Annariikka_YyteriLiitokiekkoliiton junioriuudistustyöryhmällä on ollut iso pala purtavana keväästä lähtien, ja nyt on aika pistää pala kurkusta alas. Valittavana on, pistääkö Suomen ultimateseurat pakkokeinoin tekemään aktiivisempaa juniorityötä vai antaako seuroille  lisäresursseja ja apua juniorityön tekemiseen, ilman pakkokeinoja.

Pakkokeino olisi lähinnä amerikkalaisen jalkapallon piirissä käytössä oleva systeemi, jossa SM-sarjaan osallistuakseen seuralla täytyy olla aktiivista juniorityötä. Seura, joka ei tarpeeksi näkyvää juniorityötä tee, ei siis saa pelata SM-mitaleista lainkaan.

NYT on aika siirtyä päätöksiin, ja viimeiset keskustelut suuren yleisön osalta junioriuudistuksesta käydään ensi viikon lauantaina 11.10. Pasilassa pidettävässä Junioriseminaarissa. Siellä yllämainituista vaihtoehdosta valitaan se, mikä junioriseminaarin osallistujien ja junioriuudistusta työstäneen työryhmän mielestä on Suomen ultimaten kannalta parasta.

Tätä kirjoitettaessa Junioriseminaariin on ilmoittautunut allekirjoittaneen lisäksi neljä ihmistä. Suomen ultimaten pitkän tähtäimen suunnitelmat siis lepäävät näiden neljän yksilön sekä liiton työryhmän varassa.

Suomen muulla ultimatekansalla vaikuttaa olevan suhteellisen kova luotto näihin harvoihin valittuihin.

Toinen vaihtoehto on se, että ihan ei olla hahmotettu, että nyt ollaan päätösten äärellä.

Tässä muutama kysymys, joita saattaa herätä siinä vaiheessa, kun lopullista päätöstä lyödään pöytään:

Pakkokeinoihin päädyttäessä:

  • Miten korkeaksi kasvaa kynnys uuden ultimateseuran perustamiselle tai höntsyporukan siirtymiselle SM-Tourille, kun velvoitteena on samalla juniorityön käynnistäminen? Ultimaten leviäminen uusiin kaupunkeihin tulee olemaan haastavampaa.
  • Kuinka paljon seurojen harvat aktiivit uupuvat pakollisen juniorityön taakan edessä, tai miten vaihtoehtoisesti saadaan lisää seuran pelaajia osallistumaan?
  • Moniko seura yhdistyy tai luopuu sarjapaikasta?
  • Jos junioritoimintaa ei ole lisätty pakkokeinoilla muuallakaan maailmassa, miksi sitten täällä?

Vapaaehtoiseen malliin päädyttäessä:

  • Miten liitto tukee seuroja konkreettisesti juniorityössä? Mitä uusia työkaluja saadaan käyttöön ja miten saadaan saliaikaa?
  • Miten varmistetaan, ettei liiton tekemä työ ja uudet resurssit mene hukkaan seurojen käsissä, kun velvoitetta juniorityöhön ei ole?
  • Miten liitto voi rahallisesti tukea junioritoimintaa seuroissa tekeviä pelaajia?

Nyt näitä kysymyksiä pääsee vielä itse kysymään ja lopputulokseen vaikuttamaan. Ensi viikon lauantaina Pasilassa. Mukaan pääsee myös Skypen välityksellä, jos ei paikan päälle pysty.

Pistä ilmoittautuminen sisään täällä.

Kirjoittajasta:

Arska on Ultimate.fin pitkäaikainen päätoimittaja, joka itse tekee juniorityötä julkaisemalla Ultimate.fissä juttuja myös junnu-ultimatesta.

1 KOMMENTTI

  1. Vaikken paikan päälle pääsekään: Pakko ei varmasti johda mihinkään hyvään. Ymmärrän tuskan ja keinojen vähyyden hienon lajin levittämiseksi. Siltikin luottaisin vapauteen ja lajin innostavuuteen.

  2. Perustelisitko, Jouni, miksi pakko ei johda hyvään. Ruotsi teki Jefussa saman ja nyt siellä on paljon junnuja. En minäkään vapaasta tahdosta veroja maksa. Hyvältä lopputolos kuitenkin vaikuttaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän