T.U.F.F. X:lle U17-sarjan SM-kultaa

Alle 17-vuotiaiden SM-sarjan on voittanut akaalainen T.U.F.F. X, joka hallitsi finaaliottelua suvereenisti vieden kirkaimman mitalin lukemin 13-2. Hopea jaettiin Jyväskylän JSW:lle. Arvokkaimman pelaajan palkinto meni kultamitalistijoukkueen Pinja Jaskarille. Pronssiottelussa T.U.F.F. Y oli vihtiläistä ViRHettä vahvempi lukemin 7-6. Mitalipelit pelattiin Iittala-hallissa sunnuntaina 19. helmikuuta.

ViRHe yllätti pronssiottelussa

Yhteiskuvassa kaikki neljä mitalipelijoukkuetta: T.U.F.F. X, T.U.F.F. Y, JSW ja ViRHe.

Pronssiottelussa kohtasivat sarjan finaalipelistä niukasti pudonnut T.U.F.F. Y ja tukevasti osaturnausten vitossijalla pysytellyt ViRHe. Vihtiläisten otteissa oli kuitenkin ollut nähtävissä selkeää kehitystä läpi talven, joten etukäteen ei ollut aivan varmaa, mitä odottaa pronssiottelulta.

Pian pelikellon käynnistämisen jälkeen oli nähtävissä, että ViRHe todella kykenisi tasonnostoon ja ottelusta tulisi tiukka. Molemmat joukkueet tekivät nopeasti ensimmäiset pisteet, mutta sen jälkeen pisteet alkoivat venyä. Peli kääntyi useaan kertaan, kun kummankaan puolen hyökkäys ei aivan ollut valmistautunut toisen joukkueen puolustukseen. T.U.F.F. sai paikkapuolustuksellaan huomattavasti vaikeutettua ViRHeen peliä ja toisaalta ViRHeen miespuolustus pakotti T.U.F.F.:in vaikeisiin ratkaisuihin. Lopulta T.U.F.F. vei ottelun puoliajalle 5-4.

Toisella puoliskolla peli jatkui tasaisena. Molempien joukkueiden hyökkäys oli edelleen hienoisissa vaikeuksissa pisteiden viimeistelyn kanssa. Peliajan päätyttyä ViRHe tasoitti tilanteeksi 6-6. Ratkaiseva viimeinen piste oli lopulta lyhyt. Viimeinen syöttö oli puolipitkä yläheitto laidasta kohti maalissa odottavaa joukkoa. Kiekko jäi peräti kahden T.U.F.F.:in pelaajan käteen ja niin pronssimitalien kohtalo oli ratkennut.

Finaalista T.U.F.F. X:n näytös

Pinja Jaskari

T.U.F.F. X oli finaaliottelun ennakkosuosikki. Toisaalta kausi oli osoittanut JSW:n olevan yllätysvalmis joukkue, joka pystyy venymään odottamattoman paljon, mutta sarjan tasaisimmin suorittavaa joukkuetta vastaan täytyisi JSW:n löytää uusia keinoja.

Heti ottelun alussa T.U.F.F. X lunasti ennakkosuosikin odotukset ja karkasi usean pisteen etumatkalle. Peliaikaa oli kulunut vain vajaat kaksitoista minuuttia, kun T.U.F.F. vei ottelun puoliajalle tilanteessa 7-0. Toisella puoliskolla JSW onnistui kahdesti, mutta puolen tunnin kohdalla ottelun pistekatto saavutettiin ja T.U.F.F. kruunattiin mestariksi. Finaalin arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin T.U.F.F. X:n Pinja Jaskari, joka on erityisesti ansioitunut taitavana yläkentän pelaajana ja tehokkaana maalintekijänä.

Finaaliottelun suoraviivaisuus toisaalta yllätti, toisaalta ei. T.U.F.F. X oli kuitenkin ollut koko talvikauden varmin joukkue. JSW onnistui kauden aikana yllättämään etukäteen jyväskyläläisiä kovemmiksi rankatut joukkueet, LeKin ja T.U.F.F. Y:n, mutta näiden joukkueiden peli ei ollut niin perusvarmaa suorittamista kuin mestarijoukkueella. T.U.F.F. X ei antanut oman pelinsä häiriintyä vaan osasi finaaliottelussa taitavasti hyödyntää ylivoiman, kun vastassa oli JSW:n nuorempia ja tuoreempia pelaajia.

JSW ylitti itsensä monesti talven aikana, mutta mestaruuteen joukkue ei ihan vielä ollut valmis. Sen sijaan T.U.F.F.:in mestaruus oli odotettavissa oleva seuraus usean vuoden sinnikäästä ja laajamittaisesta juniorityöstä.

Emmastiina Salmelasta vuoden junioriliitokiekkoilija

Emmastiina Salmela

U17-sarjan palkintojenjaon yhteydessä myönnettiin vuoden junioriliitokiekkoilijan tunnustus  JSW:n Emmastiina Salmelalle. Perusteluina valinnalle oli muun muassa Emmastiinan aktiivinen rooli useiden joukkueiden rosterissa sekä junioreiden että naisten sarjoissa että tyttöjen maajoukkueessa. Lisäksi Emmastiinan ansioina nähtiin muun muassa vastuunkantaminen Jyväskylän naisten joukkueen kapteenina sekä seuran ja lajin eteen tehty työ.

Vuoden junioriliitokiekkoilijan palkinto on yksi Suomen Liitokiekkoliiton vuosittain myöntämistä tunnustuksista ansioituneille jäsenille. Loput tunnustukset jaetaan finaalitapahtumassa Pasilassa maaliskuun 11. päivä. Palkitsemiset perustuvat jäsenistölle teetettyyn avoimeen äänestykseen.

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän