MM-kisojen ensimmäinen päivä oli tuloksellisesti lohduton Suomelle, mutta joukkueet löysivät paljon hyvää omista suorituksistaan. Voittoon yli naisten maajoukkue Ranskasta tuloksella 15-10. Masters-naisten tappio tuli yhden pisteen erolla australialaisille ja avoimen maajoukkue jäi kahden pisteen päähän Saksasta. Masters-miehillä luku oli selkeämpi 7-15 Tanskalle ja mixedillä 2-15 Uudelle-Seelannille.

Naiset Suomi 15 – 10 Ranska)

Naisten ottelun selkeä johtohahmo oli Essi Inkinen, joka paukutti tilastoihinsa seitsemän syöttöä ja yhden maalin. Nälkäinen Jenni Oksanen maalasi pelin ensimmäisen ja viimeisen maalin; yhteensä niitä oli viisi kappaletta.

– Alku oli tasaista. Ilmassa oli pientä jännitystä ja tuultakin aika paljon. Loppua kohti puolustus paransi ja saatiin katkoja sekä vastatuulimaaleja, Raakel Pfister raportoi.

– Kisoissa oli sama hyvä tunnelma kuin treeneissä. Meillä on hauskaa yhessä ja kaikki ollaan aika fiiliksissä turnauksesta ja että vihdoin ollaan täällä! Innolla odotetaan tulevia pelejä. Siistiä että on vastustajia ympäri maailmaa meidän lohkossa. Ja kaikki varmasti odottaa jo kovista kovinta vastusta eli jenkkejä, Pfister lisää.

Miehet (Suomi 13 – 15 Saksa)

Avoin antoi erinomaisen esityksen osaamisestaan kivenkovaa Saksaa vastaan. Miehet pelasivat tasapisteissä vielä toisellakin puoliajalla, kunnes muutamat hienoiset virheet erottivat paremman joukkueen. Vain kahden pisteen tappio alkulohkon kovinta vastusta lupaa kuitenkin hyvää jatkoa ajatellen.

– Koko peli oli todella tasaista. Saksa otti ekalla puoli ajalla yhen katkomaalin ja tokalla toisen breikin. Meillä oli välillä jopa parempaa hyökkii mutta meidän puolu ei saanu vietyy kääntöjen jälkeen inee, Milo Brown kertaa tapahtumia.

– Tää päivä näytti että osataan ja kyetään kyllä pelaamaan kovaa hyviäki jengejä vastaan. Huomenna tärkein matsi tähän mennessä eli Irlanti. Tulee varmasti oleen kova peli mutta jos peli näyttää miltä tänäänkin nii luotto on kova!

Suomen miehet juhlivat tasoitusmaalia Saksaa vastaan.
Suomen miehet juhlivat tasoitusmaalia Saksaa vastaan. Kuva: Ari Ojanperä

Mixed (Suomi 2 – 15 Uusi-Seelanti)

Päivän kuudennessa televisio-ottelussa (katso tästä: http://bit.ly/NZLFIN) mixed-maajoukkue etsi vielä yhteispeliään. Monille tämänpäiväinen ottelu Uutta-Seelantia vastaan oli ensimmäinen ottelu maajoukkuepaidassa, mikä Maija Lappalaisen mukaan on nyt jännitetty alta pois ja keskittyminen voidaan siirtää seuraaviin peleihin.

–  Peli kaatu pitkälti omiin mokiin ja niitähän voi aina vähentää. Totta kai jengiä harmittaa, mutta jaksetaan silti viljellä huumoria ja tsempata toisiamme eteenpäin, Lappalainen kertoo luottavaisena.

Avoin Masters (Suomi 7 – 15 Tanska)

Tanska karkasi ottelun alussa kahden pisteen joukkueen, jonka Suomi kuroi pian umpeen. Voittoon tarvittavaa tasoa ei valitettavasti saavutettu mastersien ottelussa tällä kertaa, kun helpot heittovirheet ja tiputukset riivasivat joukkuetta. Harmitus alisuoriutumisesta jäi päällimmäisenä valmentaja Matti Kajasteen mieleen, joka uskoo joukkueen sisuuntuvan avauspäivän tappiosta.

– Söhlättiin erinomainen mahdollisuus tiukkaan otteluun hyvää, mutta ei missään nimessä ylivoimaista vastustajaa vastaan. Ikämiehissä syntyi kuitenkin vakaa aikomus löytää omat paremmin kentältä ja tehdä jatkossa järkevämpiä ratkaisuja.

Naisten Masters (Suomi 14 – 15 Australia)

Erinomaisen kiri 7-4-tilantesta tasoihin valoi uskoa nastersien peliin Australian kanssa. Ottelun loppuvaiheessa Suomi näytti kampeavan voiton takataskuun laittamalla pisteiksi 13-12, mutta vastustajat iskivät takaisin pelitilanteeksi 13-14. Suomen tasoitusmaali tarkoitti että voitto jäi yhden pisteen varaan ja tällä kertaa se vaaka keikahti suomalaisittain harmillisesti. Joukkueen tehokkaimman pelaajan Heidi Pekkolan ajatukset:

– Oma hyökkäys saatiin kirivaiheessa toimimaan. Toisella puoliajalla mentiin tasatahtiin ja vastatuulimaalin ansiosta mentiin johtoonkin. Tämä johtoasema olisi pitänyt pitää.

– Vaikka pisteen tappio harmittaakiin niin tästä on hyvä jatkaa sillä yhteispeli toimi ajoittain todella hyvin. Paikkapuolustuksella saatiin jarrutettua aussien hyökkäystä, mutta miespuolustukseen tarvitaan vielä naksu lisää, Pekkola analysoi.

Avoimen maajoukkueen Erkka Niini oli Suomen lipunkantaja. Kuva: Maija Lappalainen
Avoimen maajoukkueen Erkka Niini oli Suomen lipunkantaja. Kuva: Maija Lappalainen
Lisäksi!

WUGC2016-pelikone: http://bit.ly/WUGCPelikone

Suomen otteluohjelma: http://www.ultimate.fi/2016/06/wugc2016-katso-tasta-suomen-joukkueiden-otteluohjelma/

Tunnelmia kisoista Ultimate.fin Instagramissa: https://www.instagram.com/ultimate.fi/

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän