UFO huikeaan Mixed-mestaruuteen – ”En osannut odottaa että olisimme finaalissa”

Tuulinen ja epävakainen sää reunusti tämän vuoden sekajoukkueiden eli Mixedin SM-kisoja. Mixed-maajoukkueen järjestetämään turnaukseen otti osaa kahdeksan joukkuetta. Semifinaaleihin selvisivät ennakkosuosikki Tick Tick Boom, joka kaatoi selkein lukemin Turku Terrorin 15-8. Toisesta finaalipaikasta käytiin tasaisempi taisto, kun nälkäinen Tampereen UFO kohtasi kokeneet tuttunsa UFO Rostockin, jonka kokoonpano perustui vuoden 2005 seura-EM-kisojen mixed-joukkueeseen. Voiton vei nuorempi sukupolvi 14-10.

Tahtojen taisto

UFOn valmentaja Thomas Pfister hoiti tiukat ilmatilanteet varmuudella. Katkoa yrittää Tick Tick Boomin Erkka Niini.
UFOn Thomas Pfister hoiti tiukat ilmatilanteet varmuudella. Katkoa yrittää Tick Tick Boomin Erkka Niini.

Finaaliottelu alkoi UFOn vahvalla otteella ja joukkue sai pienen kaulan Tick Tick Boomiin. Espoolaiset sisuuntuivat ja ottivat ajojahdin päätteeksi vielä kuskin paikan. Kenties hieman yllättäen puoliaikaan mentiin kuitenkin UFOn johdossa. Alkulohkossa Tick Tick Boom ei ollut antanut UFOlle mahdollisuutta voittaessaan 15-8.

– Muutettiin lauantain jälkeen vähän pelaajien rotaatiota erilaiseksi ja se tuntui olevan hyvä ratkaisu. Saatiin toki mukaan myös mixed-maajoukkueen valmentaja Jyri Saarinen myös vahvistukseksi, mutta ehkä selkein muutos oli pelaajien asenteessa ja todella vahvasti tiukentuneessa puolustuksessa, UFOn valmentaja Thomas Pfister kertaa.

– Jos totta puhutaan niin en ennen turnausta osannut odottaa, että pokaali tulisi käteen tai, että oltaisiin edes finaalissa. Siinä finaalissa kuitenkin kun mentiin puoliajalle meidän johdossa niin tajusin vasta tilanteen, että mehän viedään, hän jatkaa.

Molempien joukkueiden tiukka puolustus pakotti heittäjiä vaikeisiin tilanteisiin sekä näyttäviin kaksinkamppailuihin. Lopulta UFO sai toimitettua kiekon vastustajien maalialueelle sinetöiden voiton vain pisteen erolla 12-11.

– Erityisesti finaalipelistä haluaisin nostaa Raakel Pfisterin esiin. Saimme monta siirtoa ja eteenpäin viemistä nimenomaan hänen kauttaan. Viimeisessä pisteessä tuli ansaitusti voittomaalikin. Miesten puolelta haluaisin nostaa esiin Veli-Matti Salon. Kaveri on nuori ja uusi mutta silti pelaa ilman turhia nöyristelyitä ja aivan mahtavalla peliälyllä. Ehdottomasti yksi UFOn tulevaisuuden tähtiä, valmentaja hehkuttaa.

– Tällä meidän UFOn nuoremmalla sukupolvella ei olla vielä mitään kultaa voitettu joten aika sanoinkuvaamattoman hyvä fiilis tuli, mikä varmasti paistoi kyllä läpi kun se voittomaali tehtiin ja kaikki ryntäsivät kentälle.

UFO Rostockin Janne Kuusinen (vas.) ja Aki Pirttijärvi onnittelemassa toisiaan maalin jälkeen pronssiottelussa.
UFO Rostockin Janne Kuusinen (vas.) ja Aki Pirttijärvi onnittelemassa toisiaan maalin jälkeen pronssiottelussa.

Tamperelaisten juhlia täydensi vielä UFO Rostockin 14-10-voitto Turku Terrorista pronssiottelussa.

Turnauksen viidenneksi selvisi Vaasa Saints, kuudenneksi Sipoo Odd Stars, seitsemmäneksi Oulun Disquitos ja kahdeksanneksi Jyväskylä Sleepwalkers.

Tuloksia ja tilastoja on esillä Pelikoneessa. >>

 

Artikkelikuva: Janne Kuusinen
Muut kuvat: Ari Ojanperä

Juttua muokattu 17:54. Otsikko korjattu.

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän