Seurajoukkueiden EM-tittelit jaettiin Frankfurtissa

Clapham_2014_EUCF_voittajat_c_GetHorizontal.be
Clapham, Euroopan mestarit 2014. Photo: Gethorizontal.be.

Seurajoukkueiden Euroopan mestaruussarjan päätösturnaus EUCF pelattiin Frankfurtissa viime viikonloppuna. Turnauksessa oli mukana kolme suomalaisjoukkuetta, Otso ja Team avoimessa ja Team naisissa.

Otso pelasi kahdeksan parhaan joukkueen Elite-sarjassa, ja vastassa siis vain todella kovia joukkueita. Puolivälierässä Otso jäi brittiläisen Chevronin jalkoihin pelin alussa, eikä saanut kurottua eroa tarpeeksi umpeen. Näin otso pelasi lopulta sijoista 5.-8. Otsolle irtosi lopulta seitsemäs sija, ja viimeisessä sijoitusottelussa kaatui Sveitsin ylpeys Flying Angels Bern. Otso saneli pelin tahdin ja vei ottelun 15-13.

Helsingin Team sijoittui avoimessa sarjassa 24:nneksi eli viimeiseksi. Avoimen sarjan Euroopan mestaruuden vei brittijoukkue Clapham.

Naisissa moninkertainen Euroopan mestari Iceni vei jälleen kirkkaimman pokaalin. Team sijoittui kahdentoista joukkueen turnauksessa 11:nneksi.

EUCF2014-turnauksen tulokset >>

EUCF päätti Euroopan ultimaten ulkokauden, ja katseet kääntyvät nyt sisäturnauksiin (tai ulkomaisiin rantaturnauksiin). Suomen sisäturnauksista ensimmäisenä luvassa on Vaasan NSUT lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Hallitour käynnistyy joulukuun puolivälissä.

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän