WJUC2016: Suomen U20-pojat ja tytöt lähtevät MM-kisoihin

Juniorien MM-kisat alkavat tänään sunnuntaina Puolan Wroclawissa, joka on ollut perinteinen näyttämö kansainvälisille ultimatekilpailuille. Viikon kestävässä WJUC-turnauksessa edustavat Suomen U20-pojat ja -tytöt.

Poikien taivalta ovat valmentaneet tänä vuonna nuoret Milo Brown ja Juho Pitkänen. Lempäälän Kisan kasvatit ovat molemmat edustaneet juniorimaajoukkuetta pelaajanakin. Maajoukkueringin 20 pelaajaa valittiin karsintojen jälkeen tammikuussa. Moni edelliskesän avainpelaajista vanheni tänä vuonna yli-ikäiseksi, joten tilaa uusille ratkaisijoille löytyy.

– Tottakai se vähän vaikuttaa tasoon, mutta nyt on joukkue täynnä tasavahvoja pelaajia joista voi kenet vaan laittaa kentälle pahan tilanteen tullen, Brown kertoo.

– Alusta asti ollut todella motivoitunutta porukkaa ja sellanen jengi me haluttiinkin, jolla on oikeesti halua lähtee haastamaan kisoihin muita joukkueita. Kehittymistä on tapahtunut hurjan paljon näinkin lyhyessä ajassa ja huikeeta lähtee nyt kokeilemaan mihinkä pojista on. Oma lohko näyttää aika tasaiselta, mutta mahdollisuudet olisi vaikka mihin!

U20-poikien ensimmäiset vastukset ovat Italia, Hollanti ja Slovenia. Suomi on 29 joukkueen turnauksessa seedattu sijalle 13. Joukkueen manageri on Elisa Pursiainen.

Suomen maajoukkueet viime kesän kisoissa.
Suomen maajoukkueet viime kesän kisoissa.

Tytöillä kova koitos

– Joukkuehan on melko kokematon mutta oon aika tyytyväinen mille tasolle on tytöt toisiaan tsempannu. Mitään tulostavoitteita ei oo asetettu mutta kaikki mitä on, annetaan kentällä, sanoo valmentaja Valtteri Kuuranne.

Kuuranne on yhdessä valmentaja Antti Kahrin kanssa yrittäneet tehdä mahdottomasta mahdollista pienellä pelaajaringillä. Halukkaita maajoukkuerinkiläisiä on etsitty ympäri Suomea ja lopputuloksena on se, että pitkään turnaukseen on lähdössä 13 pelaajan edustusjoukkue – eli hieman alle kaksi kentällistä.

– Joukkueen pieni rosteri toki huolettaa pelaajien fysiikan kestävyyttä ajatellen, Olen ohjeistanut tyttöjä paljon energian saannin, nesteytyksen ja lihashuollon merkityksestä sekä tavoista, jolla oma toimintakyky säilytetään. Tulen kisoissa puuttumaan ja omalla esimerkillä johtamaan näitä asioita,jotta saan pidettyä nuoret naiset pelikuntoisina, Kuuranne lupaa.

MM-kisoissa U20-tyttöjen sarjassa pelaa 20 joukkuetta ja Suomi on seedauksessa yhdeksäntenä. Alkulohkossa he kohtaavat USA:n, Venäjän, Uuden-Seelannin ja Slovakian.

– Hirveesti varaa ei oikeen loukkaantumisille ole ja joukkue on myös hyvin tietoinen tästä ja jeesaa toisiaan jotta kaikki jaksaa ja pysyy kunnossa. Joukkueella on erittäin hyvä meininki ja hyvä yhteishenki. Loppuviimein kyllä itsellä ja tytöillä on todella kova hinku päästä jo kisoihin!

Tyttöultimaten tulevaisuus

[pullquote align=”right” textalign=”left|center|right” width=”30%”]Junnutyö on liian kapeaa.[/pullquote]Lajin kehityksen kannalta tyttöjuniorien vähäinen määrä on nykyisellään hälyyttävä. Jos tänä vuonna joukkue saatiin tehtyä vaivoin, on ensi kesänä vielä vaikeampaa kun monet pelaajista kasvavat yli-ikäiseksi. Suomessa juniorityön isoa kuvaa hallinnoi Juniorijaosto, jonka puheenjohtajana toimii Valtteri Kuuranne, yhdessä Liiton juniorivastaavan Elisa Pursiaisen kanssa. Kuuranne kertoo, että toimenpiteitä uusien harrastajien löytyämiseksi on suunnitteilla.

– Tämä tulee tarkottamaan sitä, että toivoisin seuroilta halua auttaa minua ja ennen kaikkea Suomen junnu-ultimatea nousuun ja kantamaan kortensa kekoon entistä laajemmalla rintamalla. Suoraan sanottuna junnutyö on liian kapeaa ja ollaan monia muita pieniäkin urheilulajiliittoja kauheasti perässä junnutyön saralla, ensimmäisellä puheenjohtajakaudellaan toimiva Kuuranne toteaa.

– Haluamme tehdä uudistuksia koskien turnauksia ja seurojen toimintaa. Toivonkin kaikkien seurojen ajattelevan että nuorissa on suomiultimaten tulevaisuus! Pitää osata olla avarakatseinen ja antaa jotain muille, että voi saada itse enemmän lajilta. Nuo periaatteet ovat ainakin minua ohjannut tässä eteenpäin.

Pelaajalistat

U20-pojat

Aatu Anttiroiko
Akseli Ranta
Antti Cederlöf
Arimo Nagy
Atte Moisander
Einari Leinonen
Emil Videman
Ilari Visuri
Ilja Winqvist
Jaakko Junttu
Jare Suuronen
Jesse Ojala
Kasperi Lahti
Lenni Korhonen
Niklas Pilvinen
Olli Pitkänen
Roni Sinkkonen
Tomi Paunonen
Tony Aarros
Vladislav Belov

U20-tytöt

Aada Dahlman
Oona Leivo
Vappu Reunanen
Ronda Saarikivi
Reetta Koskinen
Eerika Kekki
Wenla Nwajei
Tua Videman
Laura Virtanen
Ilona Villi
Emmastiina Salmela
Anniina Knuutila
Heta Karjalainen

Kisojen viralliset kotisivut: http://wjuc2016.ultimatecentral.com/news
K
isojen tulospalvelu: http://wjuc2016.ultimate-scores.com/?view=games&filter=current

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän