Liitokiekkoilu ei koskaan tule olemaan oikeiden elokuvien aihe. Laadukasta historiadokumenttia saatiin odotella yli puoli vuosikymmentä, eikä näillä näkymin uusia ole kovin usein tulossa. Chasing Sarasota on mainio dokumentti, mutta se kertoo oikeastaan vain hyvin pienestä osasta liitokiekkomaailmassa.
The Invisible String sai Suomen ensi-iltansa Vaasassa 30.5. Teatteri oli pieni yksityinen sali, vähän samaan tyyliin erilainen ja vapaa, kuin liitokiekkoilukin itsessään on. Yhteensä noin 30 henkeä oli katsomassa elokuvaa, museoviraston suojelemassa ja idyllisessä Ritzissä.
Ultimaten pelaajille elokuva voi olla aika iso pettymys. Kilpaultimate on ohitettu lähes kokonaan, eikä ultimateakaan esitellä kuin Paganellon kautta, sekä 70-luvun kasvun vuosien ajalta. Lajin historiaakin esitellään kohtalaisen lyhyesti. Elokuvan pääaiheena onkin enemmän itse kiekko.
Historiaa elokuvassa onkin sitten paljon. Kiekkojen historian esittelyssä käytetään paljon huumoria, sekä itse lajien kehityksessä apuna on hyvinkin värikkäät lajiaktivistit. Eniten kasvoja hymyyn vääntää kuitenkin 70-luvun pelaajien asusteet, tekniikat ja tapahtumat. Kukapa ei nauraisi ihonmyötäisille paidoille ja superlyhyille sortseille yhdistettynä partoihin, afroihin ja heiton voimasta naamalta putoaville paksusankaisille silmälaseille.
Nuorille ultimaten pelaajille elokuva ei paljoa tarjoa. Moni saattaa kyllästyä nopeastikin, mutta osa voi elokuvasta löytää vaikka mitä. Jokainen meistä kuitenkin kiinnostuu lajien historiasta eri tavalla. Monelle freestylen kikkailut voivat olla mitä tylsintä ajanhukkaa, mutta toisille kaikenlainen kiekonheittely on mielenkiintoa nostattava kokemus. Sitä tämäkin elokuva on. Ei kaikille kaikkea, vaan jokaiselle jotakin. Ehdottomasti katsottava elokuva, vaikka pelkästään vain historian takia. Kuten elokuvassakin todettiin, ”to see the future, you got to know the past.”
Arvio: 3/5
Plussat: Elokuva on kaikille näin pienen lajin harrastajille “must see” –leffa. Kenelläkään ei oikeasti ole varaa olla näkemättä tätä dokumenttia edes kerran. Ihmiset ovat todella värikkäitä, historiaa tulee esiin roppakaupalla, ja onhan se noloa jos ei oman lajin historiasta kertovaa dokumenttia näe. Elokuva palauttaa monien mieleen liitokiekkoilun perusajatuksen. Tärkeintä on ystävät, yhteisöllisyys ja elämäntapa, mikä lajissa on aina ollut.
Miinukset: Ultimate-osuus on pettymys. Lajia esitellään vähän, ja sitä ”oikeaa” kilpa-ultimatea ei ole mukana lainkaan. Leffassa keskitytään liikaa vain siihen, miten hauskaa kiekon heittäminen ja lajitapahtumissa hengailu on. Sitähän se tottakai on, mutta erityisesti lajia tuntemattomille jää varmasti käteen hyvin valju maku. Siinä missä ultimatea ja kiekkogolfia puffataan kovatasoisena lajina, leffan jälkeen monilla se mielikuva varmasti rapisee.
Yleisöstä kuultua
Elokuvaa saapui katsomaan myös yksi Suomen tunnetuimmista ja vaikutusvaltaisimmista laji-ihmisistä. Kauhajokelainen Seppo Nieminen on yksi lajin suuria pioneereja Suomessa, ja maailmallakin todella tunnettu hahmo. Seppo on tehnyt pitkän uran etenkin yksilölajien puolella. Kauhajoella on edelleen yksi maan parhaista kiekkogolf-radoista, ja rata oli aikoinaan yksi Suomen ensimmäisiä kiinteitä ratoja, ellei jopa ensimmäinen. Sepon nimeä kantanut kilpailukin oli pitkään Suomen ykkösturnaus, ja kisat päättyivät aina sunnuntaina Suomenlinnassa heitettyyn päätöspäivän kierrokseen.
Minulle leffa oli oikea nostaligia-klippi. Tunsin varmaan 95% ihmisistä elokuvassa, siis ihan hyvinä ystävinä. En tiedä kenen rahoilla tai kenen ajatuksesta tämä on tehty, mutta hieno historiadokumentti. On hyvä juttu että se on tehty, Seppo Nieminen kertoi elokuvan päätteeksi.
Hyvin laajasti oli käsitelty kaikkea. Itse kun olin vuonna -78 kisoissa mukana, ensin pelaajana ja sitten loppuvaiheessa katsojana, niin näistäkin kisoista oli mukana kuvaa. Paljon oli nuoria, komeita ja notkeita kavereita, mutta vanhentuneet hekin ovat, Seppo jatkoi.
Kuten aiemmin jo todettiin, elokuvassa käsitellään hyvin paljon kaikkea muutakin kuin nykypäivän valtalajeja. Liitokiekkoilun monimuotoisuus oli etenkin 70-luvulla todella laaja, eikä ollut lainkaan harvinaista nähdä samoja pelaajia osallistumassa vaikka kaikkiin tarjolla olleisiin lajeihin.
Kannattaa katsoa miten monimuotoista lajit oli aluksi. Nykyään se on jakautunut niin, että se on vain ultimate tai golf. Ennen kaikki pelasi kaikkea, ja etenkin se taito mikä oli esimerkiksi freestylessä, on jäänyt kokonaan unholaan. Tässä näkee mitä kaikkea kiekolla voikaan tehdä, ettei se kova golfkiekko ole ainut mitä voi heittää. Voi pelata ultimatea ja freestyleä Kaikkihan alkoi kuitenkin siitä, että vain kopitellaan. Siitä on hyvä aloittaa, ja sitten kokeilla kaikenlaista, antaa Seppo ohjenuoraksi elokuvan jälkeen pitkällä kokemuksellaan nuorille pelaajille.
Teksti: Pasi Roimela