WUGC 2016: Naisten maajoukkue rikkoo rajoja

Arvokisamenestystä on vaikea saavuttaa. Menestyksen jatkaminen sitäkin haastavampaa. Voitetun mestaruuden jälkeen ei ole enää mahdollista tuudittautua altavastaajan asemaan. Jokainen haluaa haastaa parhaimman. Suomen ultimaten naismaajoukkue valmistautuukin Lontoon MM-kisoihin ennakkoluulottomasti: leireillä vetovastuu on Roni Hotarilla ja kisoissa amerikkalaisella Jason Adamsilla.

– Ajatukseni on luoda voittava pelityyli, joka perustuu pitkälti perusasioiden tekemiseen hyvin, pohjustaa Roni Hotari, Suomen naismaajoukkueen uusi päävalmentaja.

- Minulla on ollut pari vuotta tunne, että itselläni olisi jotain annettavaa naisultimatelle. Kuva: Ari Ojanperä
– Minulla on ollut jo pari vuotta tunne, että olisi jotain annettavaa naisultimatelle. Kuva: Ari Ojanperä

Hotari kuuluu Espoo Ultimate Clubin joukkueeseen Otsoon, viime kausien menestyneimpään avoimeen joukkueeseen. Hänelle on kertynyt Suomen mestaruuksia useampia ja junioriajoilta on yksi EM-kultakin. Hotari on edustanut useasti myös aikuisten maajoukkueessa.

– Pelaajana koen olevani aika monipuolinen työmyyrä, että vauhti harvoin loppuu kentällä ja monet sanovat, että perässäni on ikävä juosta. Ehkä se on se oma vahvuus, että jalkoja riittää ja taitoakin aina silloin tällöin, hän naurahtaa.

Hotari kertoo olleensa Otson valmennusporukassa jo useamman vuoden. Hän on halunnut kehittää joukkueelle pelitavan, joka perustuu kovaan fyysiseen kuntoon ja perusasioiden toistamiseen. EM-kisoissa Suomen naiset pelasivat verrattain pienellä rosterilla, joka huikealla joukkuekemialla lopulta johti kirkkaimpaan mitaliin.

– Suomalaisilla on välillä ehkä se, että kun ollaan kaksi-kolme pistettä jäljessä niin usko alkaa hiipumaan. EM-kisoissa oli henkisesti vahva joukkue, joka otti hyviä voittoja.

– Näen, että monella joukkueella, Otsollakin, perusajatus siitä, miten tätä peliä pelataan on välillä hukassa. Otat kiekon kiinni ja syötät kaverille niin maaleja syntyy. Jos sellaisia perusjuttuja saadaan tehtyä hyvin niin voitetaan, Hotari avaa visiotaan.

Koska Hotari edustaa Suomea myös avoimen maajoukkueessa, hän ei ehdi näkemään visionsa toteutumista lähietäisyydeltä. Kisoissa työtä jatkaa Jason Adams.

Parasta Suomen ultimatelle

Adams on valmentanut amerikkalaisia seurajoukkueita mitalisijoille Yhdysvalloissa ja seurajoukkueiden MM-kisoissa. Yksi näkyvimmistä saavutuksista oli puoliammattilaisliiga MLU:n mestaruus Boston Whitecapsin valmentajana ilman tappioita. Hän on myös tuttu suomalaisille: vuonna 2013 Adams valmensi viikon ajan Scoops Campissa pääkaupunkiseudulla.

[pullquote align=”left” textalign=”left” width=”30%”]Luotto omaan joukkueeseen ja pelaamiseen erottaa huiput toisistaan.[/pullquote]

– Tämä on yksi isoimmista haasteistani valmentajana, koska minulla ei ole paljoa aikaa joukkueen kanssa enkä puhu samaa kieltä, kertoo maajoukkueen kisavalmentaja Jason Adams.

– Olin imarreltu ja innostunut, kun minua kysyttiin valmentajaksi. Suomen kaltaisen maajoukkueen valmentaminen MM-kisoihin kuulosti mahtavalta projektilta. Minulta meni hetki aikaa järjestää aikani niin, että projekti voisi onnistua muista sitoutumisistani huolimatta, mutta koko sen ajan toivoin voivani vastata myöntävästi.

Adams saapuu keväällä Suomeen maajoukkueleirille, Confederations Cup -harjoitusturnaukseen Frankfurtiin toukokuussa sekä tietysti Lontooseen kesällä. Etäisyys tuo haasteensa harjoitusajalle, mutta Adams on luottavainen joukkueen kykyyn kasvaa yhteen.

– Toivon joukkueen olevan valmis tekemään töitä toistensa vuoksi ja käsittelemään ylä- ja alamäet yhdessä. Luotto joukkueeseen ja omaan pelaamiseen muiden vuoksi luo henkistä voimaa, joka erottaa huiput toisistaan MM-tason kisoissa. Yhtenäisyyttä ei voi pakottaa, mutta jos pelaajat ovat valmiina panostamaan ja haluavat menestyä, kaikki sujuu varmasti hyvin!

– Mitä ikinä saavutammekaan, tahdon pelaajien olevan ylpeitä omasta työstään. Kuva: Suvi Kajamaa, Scoops Camp 2013
– Mitä ikinä saavutammekaan, tahdon pelaajien olevan ylpeitä omasta työstään. Kuva: Suvi Kajamaa, Scoops Camp 2013

Hotari komppaa Adamsin ajatuksia:

– Jengi on ollut todella innoissaan. On sanottu, että tämä on yksi parhaimmista asioista mitä Suomen ultimatelle on tapahtunut. Totta kai näen haasteita, mutta samoilla linjoilla ollaan. Uskon, että Jasonilla on paljon annettavaa joukkueelle, Hotari vakuuttaa.

Hotarin ja Adamsin valmennustyötä auttamassa ovat myös pelaajat Essi Inkinen ja Karoliina Lappalainen.

Naisten ja Suomen muiden maajoukkueiden taivalta voi myös seurata Facebookissa. >>

Juttuvinkki! Lue Jason Adamsin ja Greg Connellyn ajatukset Suomen ultimaten tasosta vuonna 2013. Scoops-koutsit: Suomi pärjäisi Amerikan huippuja vastaan >>

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän