ViRHe 1 ja LeKi 2 pelasivat kauden ensimmäisen junioriturnauksen finaalissa.
ViRHe 1 ja LeKi 2 pelasivat kauden ensimmäisen junioriturnauksen finaalissa.

Vihdin junioriturnaus pelattiin tänään kuuden joukkueen voimin. Mukana olivat Sipoo Odd Stars, Helsinki Ultimate sekä Vihdin Rennot Heittelijät (Espoo Ultimate Club -vahvistuksin) ja Lempäälän Kisa molemmat kahdella joukkueella. Turnauksessa nähtiin ilahduttava määrä nuorempia junioripelaajia, eivätkä kokeneemmat pelaajat pelänneet antaa heille vastuuta.

Junioriturnauksen voitosta eivät tällä kertaa kamppailleetkaan tuttuun tapaan kaksi LeKin joukkuetta, vaan finaaliin LeKi 2:ta vastaan asettui ViRHe 1. Finaali päättyi ViRHeen voittoon 7-5. Myös spirit-voitto jäi Vihtiin, kun eniten spirit-pisteitä kahmi ViRHe 2. Yksi turnauksen tavoitteista oli herätellä eloon hetken junioripuolella unohduksissa ollutta spirit-pisteytystä.

Pilottihankkeena toiminnallinen junioriseminaari

Turnaus oli juniorijaoston pilottihanke, jossa tavoitteena oli yhdistää tavallinen turnaus ja toiminnallinen junioriseminaari. Teemana oli tällä kertaa turnauksen järjestäminen. Aamu alkoi kaikkien joukkueiden yhteisellä tehtävänjaolla, minkä jälkeen joukkueilla oli puolisen tuntia aikaa järjestää oma vastuualueensa – aikataulutus, palkinnot, spirit ja spirit-palkinnot tai tiedottaminen. Joukkueille ei ollut kerrottu turnauksen erityisluonteesta etukäteen, sillä ajatuksena oli osoittaa, miten nopeasti turnauksen pystyy saamaan kasaan, ja siten kannustaa seuroja järjestämään omia turnauksia.

Tehtävien toteutus lennosta onnistui joukkueilta pääosin erittäin mainiosti ja päivä saatiin vietyä läpi aikataulussa. Kokeiltua konseptia tuskin silti toistetaan sellaisenaan, mutta ehkä ajatusta siitä, että osallistujat järjestävät turnauksen yhdessä, voisi sopivasti sovellettuna joskus hyödyntää. Mielessä on myös hyvä pitää, miten pienilläkin asioilla – kuten palkintosuklaalla – voi tehdä paljon.

Junioriturnauksen lopputulokset:

1) ViRHe 1
2) LeKi 2
3) ViRHe 2
4) LeKi 1
5) SOS
6) Helsinki Ultimate

1 KOMMENTTI

  1. Todella hieno tapahtuma, arvostan. Tällaisia yhdistelmätapahtumia pitäisi saada enemmän, koska olen monta kertaa nähnyt kuinka iloisia lapset ovat näistä tapahtumista!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän