WJUC_2014_logoJunioreiden MM-turnaus 2014 alkaa tänä sunnuntaina 20.7. Italian Leccossa. Suomesta turnaukseen osallistuvat alle 19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet. Kisat päättyvät lauantaina 26.7. finaaleihin.

Suomen junioreiden fanisivu Facebookissa >>

WJUC2014 kisasivut >>

WJUC2014 Facebookissa >>

Ultimate.fin maajoukkueuutiset >>

Aikatauluja ei vielä julkaistu

Kisat käydään samalla näyttämöllä Leccon eteläpuolella kuin seurajoukkueiden MM-kilpailut kahta viikkoa myöhemmin. Kisajärjestelyissä on ollut jonkin verran ongelmia, mistä osoituksena mm. se, että peliaikatauluja ei ole kahta päivää ennen turnauksen avajaisia vielä julkaistu. Tämä johtuu osaksi myös siitä, että Venezuelan joukkue joutui jättäytymään valuutanvaihto-ongelmien vuoksi pois turnauksesta ja lohkojaot menivät uusiksi.

Tytöt T-lohkossa Saksan kanssa

Tyttöjen sarja pelataan neljässä lohkossa, Q, R, S ja T. Suomi pelaa T-lohkossa Saksan, Itävallan, Uuden-Seelannin ja Sveitsin kanssa. Lohkon kolme parasta selviytyvät jatkopeleihin ja kaksi pohjimmaista pelaavat sijoitusottelut muiden lohkojen viimeisten joukkueiden kanssa. Ennakkoon kovin joukkue lohkossa on Saksa, joka saalisti edellisistä junioreiden EM-kisasta mitalisijat lähes jokaisesta sarjasta.

Suomen joukkuetta ovat kotimaassa valmentaneet Jarna Kalpala ja Veera Manner sekä apuvalmentajina Milla Nissinen ja Heidi Paunonen, jotka olivat vielä viime vuonna junioreita mutta nyt yli-ikäisiä. Kisoihin mukaan lähtee muu kolmikko Jarna Kalpalan jäädessä kotimaan kamaralle. Veera Manner kertoo, että kisojen käytännön järjestelyt Italian päässä hieman kuumottavat, mutta luottaa, että kaikenlaisista tilanteista selvitään.

– Viimeistelyjen perusteella jäi ihan mahtava fiilis porukasta ja odotan innolla kisoja. Onneksi mukana on reipas valmennusporukka ja mahtavat tukijoukot! Ei muuta kuin kohti etelän laserilla leikattuja ruohokenttiä, kommentoi Manner.

Pojat pääsevät testaamaan USA:n

Pojat pelaavat neljässä lohkossa A, B, C ja D. Suomen poikien lohko A on mielenkiintoinen, ja Suomi pääsee heti lohkovaiheessa testaamaan kivenkovan Yhdysvallat. Muut joukkueet lohkossa ovat Sveitsi, Israel, Espanja ja Itävalta.

Suomen poikia valmentavat Jarno Sihvo ja Adrian Hornsby. Sihvon mielestä Suomen lohko on hyvä.

– Olen itse todella innoissani ja odotan ekaa peliä. Muista jengeistä on tosi vaikea sanoa ennen kuin on nähnyt niiden pelejä, mutta meillä on kova joukkue.

Näin seuraat kisoja

Skyd Magazine lähettää Leccon turnauksista livestreamia, jonka aikataulu on vielä kesken. Osa peleistä on ilmaisia,  osa maksullisia. Joidenkin pelien joukkueisiin pystyy vaikuttamaan äänestämällä haluamaansa maata striimattavaksi peliksi. Tästä lisätietoja on luvattu tulevan Skydin sivuille.

Ultimate.fi seuraa kisojen tapahtumia päivittäin, ja etusivulta löydät aina viimeisimmät kisauutiset. Lisäksi kaikki MM-kisauutiset löytyvät kootusti MM-kisafeedistä.

Lue myös junioripelaajien pelaajaprofiileja Ultimate.fissä kisojen alla!

Huom. Juttua muokattu 24.7.2014 Venezuelan joukkueen osalta. Syynä poisjääntiin eivät olleet viisumi- vaan valuutanvaihto-ongelmat, joista lisää tekstiin linkatussa Skyd Magazinen jutussa.

1 KOMMENTTI

  1. Onko kukaan vielä selvittänyt, että miten Skydin lähettämiin peleihin pääsisi vaikuttamaan (eli äänestämään Suomen jengejä)?

    Entä onko kukaan keksinyt vielä mistä näkisi otteluiden tulokset?

    On rankkaa olla fani kun ei pääse fanittaan!

  2. Ultimate.fi jakaa Tosifanin huolen! Paitsi että Ultimate.fin toimittaja on ollut viikonloppureissussa toisen frisbeelajin parissa (mikä on hidastanut tiedonetsintää hitusen), WJUC-organisaatio on antanut kaikille tosifaneille pienen kesäisen pähkinän purtavaksi kisojen seuraamisen suhteen. Livetuloksiin johtanutta linkkiä ei suotta laitettu esim. kisasivuille vaan se löytyi kisoissa valmentavan tuttavan facebook-feedistä, eikä Skyd ole kertonut äänestyksestä mitään lisää.

    Hetken kuluttua päivittyy juttu, josta löytyy muutama tiedonmurunen, joita Ultimate.fi on onnistunut pelien aloituksesta saamaan! 🙂

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän