Tampereen teknillisen yliopiston ultimatejoukkue TT-Lätty voitti kultaa Opiskelijoiden SM-kisoissa. Hopealle sijoittui Vaasan yliopiston Waasan WetoWoima ja pronssille Helsingin yliopisto.

Jyväskylässä järjestetyssä OSM-turnauksessa mestaruudesta kamppaili kaikenkaikkiaan kahdeksan joukkuetta. Lohkovaiheen vahvimmat olivat edellisvuoden kisojen kärkikaksikko Helsingin yliopisto ja TT-Lätty. Semifinaaleissa helsinkiläiset kuitenkin taipuivat vaasalaisille lukemin 8-6. TT-Lätty vei finaalipaikan rakkaalta kilpakumppaniltaan Tampereen yliopiston FreezeBeesiltä pisteen erolla.

WWW:n Elias Päällysaho oli hankala pideltävä. Hän oli viikonlopun tehokkain pelaaja 31 syötöllä ja 8 maalilla. Kuva: Lasse Kaaos/JyLi
WWW:n Elias Päällysaho oli hankala pideltävä. Hän oli viikonlopun tehokkain pelaaja 31 syötöllä ja 8 maalilla. Kuva: Lasse Kaaos/JyLi

Pronssiottelussa kohtasivat toistamiseen Helsingin yliopisto ja FreezeBees. Lohkovaiheessa helsinkiläiset puskivat voittoon 7-3-tilanteen jälkeen 9-10-voittoon. Pronssiottelussa FreezeBees oli jälleen niskan päällä, kun neljä minuuttia ennen peliajan päätöstä Sami Vihervaara iski turnauksen ainoan Callahan-maalin neljä minuuttia ennen peliajan loppua. Helsingin yliopisto onnistui kuitenkin keräämään itsensä ja nappaamaan pronssia numeroin 13-12.

Finaalipari TT-Lätty ja WWW ottivat yhteen myös alkulohkossa, jossa lättyläiset voittivat niukasti 10-9. Mestaruusottelussa TT-Lätty onnistui tekemään kahden pisteen kaulan tilanteessa 6-4. Vaikka vaasalaiset pääsivät kertaalleen tasoihin, pysyivät teekkarit hienoisesti niskan päällä ottelun loppuun saakka. Lopulta viime vuoden hopeamitalistit pääsivät juhlimaan kultaa Veera Venhon napatessa Aki Ropon syötön. Ottelun loppulukemaksi jäi 13-10.

OSM-kisoissa järjestettiin myös rentosarja. Siihen osallistui kolme joukkuetta, joista vahvin oli myös TT-Lätty. Rentosarjalaiset jaettiin myöhemmin vielä kahteen joukkueeseen yhden hattupelin ajaksi.

Kuvia tapahtumasta on nähtävillä turnauksen Facebook-sivuilla. Turnauksen tilastoja ja lopputuloksia voi tarkastella Pelikoneesta.

Kuvat: Lasse Kaaos / Jyväskylän Liitokiekkoilijat ry.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän