Ultimaten Suomen mestaruudet 2014 ratkaistiin eilen lauantaina Brahen kentällä Helsingissä. Sekä avoimessa että naisten sarjassa hallitsevat mestarit pitivät pintansa haastajia vastaan, ja näin Otso ja Atletico uusivat mestaruutensa. Finaaliottelut olivat kuitenkin erittäin tasaiset, ja haastajat pitivät ennakkosuosikit poikkeuksellisenkin lujilla.

Junioreiden SM-kultaa vei jälleen Lempäälän Kisa, joka dominoi juniorifinaalia EUC:tä vastaan selkeästi. Isokokoiset lekiläiset eivät antaneet EUC:n hyökkäykselle paljonkaan mahdollisuuksia ja vastahyökkäykset onnistuivat lyhyellä kentällä kovalla prosentilla. EUC:n ensimmäisellä puoliajalla tekemä maali jäi joukkueelle ottelun ainoaksi. Juniorifinaalin arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin LeKin Kasperi Kumpulainen.

Avoimen pronssiottelussa UFO Akatemia otti saman seuran UFO:sta päänahan ja pronssiset mitalit. Naisissa Teamilta odotettiin UFOlle kovaa vastusta, sillä kolmannella Tourilla UFO oli hävinnyt Teamille kahteen otteeseen. Helsinkiläiset pelasivat kuitenkin yllättävän vaisusti Tampereen paikkapuolustusta vastaan, ja UFO vei pronssin selkein 15-7-lukemin.

Atleticon hyökkäys huolellisempaa

Ultimateseura_Atletico_Suomen_mestari_2014
Atletico uusi Suomen mestaruutensa. Kuva: Ultimateseura Atletico.

Atleticolle ja Otsolle mestaruudet eivät tulleet yhtä helposti kuin viime vuonna. Kummassakaan finaalissa ei päästy 15 pisteeseen, vaan pelien tasaisuus aiheutti pisteiden venymisen, ja aikakatto tuli vastaan.

Naisten finaalissa Viima aiheutti Atleticolle harmia keskelle pakottavalla kahden markkerin paikkapuolustuksellaan, joka hidasti Atleticon hyökkäystä merkittävästi ja sai katkojakin aikaan. Pisteet venyivät pitkiksi, ja moniin maaleihin tarvittiin monta yritystä ja kääntymistä puolin ja toisin. Atleticon naispuolustus puolestaan ahdisti Viiman hyökkäyksen laitaan, eikä Viima onnistunut svingaamaan kiekkoa tarpeeksi tehokkaasti toiselle puolelle kenttää, mikä kavensi pelitilan välillä lähes olemattomiin.  Atletico  onnistui olemaan hyökkäyksessään piirun verran huolellisempi kuin Viima, ja teki useimpien pisteiden päätteeksi maalit. Loppulukemat 13-5, ja näin Atletico päätti onnistuneen kautensa mestaruusjuhliin.

Naisten finaalin arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Atleticon Aino Känsälä, joka loisti pitkissä hauissa ja maalitilanteissa useaan otteeseen.

Saints taisteli pienellä miehistöllä joka pisteestä

Vaasa_Saints_SM-hopeaa_2014_c_Laura_Lappalainen
Vaasa Saintsin hopeinen SM-miehistö. Kuva: Laura Lappalainen.

Avoimessa finaalissa Otso lähti otteluun selkeänä ennakkosuosikkina, mutta vähintään puolet pienemmällä rosterilla pelannut Saints ei ollut ajatellut antaa hevin periksi. Ottelu lähti tasaisesti liikkeelle, ja alkupelin aikana Otso antoi hyökkäyksessä kiekon pois useampaan kertaan ennen kuin onnistui viimeistelemään maaleja. Otso oli koko ottelun muutaman maalin etumatkalla, ja hyökkäyksessä onnistuivat mm. Antti Järvi maalissa ja Roni Hotari kiekossa. Saints kuitenkin kaivoi tasaisesti katkoja ja pääsi myös rankaisemaan Otsoa virheistä maaleilla. Saintsilla onnistumisia saivat mm. Mickey Ratilainen ja Elias Päällysaho, ja paljon töitä kentällä teki myös jo juniorifinaalissa EUC:n paidassa pelannut Petrus Hurtig.

Peliajan päättymisen aikaan Saints sai vielä katsomon kannustuksen avulla kunnon hurmoksen päälle ja kiri Otsosta jo pisteen päähän. Tilanteessa 10-9 Saints ei kuitenkaan onnistunut iskemään maalia ja tulemaan tasoihin, joten Otsolla oli sen jälkeen tilanteessa 11-9 helpompi lähteä ottamaan katkoa ja viimeistellä vastahyökkäyksestä jälleen uuden Suomen mestaruuden tuonut 12-9-maali.

Avoimen finaalin MVP:ksi valittiin Otson uudempaa pelaajakaartia edustava Oskari Vuorio, joka toi Otsolle tärkeitä katkoja maalitilanteissa sekä hoiti ilmatilanteita vakuuttavasti.

Finaalipäivän pelien tulokset (Pelikone)

1 KOMMENTTI

  1. Finaalipelissä pelikoneesta puuttuvan 6-5 syötön syötti Emil Wallenius. Joku, jolla on tunnukset, voi päivittää.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän