Lajinedistämisstipendi muuttuu kausiperustaiseksi – hakua jäljellä kaksi viikkoa

Suomen Liitokiekkoliiton juniorijaosto tukee seurojen junioritoimintaa jakamalla vuosittain seuroille rahallisen avustuksen vuoden aikana tehdystä lajinedistämistyöstä. Stipendin suuruus vaihtelee vuosittain juniorijaoston budjetin mukaan.

Vuonna 2015 lajinedistämisstipendin hakemisessa siirrytään kalenterivuositarkastelusta ultimate-kausien mukaiseen kiertoon ja vuonna 2015 hakemus käsittää talvikauden 2013-2014, kesäkauden 2014 ja talvikauden 2014-2015. Kirjalliset hakemukset tulee toimittaa viimeistään 30.4.2015 mennessä osoitteeseen juniorijaosto@liitokiekkoliitto.fi. Sama osoite vastaa tarvittaessa myös hakemukseen liittyviiin lisäkysymyksiin. Päätös lajinedistämisstipendistä ilmoitetaan ultimate.fi-sivustolla touko-kesäkuun 2015 aikana.

Stipendirahapäätöksessä pääpaino on tehdyllä junioriultimaten edistämistyöllä. Avustus myönnetään määräaikaan mennessä lähetettyjen hakemusten perusteella, joissa on vastattu alta löytyviin kysymyksiin.

1. Montako junioria seurassa on? (junioreita, jotka ovat maksaneet seuran ja/tai liiton jäsenmaksun)
2. Montako uutta juniorijäsentä seura on saanut kuluneen vuoden aikana?
3. Miten seuran juniorit harjoittelevat, onko harjoittelu ohjattua ja kuinka usein juniorit harjoittelevat?
4. Mihin turnauksiin / kilpailuihin seuran juniorit ovat osallistuneet kuluneen vuoden aikana?
5. Kuinka paljon aktiivisia juniorityöntekijöitä seurallanne on? Miten he ovat osallistuneet junioritoimintaan?
6. Onko seuranne järjestänyt tapahtumia junioreille (esim. juniorileiri, SM-turnaus, koulusarjan turnaus)?
7. Miten seura hoitaa viestintää ja markkinoi toimintaansa junioreille (koulut jne.)?
8. Lisäksi, jos näet tarpeelliseksi, kerro vapaasti lisää seuranne lajinedistämistyöstä junioreiden parissa.

9. Jos olette saaneet stipendin edellisenä vuonna, mihin olette käyttäneet rahat?

Liitteeksi pyydämme seuraavia tietoja:

  • luetteloa seuran juniorijäsenistä (nimi, syntymäaika ja tieto liiton jäsenyydestä)
  • seuran nimi ja tilinumero (tämä tieto on välttämätön avustuksen suorittamiseksi)

 

lajinedistämisstipendin kriteerit
lajinedistämisstipendin kriteerit

Lajinedistämisstipendin voi saada täytettyään kaikki tai suurin osa perustason kriteereistä. Korotetun lajinedistämisstipendin voi saada täytettyään sekä perustason että ylätason kaikki kriteerit. Juniorijaosto myöntää kaikille perustason kriteerit täyttäneille samansuuruisen stipendin, kuten myös keskenänsä sama summa myönnetään kaikille ylätason kriteerit täyttäneille. Harkinnanvaraisesti seuralle voidaan myöntää stipendi minimi- ja maksimisummien väliltä. Stipendin suuruus voi vaihdella juniorijaoston budjetista riippuen eri vuosina. Tarkoituksena kuitenkin on, että suuruusluokka perustason ja ylätason välillä pysyy mahdollisemman samanlaisena.

Teksti: Pekka Kinnunen / Juniorijaosto

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän