U20-tytöt: Vuosien kokemus valttina

Tämän vuoden joukkueen runkopelaajat tulevat Sipoosta. Monta vuotta hyvin yhteen pelanneet tytöt saavat jatkaa maajoukkueessakin yhtä henkilöä lukuun ottamatta muutaman vuoden. Joukkueeseen on tullut myös muutama uusi pelaaja, joille maajoukkuetoiminta on aivan uutta.

Poikien joukkueen tapaan tyttöjen yhteiset pelit alkoivat toden teolla kevään Sipoo Openissa, missä moni pääsi ensi kertaa maistamaan pelejä SM-tason vastustajia vastaan. Toukokuussa käytiin treenaamassa Vesilahdessa, kesäkuussa Helsingissä ja heinäkuussa Sipoossa. Lisäksi tähän mennessä on ollut yksi harjoitusottelu, jossa on päässyt kokemaan yhteispeliä kunnolla.

Harmiksi kotimaan kalenteri ei tarjonnut sopivaa vaihtoehtoa joukkueelle osallistua SM-Tourille, sillä etenkin mainioksi viimeistelypaikaksi tarjolla ollut Tour II pelataan kisoja edeltävänä viikonloppuna, joten riskit väsymisen ja loukkaantumisten osalta olivat liian isot. Iso osa pelaajista kuitenkin omassa seurajoukkueessaan peleihin osallistuu.

Treenimatsijoukkue Helsingin Teamia vastaan. U20 voitti pelin 11-5. (Ylärivi vasemmalta Ellinoora Hakala, Netta Myyryläinen, Emma Peltonen, Emilia Tamminen. Alarivi vasemmalta Anni Jokinen, Heidi Paunonen)
Treenimatsijoukkue Helsingin Teamia vastaan. U20 voitti pelin 11-5. (Ylärivi vasemmalta Ellinoora Hakala, Netta Myyryläinen, Emma Peltonen, Emilia Tamminen. Alarivi vasemmalta Anni Jokinen, Heidi Paunonen)

Alla esittely joukkueen pelaajista:

#1 Anni Jokinen, SOS 

Anni on joukkueen avainpelaajia. Raksaa pelaavalla Annilla on vakuuttavat ja varmat heitot eikä juoksuvoima lopu kesken tältä tytöltä. Puolustuksessa Anni tekee hienoa työtä monilla takaa ohi- katkoillaan ja hyökkäyksessä uskaltaa heittäytyä tilanteisiin täysillä mm. hienoilla levytyksillään.

#2 Heidi Paunonen, SOS

Heidi on joukkueen kapteeni eikä suotta. Heidi on ’’jokapaikanhöylä’’ kentällä – pieni, mutta pippurinen neiti hoitelee niin ilmat kuin levytykset mennen tullen ja on raksapuolella omaa luokkaansa.

#3 Emma Peltonen, SOS

Emmalta ei into eikä kunto lopu kesken. Armoton paahtaja kentällä ja tekee vakuuttavaa työtä varsinkin keskikentällä. Heittää hyviä pitkiä heittoja ja jaksaa myös aina juosta pitkät heitot kiinni. Mainio niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin.

#4 Ellinoora Hakala, T.U.F.F.

Ellillä on asenne kohdillaan. Vasta vähän aikaa pelanneella riittää paljon intoa treenata ja onnistumisia tulee koko ajan lisää. Vahvoja ja päättäväisiä hakuja yläkentällä, lisäksi myös yksi joukkuehengen nostattajista.

#5 Sofia Saha, Saints

Yksi yläkentän varmimmista hakijoista. Saintsin kanssa treenaava Sofia on kehittynyt viimeaikoina huimasti ja pelikentillä asenne on loistava. Tämä tyttö on tasavarma jokaisella osa-alueella.

#6 Kaisa Ala-Nikkola, Saints

Niin ikään Vaasassa pelaava Kaisa tekee loistavaa työtä yläkentällä. Kaisan osaa ajoittaa haut hyvin ja siitä syystä onkin aina vapaana. Erittäin hyvä myös puolustuksessa.

#8 Viivi Niemelä, Saints

Viivin kiekkotyöskentely on varmaa ja hänellä on pelisilmää. Puolustuksessa yksi joukkueen parhaimmista markkereista. Asenne on kohdillaan ja kisoissa varmasti pärjää koviakin pelaajia vastaan.

#9 Emilia Tamminen, SOS

Emilia on tähtikärkipelaaja. Emilia saa heiton kuin heiton kiinni ja ilmat voittaa mennen tullen. Pitkää jaksaa juosta aina ja tekee loistavaa työtä myös keskikentällä ja puolustuksessa. Nopea oppija ja hoitaa homman kuin homman kotiin pelikentällä.

#11 Anni Ala-Mikkula, SOS

Anni on erittäin tärkeä pelaaja varsinkin raksapuolella. Nuorella naisella on varma heittokäsi, mutta tekee vahvaa työtä myös keskikentällä. Hänet uskaltaa laittaa kentälle vaikeissakin ja hermoja vaativissa tilanteissa. Hyvä sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä.

#12 Tanja Peräkasari, LeKi

Yksi joukkueen ensikertalaisista, joka on innokas oppimaan kaikkea uutta. Jaksaa kiertää erilaisia turnauksia ja kehitystä on tapahtunut lyhyessä ajassa.

#14 Hanna Kauppi, EUC

Viiman naisilta oppeja saanut Hanna on yksi joukkueen tasavarmoista pelaajista. Jaksaa juosta pitkiä hakuja ja puolustuksessa menee aina täysillä loppuun asti.

#16 Inka Huhtinen, SOS

Inka on mainio keskikenttäpelaaja ja tekee äärimmäisen tärkeää työtä keskellä. Voi myös helposti nostaa raksojen avuksi – neidillä on vahvat haut, mutta myös varmat heitot. Ei valita turhista ja jaksaa aina juosta ja myös tsempata muita.

#17 Emma Brown, LeKi

Emmalla riittää asennetta kentällä – niin pelaamiseen kuin muiden joukkuekavereiden kannustamiseen. Jo pelkällä asenteella Emma pääsee pitkälle ja pienellä treenaamisella vielä pidemmälle. Tekee vahvoja hakuja yläkentällä.

#31 Milla Nissinen, LeKi

Joukkueen varakapteeni ja tsemppari. Tältä mimmiltä ei lopu sanat kesken ja on omaa luokkaansa joukkueen yhteishengen nostattamisessa. Kehittynyt roimasti lyhyessä ajassa ja on joukkueen avainpelaajia. Hyvää ja rauhallista raksatyöskentelyä.

#33 Saana Salonen, T.U.F.F.

Vasta lyhyen aikaa pelannut Saana on kehittynyt paljon jo parin leirin aikana. Saa vaikeitakin heittoja kiinni mennen tullen ja on aina vapaana. Into eikä kunto ole huolenaiheena tällä tytöllä. Ehdottomasti yksi onnistujista ja valopilkuista leireillä. Vahvoja ja hyviä hakuja hyökkäyksessä.

#40 Netta Myyryläinen, EUC

Innokas Netta on vahva yläkentän pelaaja, joka jaksaa juosta ja tehdä työtä. Hän on aina vapaana pitkissä hauissa eikä tiukoissakaan tilanteissa lannistu. Hyvä joukkuehengen nostattaja ja johtaa nuorempia hyvällä esimerkillään.

Itänaapuri vastassa

Suomen kanssa samassa lohkossa pelaa Italia, Latvia, Ranska, Venäjä sekä Itävalta, joista vain Itävalta on rankingissä Suomen takana. Suomi on kahdentoista joukkueen sarjassa sijalla 10. Tulokseen on vaikuttanut viime vuoden MM-kisat sekä osittain toissavuoden EM-kisat. Kisat pelataa Saksan Kölnissä 5.-10.8.

 

Teksti: Kia Autio ja Emmi Stenberg.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän