Ultimate sai Kansainvälisen Olympiakomitean tunnustuksen

Photo: Get Horizontal.
Photo: Get Horizontal.

(Päivitetty klo 15.50.) Ultimate on saanut Kansainvälisen Olympiakomitean lajitunnustuksen. KOK:n hallitus myönsi provisional-tunnustuksen maailman liitokiekkoilujärjestö WFDF:lle sen täytettyä kaikki tunnustuksen edellytykset. Kansainvälisen Olympiakomitean mukaan ultimate kasvaa nopeasti, vetoaa nuoriin, tukeutuu vahvasti olympialiikkeen arvoihin, sukupuolten tasa-arvoon sekä hyvään hallintotapaan, mukaanlukien Maailman antidoping-toimiston WADA:n sääntöjen noudattaminen.

Liitokiekkoliiton entisen puheenjohtajan Juha Jalovaaran mukaan käytännössä KOK:n tunnustus on yksi iso askel matkalla mahdolliseksi olympialajiksi. Samalla se avaa monessa maassa mahdollisuudet saada valtionapua liitokiekkoiluun.

”Kaikissa maailman maissahan tilanne ei ole yhtä hyvä kuin Suomessa, jossa opetusministeriö on ottanut ultimaten valtionapujen piiriin jo 90-luvun alussa”, muistuttaa Jalovaara.

Liitokiekkoliiton toiminnanjohtaja Jarna Kalpala kertoo niin ikään, että Olympiakomitean tunnustuksella on iso ”poliittinen merkitys” ultimatelle maailmalla:

”Monissa maissa paikallinen Olympiakomitea ohjaa liikuntapolitiikkaa, ja niissä maissa ultimaten lajiliiton on (ennen tunnustusta) ollut vaikeaa saada hyvää poliittista asemaa lajilleen. Käytännön tasolla se on saattanut näkyä ihan tukirahan tai harjoitusolosuhteiden puutteena. Näissä maissa tunnustuksella on iso merkitys.”

Kansainvälinen Olympiakomitea oli tämän viikon koolla Pietarissa urheilun kattojärjestöjen jokavuotisessa SportAccord-tapahtumassa, jossa KOK julkaisi uutisen.  Jalovaara kertoo, että lajitunnustamista haki tällä kertaa kahdeksan eri kansainvälistä lajiliittoa, mutta vain WFDF:n anomus hyväksyttiin.

”Esimerkiksi amerikkalaisella jalkapallolla ei samaa statusta vielä ole.”

Jalovaaran mukaan tunnustettujen lajien piiriin pääseminen merkitsee myös uudenlaisen keskusteluyhteyden syntymistä muihin tunnustettuihin lajeihin sekä uudenlaista puhevaltaa.

Lue WFDF:n tiedote (englanniksi) >>

 

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän