.

Pidä kiinni rakkaudestasi

Oikean kenkäparin löytäminen, oli se lasinen juhlakenkä tai nahkainen jalkapallokenkä, voi olla hyvinkin vaikeaa. Kaikki mitä äsken luit toimii korkeintaan ohjenuorana. Hyviin kenkiin kannattaa aina sijoittaa, eipä ultimatessa voi moneen muuhunkaan asiaan panostaa.  Kannattaa löytää se yksi linjasto firmalta X, joka tuottaa juuri Sinun jalallesi sopivat kengät ja pitäydy niissä, jotta vältyt turhilta loukkaantumisilta.

 

Teksti AO / Ultimate.fi

1 KOMMENTTI

  1. Hyvä juttu Arppa. Joku sais myös tehdä kunnollisen sivun isojen kenkämerkkien linjastojen eroista ja hierarkiasta. Esim. Nike Mercurial Vapor > Glide > Victory > Miracle jne.

  2. Itse olen pelannut jenkkifutiskengillä jo 90-luvun puolivälistä lähtien, ihan paria viime kautta lukuunottamatta.

    Futiskengät ovat liian ”tiiviit”, eivät tarjoa riittävästi nilkkatukea, ja koska ne on potkimiseen tarkoitettu. Siksi ne ovatkin aika epämukavat puhtaasti juoksemiseen.

    Jenkkifutiskengät taas on tehty nimenomaan juoksemiseen. Siksi ne on suunniteltu juuri ultimaten kaltaisiin nopeisiin spurtteihin, suunnanmuutoksiin ja loikkiin. Ne usein ovat kuin astetta tiivimmät lenkkarit, ja niitä saa melkein millä varsilla varustettuna tahansa. Etenkin laitahyökääjänä tai puolustuksen takakentän pelaajien kengät ovat ideaalit ultimateen. Jos et ole vielä koittanut, kipin kapin testaamaan!

  3. Ostin keväällä ensimmäiset jefukenkäni (New Balance MF-896 MK), eikä vanhaan ole enää paluuta. Nilkkatuki ottaa ehkä hypystä sentin pari pois, mutta eipä nuo varpaat ole tontista ennenkään hypätessä nousseet. Käännöksissä tukevat kengät ovat aivan ehdottomat.

    Ainoa ongelma on kenkien saatavuus. Suomessa ei taida olla ensimmäistäkään kauppaa, josta jefukenkiä saa? Verkkokaupat lienevät ainoa vaihtoehto.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän